Hullut Hattuset

Hullut Hattuset Facebookissa

Lehtijuttuja Hulluista Hattusista

(Siilijalanjälki-arvio Noise.fi-sivustolla)
(Haastattelu Uljas-lehdessä 14.8.2012)
(Haastattelu Kantri-lehdessä 3.8.2012)
(Siilijalanjälki-arvio Desibeli.net-sivustolla)
(Siilijalanjälki-arvio Keskisuomalaisessa 28.7.2012)
(Siilijalanjälki-arvio SmackTheJack.net-sivustolla)

Julkaistu alun perin Tamperelaisessa 22.8.2012

Hullut Hattuset: Siilijalanjälki (Juki Records)

Joensuulainen Hullut Hattuset on laadukas lastenmusiikkiyhtye. Bändi ei smurffaa tai titinallaa, vaan Siilijalanjälki on musiikillisesti, sovituksellisesti ja tyylillisesti haastava kokonaisuus. Nuori kuulijakunta ei selvästikään ole Hulluille Hattusille itsestäänselvyys.

Kymmenen vuotta kasvanut Hullut Hattuset kertoo tarinoita, joita aikuistenkin kannattaa kuunnella. Yhteiskunnallinen, inhimillinen ja hyvyyteen uskova orkesteri on mainio roolimalli pilteille, mutta trion materiaalista voi olla hyötyä myös kantoihinsa kangistuneille ikäihmisille.

Siilijalanjäljen kantava ajatus kun on suvaitsevaisuus, johon johdatetaan osoittelematta ja humoristisesti.

Hullut Hattuset vie kuulijansa runsaaseen soitannolliseen tyylikirjoon. Siilijalanjälki tarjoaa rockia mutta myös keinuvaa tanssirytmiä sekä vinkeitä popsävyjä. Itäsuomalainen tapa lähestyä keskenkasvuisia ei ole helppo, mutta se osoittaa myös kunnioitusta lapsia kohtaan.


Julkaistu alun perin sanomalehti Karjalaisessa 16.8.2012
Teksti: Suonna Kononen

Hullut Hattuset: Siilijalanjälki (Juki)

Hullut Hattuset teki tänä kesänä paluun muutaman vuoden tauon jälkeen. Yhtye on edelleen pohjoiskarjalaisen lastenkulttuurin lippulaivoja, vaikka miehistöä on fyysisesti muualle kulkeutunutkin.

Tarttuvia ralleja ja omia klassikoita Hulluilla Hattusilla oli jo sen verran, että Siilijalanjäljen asetteli mietiskellen soittimeen. Ovatko vanhentuneet musikantit enää keksineet sellaisia hilpeyksiä kuin Poksutuhnu, Eriparimies, Mustikkasoppatehdas tai Hattulammen juhlapäivä?

Pelko oli tietenkin turha. Esimerkiksi Fröbelin palikoiden ja YUP:n tyylejä yhdistelevä Jenkkisiili nousi heti yhtyeen omaan klassikkohissiin.

Basisti Mika Kemiläisen poistuttua Hattusista on laulaja Ville Karttunen tarttunut bassonvarteen ja jättänyt akustisen kitaran. Kurssinreivaus sähköisemmän soinnin suuntaan on siis syntynyt ilmeisen luontevasti.

Kitaristi Miihkali Jaatinen on hyvässä vedossa. Hevitilutuksen ja viitossointumörinän maassa on hauska kuulla, kuinka inspiraatio helähtää Eppu Normaali -suomiboogiesta, kantripikkauksesta tai Queenin Brian Mayn henkisestä kerrostamisesta.


Julkaistu alun perin Salon Seudun Sanomissa 28.7.2012

Lapsenomaista rockia

Hullut Hattuset: Siilijalanjälki (Juki Records)

Myös Hullut Hattuset on kotoisin Joensuusta. Lastenmusiikkiin keskittynyt trio on toiminut jo vuosikymmenen ajan ja tasavuosien kunniaksi julkaistaan tuore albumi.

Kaikki kolmikon jäsenet ovat kantaneet kortensa kekoon materiaalin laadinnassa. Varsin perinteiset kitararockin elementit tulevat esiin sävellyksissä. Luonnollisesti tekstit on suunnattu lapsille. Yhteiskunnalliset kannanotot sisältävät jopa opetuksellisia aineksia.

Soittopuoli hoidetaan rutiinilla. Miihkali Jaatinen hoitaa kitaroinnin ammattimaisesti eikä komppipuolestakaan löydy vikaa. Mitään ennen kuulematonta instrumenttiosuuksissa ei kuitenkaan tule esiin.

Myös lauluosuudet sujuvat virheettömästi. Tulkinnat muodostuvat riittävän ilmeikkäiksi kuulijakunnan huomioon ottaen.

Siilijalanjälki sisältää rockia ja lastenmusiikkia. Voidaan tietysti kysyä, onko nuo musiikinlajit välttämätöntä sekoittaa keskenään, Hullujen Hattusten ja monen muun mielestä näyttää olevan.


(Taivaanrannan maalarit -arvio Noise.fi-sivustolla)
(Taivaanrannan maalarit -arvio Desibeli.net-sivustolla)
(Taivaanrannan maalarit -arvio Aamulehden Valo-liitteessä 28.12.2007)
(Taivaanrannan maalarit -arvio Aksentti-lehdessä)
(Taivaanrannan maalarit -arvio Keskisuomalaisessa 22.12.2007)
(Taivaanrannan maalarit -arvio Karjalaisessa 22.11.2007)

Julkaistu alun perin Aksentti-lehdessä 6/2006
Teksti: Tiina Tolonen

Hullut Hattuset: Hattulammen juhlapäivä

Hullut Hattuset- orkesteri on kehittynyt kovasti vuodesta 2004, jolloin kuulin ensimmäisen levyn. Sanoituksiin on tullut oivallusta ja lasten maailmaa mukaan, mikä taas johtunee useamman vuoden keikkailusta lasten parissa. Bändi toimii hyvin - kuten ennenkin - mutta sovituksiin on tullut lisää oikeasti hauskoja elementtejä, jotka kielivät yhtyeen hyvästä meiningistä myös keskenään. Yhteissoitto on myös kohdallaan. Tohtori Orff ja Herra Dalcroze mainitaan kiitoksissa ja voi olla että kumpaakin yhtyettä yhdistää sama rempseän iloinen asenne lastenkulttuurityöhön. Hullut Hattuset -yhtyeestä tulee assosiaatioita mukavan nostalgisiin asioihin eli 1990-luvun lopun Tohtori Orff ja Herra Dalcroze -yhtyeeseen, Ismo Alankoon ja Rääkkylän Kihaus-festivaaliin.

Laulujen sanoitukset on tehty tuoreista ideoista ja näin ollen ei sorruta ollenkaan lastenlevyjen perussyntiin, lässyttämiseen. Sanoitusideoina on mm. vanhan tammen sisällä oleva mustikkasoppatehdas, kasviksia parantavaan vihannestohtori, eskimotango, nenäkaivelun hurma ja vaarallisuus ja kleptomaanikenguru. Onnea tuleviin koitoksiin Hullut Hattuset -yhtyeelle!


(Hattulammen juhlapäivä -levyarvostelu Findance-sivustolla)
(Hattulammen juhlapäivä -levyarvostelu Aamulehden Valo-liitteessä)
(Hattulammen juhlapäivä -levyarvostelu Noise.fi-sivustolla)

Julkaistu alun perin Sanomalehti Karjalaisessa 27.4.2006
Uudelleenjulkaistu luvalla
Teksti: Suonna Kononen

Hats off to (Hullut) Hattuset

HULLUT HATTUSET: Hattulammen juhlapäivä (Parmitti)

Jos Hullujen Hattusten ensimmäinen levy oli Led Zeppelinin I-IV, on Hattulammen juhlapäivä matka Houses Of The Holysta In Through The Out Dooriin. Eli suomeksi sanottuna: Hullut Hattuset on alun renkutusvaihteen jälkeen vähän terästänyt muumilimsaansa ja heivannut musiikkiaan hieman oudommaksi.

Ja sehän sopii. Eihän mihinkään ole kirjoitettu, että lastenlauluissa saisi käyttää vain kahta tai kolmea sointua, yhtä tempoa ja yhtä tahtilajia.

Hattuset osaa iloitella lastenprogensa parissa ja käyttää kuunnelmankin elementtejä musiikissaan. Yhtye ei ole enää vain se hassunhauska Tohtori Orff & herra Dalcrozen pohjoiskarjalainen pikkuvelipuoli, jolta se jossain vaiheessa kuulosti.

Avausraita Mustikkasoppatehdas on varsin tarttuva. Halki levyn yhtye laulaa erinomaisesti stemmoja. Vieraileva Scalping Screen -vokalisti Mika Lisitzin ärjyy hauskasti Siivekkäällä ukkosella, ja Miihkali Jaatinen heittää Jimmy Pagelle ja kumppaneille kumartavia Friends- kitaroita ja Battle Of Evermore -mandoliineja Rötöstelevällä kengurulla.

Hulluista Hattusista on vaikka mihin, ehdottomasti maakuntasarjaa pidemmälle. Aivan ykkösliigassa ei vielä olla, ja se johtuu siitä, että Juice Leskisen, M. A. Nummisen ja Mikko Perkoilan kaltaiset nimet ovat luoneet niin korkeat standardit suomalaiselle lastenmusiikille. Eniten viilausta kaipaisivat Hattusten tekstit, joissa tavujen pituudet ja painot eivät aina napsahda kohdilleen.


Julkaistu alun perin Sanomalehti Karjalaisessa 27.4.2006
Uudelleenjulkaistu luvalla
Teksti: Suonna Kononen

Hattu kourassa, kaksi parhaassa

Lastenmusiikin tekijät aliarvioivat lapsia liian usein, sanoo Hullujen Hattusten Ville Karttunen

Pohjoiskarjalaisen lastenmusiikin Lyijyilmalaiva on taas lentokunnossa. Hullut Hattuset on saanut valmiiksi viime kesästä asti tehdyn esikoispitkäsoittonsa, mitä tänä viikonloppuna juhlitaan useammilla keikoilla.

Sitä ennen tehdään promootioiskuja pohjoiskarjalaiseen mediaan, mikä onkin mediaseksikästä hommaa - radiot soittavat haastattelun yhteydessä levyä ehkä jopa toisen kerran, ja nyt Karjalainen tarjoaa peräti kahvit.

Uusi Hattus-levy on julkaistu omakustanteena, kun ryhmän debyytti, kuuden laulun mini-cd Hullut Hattuset ilmestyi vielä joensuulaisen Pilfink Recordsin kautta.

- Olisimme olleet valmiita menemään isommallekin yhtiölle, useamman kanssa oltiin yhteydessäkin, mutta järkevää sopimusta ei saatu aikaiseksi, sellaista, josta meille olisi ollut hyötyä, pyörittelee Mika Kemiläinen, yhtyeen basisti.

- Meillä oli mahdollista julkaista levy keikkaliksoista syrjään pannuilla säästöillä. Toivottavasti päästään levyä myymällä taas omillemme, ynnäilee ykköslaulaja-kakkoskitaristi Ville Karttunen.

- Omakustantamalla ei tarvinnut loputtomiin odotella, että milloin levy saataisiin markkinoille, täydentää keskustelun Leo Leino, rumpali.

- Valmiin levyn julkaisun odottaminen on hermoille käypää. Ihmettelen esimerkiksi, miten Katla jaksoi odottaa uuden levynsä julkaisua pari vuotta, Karttunen viittaa joensuulaisorkesteriin, jonka tämän kevään julkaisu Raatoharmonia on äänitetty jo 2004.

- Paljon miettimistä tähän itsenänsä julkaisemiseen on liittynyt, etenkin byrokratiapuolella. Meillä on ollut sellainen vitsi, kun näitä on yhdessä mietitty, että vuoden lopussa ollaan vankilassa kaikki näistä verotus- ja levy-yhtiöjutuista. Tilintarkastajakin on jo pitänyt hommata, Karttunen jatkaa.

Neljäs Hattunen, kitaristi Miihkali Jaatinen ei ole tässä haastattelussa paikalla. Viikonlopun Joensuun-keikoille tämä Helsinkiin muuttanut muusikkoihme kyllä saapuu.

- Miihkali on Helsingissä siviilipalveluksessa, opettaa kehitysvammaisille musiikkia. Omien sanojensa mukaan kuulemma juuri hänelle sopivaa hommaa, Hattuset kertovat.

Sellaista peikkoteemaa

Hullujen Hattusten kahden vuoden takainen esikois-minilevy oli erinomainen. Sen voi sanoa "ihan oikeesti", sillä tämän jutun kirjoittaja ei ole kuunnellut levyä vain pari kertaa työnsä puolesta, vaan kymmeniä kertoja herra kuusivuotiaan diggailun takia.

Eikä tässä olla yksin tai kaksin, Hattusille on vuosien varrella syntynyt Joensuun seudulle vahva fanikunta päiväkoti-ikäisistä kolme-nelikymppisiin poppari-isiin ja -äiteihin. Ensimmäistä Hattus-levyä onkin myyty jo yli tuhat kappaletta, mitä uudelta suomalaiselta lastenmusiikilta voi pitää oikein hyvänä saavutuksena.

Varsinkin, kun Hattuset on keikkaillut ja myynyt levyään pääasiassa Pohjois-Karjalassa. Yhtyeellä voisi olettaa olevan potentiaalia missä päin Suomea tahansa, missä vain lapsia kasvaa eikä lapsenmieltä ole kaikista aikuisista taltutettu.

Uusi pitkäsoitto Hattulammen juhlapäivä kuulostaa ainakin aluksi haastavammalta kuin vanhempi Hattus-tuotanto. Albumin kappaleet tuppaavat olemaan keskitempoisia ja hitaampia. Instant-kicksit tarjoaa vain avausraita Mustikkasoppatehdas, joka alkaa nättinä Pihasoittajat-henkisenä folkkina ja päätyy riehakkaaksi twistiksi.

- Levyn kappaleissa on kyllä selkeitä melodioita, vaikka niissä saattaa tapahtuakin normaalia lastenmusiikkia enemmän, arvelee Mika Kemiläinen.

- Monet tämän levyn kappaleista olivat jo valmiina, kun nauhoitettiin eka levy, jonne valittiin tarkoituksella sellaisia rakenteellisesti helpompia biisejä, jotka meidänkin on mukavampi soittaa, ettei studiossa mene arpomiseksi, Leo Leino purkaa.

- Niinpä ne draamallisia osuuksia sisältävät kappaleet päätyivät tälle pitkäsoitolle. Nyt niiden kanssa oli aikaa sekoilla, kun levyä äänitettiin Mikan vanhempien kesämökillä, Ville Karttunen kertoo.

- Onhan näissä semmoista peikkoteemaa välissä vähän kaikissa, Leo Leino ynnäilee.

Hattusten tyylille voisi kehitellä vaikka otsaketta lastenproge. Hengenheimolaisia Hattulammen juhlapäivälle löytyy kiemuraisemman ja progressiivisen rockin suunnalta. Primusta tai Huuda harkiten -ajan YUP:tä kiltisti soitettuna, voisi määritellä. Levyn nimikappaleesta melodikoineen ja kurlausäänineen olisi ylpeä jopa englantilais-ranskalainen progemutantti Gong.

- Lastenlevyissä on aika yleinen virhe, että lapsia ruvetaan aliarvioimaan. Lapsille menee tosi hämärät jutut läpi, Ville Karttunen vakuuttaa.

- Kyllä minä olin suoraan sanottuna aika epätoivoinen, kun sain tämän meidän levyn käteen. Ei näin linjatonta levyä saisi aikuisten bändi aikaiseksi, Mika Kemiläinen tunnustaa.

Vetopaikka Koodeissa

Hullujen Hattusten levyillä ja keikoilla mesotaan, paitsi hattujen ja myssyjen lämmittämänä, myös maateemojen mukaan. Yhtye tarjoaa musiikillisia kuumailmapallokyytejä milloin minnekin kolkkaan. Uudella albumilla esimerkiksi Etelä-Amerikkaa edustaa tango ja Pohjois-Amerikkaa country.

- Mukava soittaa vähän poikkeavampaakin kuin diskoa tai rock 'n' roll -meininkiä, arvioi Leo Leino.

- Jazzibiisi joka pompsahtaa accapella-osuuteen - ei sellainen taida olla kovin yleistä, Ville Karttunen säestää.

- Alusta asti on rönsyilty sekalaisessa maastossa. Ei meillä ole rajoja, Leino huomauttaa.

- Jokaisen kappaleen ei ole pakko sijoittua edes mihinkään maahan, esimerkkinä uuden levyn nimikappale. Tai kai se on joskus spiikattu Tivolimaahan sijoittuvaksi, Karttunen sanoo.

- Maateema on ihan hyvä. Meillä on vielä yli 200 valtiota jäljellä sen käsittelyyn, Leino päättää aiheen.

Lopuksi vielä rokkiaiheinen kysymys. Pohjoiskarjalaista rockia on julkaistu keväällä 2006 oikea suma. Eikö Hattusia harmita, ettei tullut valittua tyylilajiksi varhaiskeski-ikäisille eikä lapsille suunnattua rockia, jolloin päästäisiin patsastelemaan Salon lastenlaulufestivaalien sijaan rokkifestivaaleilla.

- Ei häiritse kuule yhtään. Minulla ei ole ikinä sellainen olo, että olisin musiikillani kilpailemassa kenenkään kanssa. Vähän kuin Dave Mustaine Megadethin kanssa, joka ei koskaan menestynyt niin hyvin kuin Metallica, josta se sai potkut, filosofoi Leino arvoituksellisesti.

- Turha tässä on kateellisiksi ruveta kavereille, jokainen tekee mitä haluaa, Karttunen jovialisoi ja rönsyilee:

- Your Friend Georgen levy on minulle alkuvuoden paras pohjoiskarjalainen levy.

- Se on kyllä siisti. Ja kyllä minä tykkään Stellasta kanssa, sanoo Mika Kemiläinen.

- Minäkin olen Stellan suosion puolesta iloinen ihan ystäväpohjalta, vaikken levyä ole vielä kuullutkaan, singlen vain radiosta, sanoo Leino.

- Minä haluaisin kyllä soittaa myös rokkia, palaa Kemiläinen aiheeseen. - Olisit mennyt vaan Koodeihin, olisi ollut vetopaikka! Heti olisit vaan koesoittoa pyytänyt, Leino ilkkuu.

- Minua on ruvennut vähän väsyttämään rokkikulttuuri, Karttunen paljastaa ja jatkaa:

- Yhtiöt eivät ota riskejä, maakuntatasollakin tuotteistetaan ja suunnitellaan kaikki aivan liian pitkälle. Rockissa jätetään liian vähän sattuman varaan. Ja sitten keikkamyyjät. Jos sellaiselle pääsee, niin sekin voi tehdä nuorelle bändille vain hallaa, kun kohtuuttoman isoiksi nostetut keikkaliksat tarkoittavat kohtuuttoman vähän keikkoja. Voisin paljastaa Pohjois-Karjalasta tämän kohtalon kokeneita nimiä, mutta jätetään nyt sanomatta.


Julkaistu alun perin Karjalan Heilissä 26.4.2006
Uudelleenjulkaistu luvalla
Teksti: Tiina Sormunen

Ympäri maailmaa Hattusten ilmalaivalla

Tuntuuko, että huhtikuinen harmaus tarrautuu kumisaappaan pohjaan, eikä päästä millään irti? Ei syytä huoleen, sillä hätä ei ole tämän näköinen. Hyppäät vain Hullujen Hattusten ilmalaivaan ja matkaat ympäri maailmaa, kohti Hattulammen juhlapäiviä.

Joensuulainen lastenmusiikkiyhtye Hullut Hattuset julkaisee huhtikuun lopulla ensimmäisen pitkäsoittonsa. Hattulammen juhlapäivä –levyllä matkataan maasta toiseen musiikin tahdissa, ja samalla kuuntelija huomaa reissaavansa luontevasti tangosta heavy metalliin.

-Keikoilla lapset ovat tykänneet rankemmistakin kappaleista, eikä lastenmusiikin tarvitse olla vain yhdenlaista. Erilaisuus on vain rikkaus, kuvailee Hattusten bassotaiteilija Mika Kemiläinen.

-Matkaajien on hyvä varautua rajuun matkaan. Turvavyö kannattaa laittaa kiinni ja lakritsipiiput penkin alle, ja mieli iloiseksi. Hattuset matkaavat pääasiassa ilmalaivoilla ja ne ovat turvallisimpia laivoja, niitä on vaikea upottaa, vakuuttelee Hattus-rumpali Leo Leino.

Hiekkakakkuja niin, että napa rutisee

Hattulammen juhlapäivä –levyllä on 11 nokkelan hauskaa tarinaa, jotka kaikki täyttävät hyvän lastenmusiikin kriteerit. On tarttuvia melodioita sekä pohtivan pähkinäisiä tekstejä, jotka koukuttavat tehokkaasti pidemmäksikin aikaa. Monitasoisia kappaleita ymmärtävät niin lapset kuin aikuisetkin eri tavalla, joten siinähän iskee kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

-Tarinat syntyvät vaihtelevasti. Itselläni on yleensä otsikoita tai ajatuksia, joita voi nousta mieleen melkein mistä vain. Sitten ne vain kehittyvät ja kun tarina hykerryttää tarpeeksi, kannattaa se laittaa paperille. Jos joku juttu naurattaa meitä, toimii se yleensä lapsiinkin. Tuo kertoo ehkä paljon meistäkin, tuumii Hattusten laulaja-kitaristi Ville Karttunen.

Musisoinnin ohella uutukaiselta löytyy myös elävää kuvaa, Ismo Lammen ohjaaman ja käsikirjoittaman Mustikkasoppatehdas –videon muodossa.

-Se oli hauska prosessi, kuvattiin Outokummun kaivoksella ja Mutalan metsiköissä. Ismo sai biisin kuunneltavakseen ja sen pohjalta hän käsikirjoitti videon. Ismo hommasi myös työryhmän ja hieno video valmistui talkoovoimin, Hattuset kiittelevät.

Hullujen Hattusten keikkameininki elää jo omaa elämäänsä. Kommellusten ja kepposten täyteisissä tapahtumissa meininki on rentoa, eikä hauskanpidolle voi mitään. Mutta miksi kannattaa heittäytyä mukaan Hattulammen juhlapäiville?

-Saa takuulla riemukkaan mielen ja hiekkakakkuja saa syödä niin paljon kuin jaksaa. Luvassa on kotoisaa tunnelmaa ja parhaat bileet, Hattuset lupaavat.


Julkaistu alun perin Kainuun Sanomissa 23.4.2006
Uudelleenjulkaistu luvalla
Teksti: Heikki Romppainen

Riemua kaikenikäisille

Hullut Hattuset: Hattulammen juhlapäivä (Parmitti ry)

Hullut Hattuset on lastenmusiikkia työstävä yhtye, joka tosin niittää mainetta yhtälailla vanhemmankin väestön keskuudessa. Kun pääasiallinen kohderyhmä löytyy päiväkodeista, vapauttaa se näemmä raikkaalla tavalla fakkiutuneimmista sävellys- ja sanoituskaavoista.

Bändin ensimmäisen kokopitkän avausraita Mustikkasoppatehdas muistuttaa liiaksi kellosepäntyötä, mutta siitä eteenpäin Hattuset vievät kuulijaa Texasista Japaniin ja vielä pidemmälle mukaansatempaavalla tavalla. Sävellykset toimivat ja sovitukset ovat erinomaisen rikkaita.

Sanoitukset ovat tietenkin oma lukunsa, kun lauletaan lapsille. Tekstien taso on paikoitellen hyvinkin mainio, sanaleikeissä löytyy ja tarinat kiehtovat. Vihannestohtori auttaa jos lanttu ei kestä tai kurkku on kipeä, merirosvot taas vohkivat vesistöjä.

Hevivivahteitakin levyltä paljastuu, muualtakin kuin Saksaan päin nyökkäävästä Siivekäs ukkonen –laulusta. Iron Maidenin ystävät ilahtunevat, kun rantaan ui jättiläistaimen, ei siis hai. Hattulammen juhlapäivä on elämänmyönteisyydessään jotakin ohittamatonta.


(Hattulammen juhlapäivä -levyarvostelu Desibeli.netissä)


(Mikan haastattelu sanomalehti Karjalaisessa 13.8. 2005)


(Keikka-arvostelu sanomalehti Karjalaisessa 1.5. 2005)


Julkaistu alun perin Aksentti-lehdessä 8/2004
Teksti: Tiina Tolonen

Hullut Hattuset: Hullut Hattuset

Hullut Hattuset -yhtye on kotoisin Joensuusta, jossa idea lastenmusiikkiorkesterin perustamiseen oli virinnyt muusikoiden työskennellessä päiväkodissa. Hullut Hattuset on yhtyeen ensimmäinen levy ja sisältää kuusi erityylistä kappaletta. Bändi toimii hienosti, erityisesti näppärä ja mehukas kitaransoitto ilahduttaa. Sanoitukset ovat loppujen lopuksi aika osuvia ja lapsille sopivia oivalluksia täynnä. Jäämme odottamaan tulevaa tuotantoa!


Julkaistu alun perin Kainuun Sanomissa 19.9.2004
Uudelleenjulkaistu luvalla
Teksti: Heikki Romppainen

Lapsellinen maailmanympärimatka

Lastenmusiikkilevyä on lähtökohtaisesti vaikea käydä arvioimaan, kun ei ole kuulunut oikeaan kohderyhmään enää muutamaan vuoteen. Tai Läjä Äijälää lainaten, kyllähän sitä haluaisi itsekin käyttäytyä kuin lapsi, ellei ympäristö löisi kahleita ympärille.

Hullujen Hattusten riemuisan meiningin ansioksi on sanottava, että parhaimmillaan se auttaa aikuistakin kuulijaa unohtamaan nämä esteet. Sen laulut eivät ole tavanomaisia jumppaleikkejä, vaan hauskoja tarinoita pitkin maailmaa kiertävästä ilmalaivasta. Monipuolinen musiikillinen anti ja nokkelat sanoitukset kiinnostavat niin nuorempaa kuin vanhempaa kuulijaa.

Miinuksia levylle lankeaa ainakin laulajan epäselvästä artikuloinnista, selkeys kun on tärkeä tekijä lapsille laulettaessa. Musiikin ajoittainen linjattomuus tuskin lapsia haittaa, mutta ismoalankosäätiömäinen Hattukauppiaan tytär voi tuntua pikkuisista jopa synkältä.


Julkaistu alun perin Joensuun Ylioppilaslehdessä 6/2004 (8.9.2004)
Uudelleenjulkaistu luvalla
Teksti: Antti Rask

"Matkustan ympäri maailmaa..."

Hullut Hattuset syntyi keväällä 2002, kun laulaja-kitaristi Ville Karttunen ja rumpali Leo Leino suorittivat siviilipalvelusta eri päiväkodeissa. He saivat ajatuksen lapsille suunnatusta musiikkiesityksestä, ja alkoivat harjoitella M. A. Nummisen Ollaan eläimiä! -levyn kappaleita kavereidensa kanssa. Yhtye alkoi tehdä kappaleista versioita eri musiikkityyleillä ja samanlainen ajatus musiikillisesta maailmanympärysmatkasta heillä jatkui myös omia kappaleita tehdessä. Tähän saakka yhtye on kiertänyt lähinnä Joensuun ja lähikuntien päiväkoteja, mutta on esiintynyt myös täysin aikuisista koostuvalle yleisölle ja voittanut Alanko katutähdeksi? -kilpailun yhtyesarjan. Nyt ensimmäisen levyn julkaisun aikoihin Hullut Hattuset pohtivat lastenmusiikin syvintä olemusta.

Rakkaus, pierut ja rokki

Vaikka Hullut Hattuset tekee avoimesti lastenmusiikkia, sen ei tarvitse tarkoittaa tylsää unimusiikkia kaksivuotiaille.

- Lähtökohta on se, että jutut on itsellekin hauskoja, Karttunen aloittaa.

- Ainoastaan siten musiikki voi olla rehellistä, jatkaa basisti Mika Kemiläinen.

Rehellisyys onkin hyvän lastenmusiikin ydin. Jos sitä lähdetään tekemään laskelmoivasti siitä näkökulmasta, että mistä lapset todennäköisesti tykkäävät, lopputulos on usein tylsyyskuolema.

- Aikuiset ovat niin tyhmiä, että huonokin musiikki myy hyvin. Lapsia on vaikeampi miellyttää, tuumaa Leino.

Hattuset pyrkivätkin soittamaan musiikkia, joka oikeasti toimii kuulijan iästä huolimatta.

– Soitetaan erilaisia tyylejä ristiin yhdistelevää, kunnianhimoista musiikkia. Ei todellakaan mennä sieltä mistä aita on matalin, toteaa kitaristi Miihkali Jaatinen.

- Musiikki koostuu kolmesta tärkeästä peruselementistä: rakkaus, pierut ja rokki. Ei siinä paljon muuta tarvita, paitsi nopeutta, joka yhdistää kaikkia näitä kolmea, Leino myhäilee.

Pojista on hauska soittaa tällaista musiikkia siinäkin mielessä että saa hyvällä omallatunnolla laulaa välillä pieruista, hyvällä maulla toteutettuna tietenkin.

- Niin, jos Kari Tapio laulaisi pieruista niin siltä menisi maine, Leino vielä lisää.

Lastenmusiikki lapsenkengissä

Lastenmusiikkia soittavalla bändillä on haasteellinen tehtävä. Vaikka kilpailua ei ole paljon, epätavallisemmasta foorumista on silti hankalaa ponnistaa suuremman yleisön tietoisuuteen. Kaupungit ovat nihkeitä järjestämään mitään, mikä maksaa liikaa, joten keikkamahdollisuudet vähänkään kauempana sijaitsevien kaupunkien päiväkodeissa ovat vielä tähän asti olleet vähissä.

- Päiväkoti ei ensisijaisesti ole esiintymispaikka, vaan hoitopaikka, Leino tiivistää.

- Aina ei saa palkkaa, hyvää palautetta sitäkin enemmän, Jaatinen pohtii.

- Toivottavasti levy omalta osaltaan voisi helpottaa tilannetta, jos se vähän toisi tunnettavuutta. Ei tarvitsisi olla aina selittämässä, että minkälaisesta jutusta oikein on kysymys, miettivät pojat yhdessä.

Esiintymispaikasta johtuen myös esiintymisaikataulu on hieman erilainen kuin yleensä.

– Ei olisi monesta rock-bändistä heittämään kolmesta neljään klubikeikkaa illassa, Kemiläinen heittää.

Tervetuloa matkalle

Levyntekoa Hullut Hattuset on suunnitellut siitä lähtien, kun omia biisejä alkoi syntyä kesällä 2002. Ajatuksena oli tehdä omakustanne, mutta iloinen yllätys oli kun bändi äänitti demoa Jarmo Kähkösen kanssa, joka sitten innostui asiasta niin, että lopulta levylle saatiin julkaisijaksi Pilfink Records. Levyn, samoin kuin Hattusten kappaleiden yleensäkin, teema on ilmalaivamatka maasta toiseen.

– Tarkoitus oli tehdä vieläkin kuunnelmallisempi levy, mutta ei ollut varaa oikeaan ilmalaivaan, Karttunen naureskelee.

Kuunnelmallisuutta, tiettyä teatraalisuutta ja hattushölmöilyä sisältävä levy vie kuulijan matkalle, jonka aikana käydään ainakin hip-hopin kehdossa New Yorkissa, säkkipillien luvatussa maassa Skotlannissa, diskohenkisesti Ruotsissa, surullisen haikeassa Ranskassa ja teknoiskelmän tahdittamana Italiassa. Luonnollisesti musiikki muuttuu paikallisten vaikutteiden myötä.

– Tällainen musiikkityylistä toiseen siirtyminen luo tiettyjä kontrasteja. Se toimii keikalla ja toivottavasti myös levyllä, Jaatinen miettii.

– Biisi ei katkea, mutta siihen tulee tietty metataso. Tämä tarkoittaa interaktiivisuutta keikoilla, joiden aikana saattaa sattua, ja on sattunutkin, mitä tahansa. Tartutaan ideoihin sitä mukaa kun niitä tulee, lapset ovat ihan mielettömiä ideageneraattoreita ja niillä on hieno huumorintaju, filosofoi Ville.

Mitä levyn kappaleisiin tulee, bändin sisällä ei ole mitään selkeää työnjakoa. Yhtyeeseen viimeisenä tullutta Kemiläistä lukuun ottamatta, ovat kaikki bändin jäsenet joko säveltäneet tai sanoittaneet.

– Ville tekee työt, muut musiikit, heittää Leino.

Hattusten lähitulevaisuus on uuden levyn promoamista.

– Levyn myötä olisi hienoa saada näkyvyyttä ja kuuluvuutta, tulla ihmisten tietoisuuteen. Tarkoitus olisi jatkaa lasten ja vanhempienkin viihdyttämistä ja kehittää bändiä edelleen, sanovat pojat lopuksi.

Hattuset voi seuraavan kerran nähdä Lehtiä Ilosaaressa -tapahtumassa 14. syyskuuta, eli myös aikuisille soittamista yhtye aikoo jatkaa jatkossakin.


Julkaistu alun perin Joensuun Ylioppilaslehdessä 6/2004 (8.9.2004)
Uudelleenjulkaistu luvalla
Teksti: Antti Rask

Hullut Hattuset: Hullut Hattuset (Pilfink Records 2004)

Hullujen Hattusten esikoislevy on lastenmusiikkia, mutta niin että lastenmusiikki on enemmänkin taustalla olevana ajatuksena kuin varsinaisesti musiikissa kuuluvana elementtinä sillä tavoin, kuin lastenmusiikkia on tottunut kuulemaan. Tämä on varsin onnistunut ratkaisu, sillä lastenmusiikkia on perinteisesti vaivannut sama ongelma kuin musiikkia yleensäkin, kuuntelijan aliarvioiminen.

Levyn aloittaa funk- ja hip-hop-henkinen Hullut Hattuset, josta selviää yhtyeen perusidea eli maailmanmatkaaminen. Kappale on oikein onnistunut aloitus albumille. Toisena kuultava Kilttimies on kunnianosoitus skotlantilaiselle säkkipillimusiikille, tosin kitaristi Miihkali Jaatisen perinteisellä sähkökitaralla toteutettuna, mitä on vaikea uskoa näkemättä keikkaa. Rapakkoblues on oikein mainio yhdistelmä verkasta bluespoljentoa, nopeatempoisempaa rokettia ja riipaisevaa blueslyriikkaa "parmitin kurahousuista".

Eriparimiehessä kuullaan diskohenkinen tarina kummallisesta Eriparimiehestä, tämän näkymättömästä vaimosta ja kissasta nimeltä Musti. Tämä on levyn selkeä "hittibiisi", mutta nähtäväksi jää kuinka se kestää useamman sadan kerran kuuntelua, lapsilla kun varsinkin on tapana kuunnella aina samaa levyä jatkuvalla syötöllä. Viides kappale Hattukauppiaan tytär on musiikillista loistoa, jossa yhdistyy surumielisen haikea haitari ja loistavan traagiset lyriikat.

Levyn päättävä Poksutuhnu on kappaleista lähinnä perinteisempää lastenmusiikkia, pieruteemoineen ja teknobiitteineen, mutta on silti varsin valloittava veto ja toimi erityisen hyvin livetilanteessa. Ja sitä paitsi, oikeastihan kaikki tykkäävät pieruhuumorista. Joka muuta väittää on iso valepukki.

Levy on oikein mainio kokonaisuus, jonka parissa viihtyy varmasti niin nuori kuin vähän vanhempikin kuuntelija. Itseni lisäksi testasin levyn myös 3-vuotiaalla asiantuntijalla, joka piti ainakin hyvästä meiningistä ja kansilehdestä, lyriikoihin ei vielä ottanut niin paljon kantaa. On selvää, että tällainen musiikki pääsee täysin oikeuksiinsa päiväkotiyleisön edessä, mutta selvä kuunnelmallisuus ja hallittu mopon karkailu välittyy myös levyltä.

Vaikutteita ovat Hattuset ottaneet M. A. Nummiselta, mutta sen he ovat itse ensimmäisinä myöntämässä, jo levyn kansiteksteissä hänet mainitaan. Numminen on yksi harvoja lastenmusiikin pioneereja ja hänestä kannattaakin ammentaa inspiraatiota. Levyllä on suhteellisen vähän kappaleita, mutta toisaalta sillä ei ole oikeastaan lainkaan täytebiisejä ja se myös jättää kuuntelijan nälkäiseksi ajatellen mahdollisia, toivottavasti tulevia levyjä. Levy myös kuulostaa todella hyvältä ja levyn tuotannon hinta–laatu-suhteesta voisi moni bändi ottaa mallia.


Julkaistu alun perin sanomalehti Karjalaisen kulttuurisivuilla 27.8.2004
Uudelleenjulkaistu luvalla
Teksti: Suonna Kononen

Hatut ja myssyt

Joensuulainen Hullut Hattuset ei pelkää leimautua lastenmusiikkiyhtyeeksi. Nuorten miesten määrätietoinen toiminta johtaa tänään ensilevyn julkaisuun.

Hullut Hattuset ei ole lähtenyt debyyttilevyn tekoon ainakaan kylmiltään. Pohjatyönä takana on yli 70 keikkaa, kun porukan debyytti-cd Hullut Hattuset tänään julkaistaan.

Esiintymisten kautta Hattusten naamat ovat näillä tienoilla tulleet myös tutuiksi. Kun tätä juttua varten otetaan valokuvia Joensuun kävelykadulla, tulevat lapset oitis tekemään tuttavuutta.

- Hullut Hattuset on ihan paras, kehuu Rantakylän ala-asteen neljäsluokkalainen Simo Jurvanen ja saa kotiinviemisikseen kvartetin nimikirjoitukset.

- Eittämättä on erikoista, kun viisivuotias tyttö äitinsä käsipuolessa huutaa vastaantullessaan, että "hei Ville!"... Siinä ovat ihmeissään niin meikäläinen kuin äiti, naureskelee Ville Karttunen, Hattusten laulaja-kitaristi.

"Lastenmusiikin" jotkut suomalaiset lastenmusiikin tekijät kokevat väheksyväksi tai rajaavaksi termiksi. Nelikkoa se ei kuulemma kuitenkaan hatuta.

- Meikäläisen huumorintaju on ihan samanlainen kuin 15 vuotta nuoremmilla, että siinä mielessä ei haittaa yhtään, sanoo Leo Leino, lyömäsoittaja.

- Ja onhan meille tullut kiitosta siitä, että vanhemmatkin voivat tätä musiikkia kuunnella.

- Lastenmusiikkikin on niin laaja termi. Jos Hattusten tekee mieli soittaa heviä, niin sitten soitetaan, tuumaa Ville Karttunen.

Kaikki alkoi päiväkodista

Hullut Hattuset perustettiin kaksi ja puoli vuotta sitten. Ville Karttunen ja Leo Leino suorittivat siviilipalveluksiaan joensuulaisissa päiväkodeissa ja päätyivät perustamaan M. A. Nummista soittavan lastenohjelmaryhmän. Kitaristiksi kiinnitettiin Miihkali Jaatinen ja basistiksi Matias Kuikka.

Vesisankollisten virratessa Pielisjoessa Nummiset ovat vaihtuneet pääasiassa omaan materiaaliin ja basisti Mika Kemiläiseen, jota on aiemmin kuultu esimerkiksi Oscar H.O.T. Quartetissa ja Teatteri Väkivahvan musiikkisäestyksissä.

Leino on päässyt aikaisemmin ikuistetuksi Marylandin levyille ja Kemiläinen Oscar H.O.T.in, mutta Karttuselle ja Jaatiselle Hullut Hattuset on ensimmäinen kerta ihka oikealla cd:llä.

- Kun Jarmo muutama päivä sitten soitti, että levyt ovat tulleet Joensuuhun, rupesi sydän lyömään ylikierroksilla, kertoo tuntemuksistaan Ville Karttunen.

- Olin juuri menossa syömään, mutta eihän siinä olisi mitään pystynyt syömään... Levyn saaminen ensimmäistä kertaa käteen oli erikoinen hetki. Ensin sitä tiiraili, että ovatko kaikki värit menneet painossa oikein. Myöhemmin tuli erilainen olo. Tuntui tosi kivalta.

Jarmo on Jarmo Kähkönen, jonka Pilfink Records suorastaan mesenaatinomaisesti on julkaissut viime vuosina uutta pohjoiskarjalaista kansan- ja populaarimusiikkia, monesti sellaista, joka helsinkiläisten seulasta ei ole mennyt läpi.

- Tietysti, vastaavat Hattuset kysymykseen, haluaisiko kvartetti elää lastenmusiikkia soittamalla ja maata kiertämällä, kuten vaikkapa Tohtori Orff & herra Dalcrozen entiset lastentarhanopettajat.

Toistaiseksi Karttunen lukee yliopistolla kirjallisuutta ja Kemiläinen musiikkitiedettä, Leino on työtön ja Jaatinen konservatoriossa, jonka pop-jazz-puolelle Kemiläinenkin on tulossa. Karttunenkin on saanut paikan Jyväskylään erityisopettajakoulutukseen, mutta se saa kuulemma odottaa.

Pissaa, kakkaa ja pieruja

Moni joensuulainen on törmännyt Hulluihin Hattusiin kävelykadulla, jossa yhtyettä kolmena peräkkäisenä kesänä on nähty Popkatu-tapahtumassa. Niinpä on luontevaa, että porukka julkaisee levynsäkin samaisessa miljöössä.

- Levystä tuli meidän kuuloinen, arvelee Ville Karttunen.

- Keikoilla soitetaan niin monipuolista musiikkia, että jotakin siitä oli pakko tarttua levyllekin, sanoo Leo Leino.

Hullujen Hattusten laulujen melodioita voi luonnehtia tarttuviksi, ja sanoituspuolella on annettava pisteitä siitä, että teksteissä ei lähdetä lastenmusiikin perustasolta eli kilteistä ja hassuista eläimistä.

- Lauletaan pikemminkin vaikka kilteistä ja hassuista miehistä, sanoo Miihkali Jaatinen.

Poksutuhnu-kappaleella Hullut Hattuset laajentaa perinteisen lastenmusiikin repertuaaria pieruhuumorin suuntaan.

- Juttelimme kesällä teatteriravintolassa Hannu Sepposen kanssa, Ville Karttunen viittaa Tohtori Orff & herra Dalcroze -rumpaliin ja -lauluntekijään.

- Hän oli huolissaan, että ei kai meidän levylle tule mitään pissa-kakka-huumoria. Minun oli vastattava, että tulee, mutta ei ihan sitä perinteisintä. Siitä sukeutui itse asiassa varsin mielenkiintoinen musiikillis-filosofinen keskustelu.

Levy-arvostelu sanomalehti Karjalaisessa 27.8. 2004


Julkaistu alun perin Karjalan Heilissä 25.8.2004
Uudelleenjulkaistu luvalla
Teksti: Pasi Huttunen

Lastenlevy josta aikuinenkin tykkää

Hullut Hattuset on kuulunut useimpien paikallisten tapahtumien vakioesiintyjäkaartiin jo jonkun aikaa ja päiväkotien lisäksi alkavat ”aikuisemmatkin” lavat olla tuttuja. Vuoden 2002 keväällä perustettu bändi on saanut tunnustusta muun muassa Alanko katutähdeksi? –katusoittokisassa, jossa he voittivat yhtyesarjan pääpalkinnon vuonna 2002. He ovat myös soittaneet Ilosaarirockissa alue-esiintyjänä. Siellä nähtiin, että bändin musiikki uppoaa aikuisempaankin yleisöön.

- Tämä on lasten musiikkia, mutta silti se tehdään vakavissaan. Yritetään tehdä oikeasti hyvää musiikkia, kertoo Mika Kemiläinen.

- Me ei aliarvioida lasten musiikkimakua, ehkä juuri siksi monet aikuisetkin tykkää, jatkaa Ville Karttunen.

- Nykyään on liian paljon sitä, että pistetään nallehuppu päähän ja vedetään balalaikalla tunti vaaleanpunaisista shortseista. Oletetaan, että kun ihmiset on puolikokoisia niin voidaan tehdä puoliteholla, kritisoi Leo Leino, joka löytää aikaa Hulluille Hattusille, vaikka on samalla polkaisemassa käyntiin omaa soolouraansa.

- Esimerkiksi Tohtori Orffilla on kyllä ihan hyviä biisejä, Karttunen tasoittelee.

Joen Yönä 27.8. julkaistaan Hullujen Hattusten esikoislevy, joka kantaa tyylikkäästi vain nimeä Hullut Hattuset. Kyseessä on mini-cd, joka sisältää kuusi jo lukuisilta keikoilta tuttua kappaletta.

- Levynteko sujui ilman suurempia ongelmia, kesäkuussa käytiin Ylämyllyllä studiossa sopivissa pätkissä. Kaikki ollaan aika tyytyväisiä lopputulokseen, Karttunen kuvailee.

- Levyllä on hyvä tunnelma ja kannet on hienot. Todella hyvä levy, kuten toimittajankin mielestä, toteaa Leino painokkaasti ja tuijottaa allekirjoittanutta. Myöntelen nöyrästi.

Vaikka Hullut Hattuset on ensisijaisesti orkesteri, joka pitää kuulla livenä, niin levy kuulostaa erinomaiselta. Sille on tavoitettu paljon siitä tunnelmasta, mikä livekeikoilla vallitsee. Levy saa kuulijan samalla tavalla paremmalle tuulelle. Monta hyvää kappaletta on kuitenkin jäänyt myös levyn ulkopuolelle ja tämä saakin aprikoimaan seuraavaa levyä.

- Ajateltiin, että on järkevintä julkaista ensin minilevy. Sitä voi myydä halvemmalla, eikä lastenlevyn muutenkaan tarvitse olla kovin pitkä. Ei ainakaan, kun se on näin monipuolinen, toteaa Karttunen.

Monipuolisuutta levylle tuo Hattusten maailman ympäri –teema, joka nivoo levyn hyvin erilaiset kappaleet ehjäksi kokonaisuudeksi ja ruokkii kuulijan mielikuvitusta.

Levynjulkaisupäiväänsä Hattuset juhlistavat useilla keikoilla. Aamupäivän lukuisien päiväkotikeikkojen jälkeen on luvassa vielä kolme suurelle yleisölle suunnattua keikkaa Joen Yön yhteydessä. Bändi esiintyy torilavalla kello 14.30, kävelykadulla kello 16.00 ja Jokelassa kello 21.00.


Julkaistu alun perin Viikko Pohjois-Karjalassa 22/2003 (30.5.2003)
Uudelleenjulkaistu luvalla
Teksti: Timo-Pekka Nousiainen

Matka maailman ympäri musiikin tahdissa

Hullut Hattuset hauskuuttaa päiväkodeissa

Nuoret musiikkimiehet V i l l e K a r t t u n e n ja L e o L e i n o suorittivat aikanaan siviilipalvelustaan joensuulaisissa päiväkodeissa. Huomatessaan, kuinka resurssipula rajoittaa lasten kulttuurikasvatusta, syntyi heille idea lastenmusiikkiyhtyeen perustamisesta. Näin sai alkunsa Hullut Hattuset.

Hullut Hattuset ovat keikkailleet nyt jo reilun vuoden ajan kouluissa, päiväkodeissa ja erilaisissa tapahtumissa. Ohjelmisto elää jatkuvasti, mutta pääosin se koostuu itse sävelletyistä ja sanoitetuista kappaleista.

Toistaiseksi yhtyeen suurin projekti toteutui viime viikolla, kun pojat keikkailivat maakuntakiertueellaan kolmen päivän aikana peräti kahdessatoista päiväkodissa ja koulussa.

Suurin yleisö on ollut satakunta kuulijaa. Pienimmillä ja intiimimmillä kuulijoita on ollut ainoastaan parikymmentä.

- Vastaanotto on ollut erittäin positiivista sekä lasten osalta että opettajien taholta. Ollaan peräti päästy jakamaan nimikirjoituksia ja eräästä päiväkodista lähdettyämme tyttöjoukko juoksi automme perässä, Ville Karttunen kertaa kokemuksiaan.

Matka maailman ympäri

Hullujen Hattusten show johdattaa yleisönsä matkalle maailman ympäri.

Ruotsissa kohdataan Eriparimies, joka tekee kaiken väärin päin. Hawajilla yleisöä säikyttelee haita muistuttava jättiläistaimen ja Ranskassa laulaja rakastuu kenkäkaupan tyttäreen, joka lopulta paljastuukin näyteikkunan nukeksi.

- Meininki keikoilla on ainakin tähän mennessä ollut hyvä. Keikka onnistuu vain siten, että heittäydymme heti alusta täysillä mukaan esitykseen. Välispiikit ja yleisön hauskuuttaminen ovat musiikin ohella erittäin tärkeä osa showta, pojat kertovat.

- Onneksi me ollaan kaikki tällaisia lapsenmielisiä, niin lasten huumorin tasolle asettuminen ei vaadi meiltä suuriakaan ponnisteluja, Leo Leino naurahtaa.

Taitoa löytyy

Mitään sunnuntaisoittajia Hullujen Hattusten jäsenet eivät ole. Itsetehdyt kappaleet ovat tarttuvia ja vanhemmankin kuulijan korvaa miellyttävät taiturimaiset soittimilla kikkailut.

Enpä olisi esimerkiksi uskonut, että säkkipillin voi korvata sähkökitaralla.

Joensuun konservatoriolla kitaransoittoa opiskeleva Miihkali Jaatinen näytti kuitenkin että sellainenkin onnistuu.

Taitoa pojilla löytyy jopa siinä määrin, ettei instrumenttien vaihtaminenkaan tuota ongelmia.

Rekvisiittaa teatterilta

Kun on kyseessä musiikkishow, täytyy tietysti rekvisiittakin olla kunnossa.

Yleisön naurunremakasta päätellen hullunkuriset hatut olivatkin yksi esityksen hauskimmista jutuista.

Mistä nimi Hullut Hattuset on alunperin lähtöisin?

- Meillä alussa oli muutamia biisejä, joissa erilaiset hatut olivat mukana. Jotenkin se sitten kollektiivisesti syntyi tuo lopullinen nimi bändille vain muutama päivä ennen ensimmäistä keikkaamme, Ville Karttunen muistelee.

Poikien monta muovikassia käsittävä hattukokoelma on peräisin teatterin varastoista sekä kavereiden, vanhempien ja mummoloiden kätköistä.

Kiirettä pitää

Ennen maakuntakierroksensa alkua, poikia jännitti eniten, kuinka tiiviissä aikataulussa pysyttäisiin.

- Sekä keikkaan että siirtymätaipaleeseen varattiin puoli tuntia kumpaankin. Toistaiseksi ollaan vielä ehditty ajoissa paikalle.

Aikataulun mahdollinen venyminen ei aina ole kuitenkaan pelkästään pojista itsestään kiinni. Odottamattomia viivytyksiä on tullut eteen.

- Joidenkin keikkojen jälkeen on vähän ikävä lähteä, kun lapset haluaisivat, että jäisimme leikkimään ja esittelemään soittimia heille, Matias Kuikka kertoo.

Oma Tivolimaa

Poikien tarkoituksena ja tavoitteena on jossain vaiheessa päästä studiolle ja saada aikaan satukasettihenkinen levy, joka koostuisi pelkästään omista kappaleista.

Mikäli tuosta unelmasta tulee totta ja levy nousee aikanaan myyntilistojen kärkeen, on pojilla jo tiedossa mihin kertyneet varat sijoitetaan.

- Sitten kun ollaan kuuluisia ja rikkaita, perustetaan oma Tivolimaa. Kun omistetaan oma maa, ei tarvitse maksaa edes veroja.


Julkaistu alun perin sanomalehti Karjalaisen kulttuurisivuilla 17.5.2003
Uudelleenjulkaistu luvalla
Teksti: Suonna Kononen

Positiivista hatutusta lastenkulttuurin puolesta

Neljä nuorta joensuulaismiestä halusi alkaa soittaa lastenmusiikkia. Hullut Hattuset -yhtye on toiminut vuoden ja lähtee ensi viikolla pienelle maakuntakiertueelle.

Vaikka lastenmusiikin teko ei ole musiikin valtavirtaa, ei Pohjois-Karjala ole alan suhteen pahimpia takapajuloita. Sari Kaasinen on laulanut viisuja vintiltä aina televisiossa ja cd-levyllä asti. Karjalan sotilassoittokunnan Potkuhousuorkesteri ja MauMau ja Waimoliini -duo ovat soittaneet lapsiyleisölle.

Heidän seuraansa on nyt liittynyt joensuulainen Hullut Hattuset -yhtye. Mikä vuoden koossa olleesta ryhmästä tekee erikoisen on se, että se koostuu 20-vuotiaista nuorista pitkätukista. Yleensähän siinä iässä soitetaan rockia.

- Lastenmusiikin soittaminenhan se vasta rockia onkin, huudahtaa Leo Leino, Hattusten lyömäsoittaja.

- Lapset ovat mielenkiintoinen yleisö. He ovat perinteistä rockyleisöä kivempia ja ystävällisempiä, mutta toisaalta mahdottoman suorapuheisia, tuumailee Ville Karttunen, yhtyeen laulaja-kitaristi.

- Ainakaan he eivät ole keikalla humalassa, määrittelee Miihkali Jaatinen, kitaristi.

- Eivät huutele, että "soittakaa Paranoid", vahvistaa Leino.

Lastenmusiikin soittaminen on tietyllä tavalla vetoava valinta. Minkälainen iskurepliikki on "soitanpa muuten lastenbändissä?"

- Voi hyvänen aika. Ei ole tullut kokeiltua, toteaa Karttunen kainosti.

- Mennään heti kokeilemaan, ehdottaa Jaatinen alkaen silmäillä Joensuun kirjaston kahvilasta sopivia uhreja.

Ei pelkkää Pokemonia

Tarkemmin udeltaessa Hullujen Hattustenkin taustalta löytyy rockin soittamista. Leo Leino soittaa perkussioita myös Marylandissa. Muu Hattus-kolmikko Ville Karttunen, Miihkali Jaatinen ja basisti Matias Kuikka vaikuttavat Pentilän saha -yhtyeessä, jonka tyylilaji on kuulemma määriteltävissä undergroundiksi.

Lastenmusiikin parissa nelikon työskentely alkoi viime vuoden keväänä.

- Oltiin Villen kanssa sivarissa Joensuun päiväkodeissa ja mietittiin, että mitä kivaa voisi lapsille tarjota, Leino muistelee.

- Vähissä tuntuvat olevan päiväkotien rahat. Ei paljon taidenäyttelyissä tai konserteissa käydä. Kyllä lapsilla pitäisi olla muitakin kulttuurikokemuksia kuin telkkari ja Pokemonit, tuumailee Karttunen.

Aallontien päiväkodilta löytyi M. A. Nummisen Ollaan eläimiä! -levy, jonka kappaleita kaverukset ryhtyivät harjoittelemaan vanhojen soittokaveriensa kanssa. Apinointilinjalle ei lähdetty, vaan sovitukset rukattiin uuteen uskoon.

- Nummisen musiikki on hienoa, anarkistista lastentaidetta. Ne laulut eivät ole tekemällä tehdyn oloisia, toisin kuin vaikka Fröbelin palikoiden jotkut maneroituneimmat jutut, Karttunen miettii.

Nummisen lisäksi Karttusen ja kumppaneiden hatunnoston saa myös Tohtori Orff & herra Dalcroze -yhtye. Sen kanssa Hullut Hattuset jakoi lavan viime kesänä Joensuun Popkatu-tapahtumassakin.

- Hannu Sepponen on Suomen aliarvostetuin biisintekijä - ollut sitä jo Noitalinna huraa! -ajoista lähtien. Hänen laulunsa ovat hyvällä tavalla kotikutoisia, Karttunen sanoo.

Hullut Hattuset on alkanut tehdä omiakin kappaleita. Ohjelmistossa ovat muun muassa sellaiset vedot kuin Eriparimies ja Hattukauppiaan tytär.

Esiintymisten ideana on matka maapallon ympäri eri maiden musiikkityylejä yhdistelemällä. Lapset saavat esittää toiveita, mihin maahan seuraavassa kappaleessa mentäisiin.

- Parhaita lastenmusiikkitreenejä ovat keikat, sanoo Leino.

- Yritämme pitää keikat spontaaneina. Ettei kaikkea suunnitella etukäteen viimeisen päälle, sanoo Karttunen.

- Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että roiskittaisiin vain. Lapsia ei kannata aliarvioida, tietää Jaatinen.

Mistäs yhtyeen nimi tulee? Liisa Ihmemaassa -kirjan Hullusta hatuntekijästä, vai?

- Kun harjoiteltiin ekoja biisejämme, niin Kookospähkinästä valmistui kantrisovitus. Eihän kantria voi soittaa kuin stetson päässä, Jaatinen kertoo.

Katutähteyttä

Hullut Hattuset teki ensimmäiset keikkansa Joensuun päiväkodeissa viime vuoden toukokuussa. Popkatu-tapahtumassa yhtye jo nappasi Alanko katutähdeksi -kilpailun yhtyesarjan pääpalkinnon.

Talvella Hullut Hattuset on keikkaillut päiväkodeissa sekä kasvattanut ohjelmistoaan. Parin apurahan turvin yhtye suunnistaa nyt pienelle maakuntakiertueelle. Kolmipäiväisen kiertueen aikana käydään eri paikkakuntien päiväkodeissa ja ala-asteilla. Keikkoja kertyy yhteensä kaksitoista, ja siihen yllätyskeikat päälle. Kaikille avoimia keikkoja orkesteri soittaa Joensuun Nukketalolla tämän ja ensi viikon sunnuntaina.

Nuorten musikanttien silmissä häämöttää jo oman levyn tekeminen.

- Siitä ei tulisi perinteinen vain lauluista koostuva levy, vaan enemmän semmoinen kuunnelmatyyppinen, paljastaa Ville Karttunen.

- Harmittavaa, että radio ei enää lähetä lastenkuunnelmia, eikä kai kovin paljon muutakaan lastenohjelmaa, tuumaa Matias Kuikka.

- Tulee vain tätä, sanoo Miihkali Jaatinen ja viittaa sormella ylös kohti kahvilan kovaäänisiä, joista soi rytmikäs listapop.