Hullut Hattuset

Hullut Hattuset Facebookissa

Hullujen Hattusten päiväkirjamerkintöjä

Vuosi: 2011 2009 2008 2007 2006 2005 2004 

29.12.2004 VOI VITSI, MIKÄ VUOSI

Sanotaan, että nauru pidentää ikää. Henkilökohtaisesti uskon kyseisen sanonnan pitävän paikkansa, ja sen vuoksi uskallankin arvioida eliniän pidentyneen kuluneen Hattusten kanssa vietetyn vuoden aikana vähintään muutamalla vuodella.

Vuosi 2004 jää muistoihin vuotena, johon mahtui monenlaisia tapauksia. Se jää mieleen myös vuotena, joka mennä hujahti aivan huomaamatta. Hattusille vuosi 2004 merkitsi ahkeran keikkavuoden lisäksi vuotta, jolloin ensimmäinen julkaisumme näki päivänvalon. Lisäksi bändivuosi tuntuu olevan täynnä toinen toistaan hienompia muistoja. Paljon on asioita koettu yhdessä tänä vuonna.

On vaikea nimetä vuoden parhaita hetkiä. Oman levyn käteen saaminen ensimmäistä kertaa oli todella erikoista. Hienoja keikkoja on ollut niin paljon, ettei parasta voi nimetä mitenkään. Erityisen ylpeä olen kuitenkin keikkojemme yleisön ikäjakaumasta, joka on liikkunut 1-vuotiaista yli 70-vuotiaisiin. On hienoa soittaa yhtyeessä jonka meininki toimii päiväkodeissa, rock-festivaaleilla, sekä tilaisuuksissa, joissa suurin osa yleisöstä on ylittänyt eläkeiän.

Parasta kaikessa taitaa kuitenkin olla se, että saa olla ja työskennellä äärimmäisen hienojen ihmisten kanssa. Vuoden hienot hetket yhtyetoverien kanssa eivät rajoitu pelkästään yhtyeen aktiviteetteihin. Kiitos Miihkali, Mika ja Leo tästä vuodesta. Kiitos myös te monet muut, jotka olette tavalla tai toisella tukeneet orkesteriamme. Kiitos myös kaikille keikoilla olleille: palataan asiaan ensi vuonna. Onnellista uutta vuotta 2005!

-Ville

Valittuja paloja vuodelta 2004:


Hattusten esikoislevyn nauhoitukset Ylämyllyllä menivät leppoisissa merkeissä.
(Kuva: Katri Kilpiä)


Elokuun lopussa julkaistua levyä juhlittiin julkaisupäivänä kuuden keikan verran. Kuva päivän viimeisen keikan viimeisestä kappaleesta välittää väsyneet, mutta onnelliset tunnelmat...
(Kuva: Markus Korpi-Hallila)


...vaikka Miihkalin sormet taisivatkin ilmeestä päätellen kovassa keikkaputkessa hieman kipeytyä.
(Kuva: Oskari Huttu)


Lokakuun Tampereen vierailulla meininki oli katossa - samoin soittimet.
(Kuva: Arja Vänskä)


Myös Hattus-koira Tinnu on päässyt kiertämisen makuun tänä vuonna.
(Kuva: Arja Vänskä)


Hullut Hattuset kiittää ja kumartaa vuodesta 2004 ja toivottaa timanttista uutta vuotta!
(Kuva: Arja Vänskä)

27.11.-11.12.2004 KEIKKAVUODEN FINAALI

Lauantai 27.11.
Karjalantalo

Siinä missä Karjalantalo täytti vuosia, täytti Hattuset keikkakalenteria ja -bussia. Lieneekö loistavan sooloartistin Miihkali Jaatisen etukäteiskinkkumaratonin vai kasvaneen soitinkokoelman syytä, mutta autoon ei mahtunut kuin puolet Hattusista. Lähdimme siis Villen kanssa kävellen kohti keikkapaikkaa.

Ajattelimme tehdä näyttävän sisääntulon, olihan (meistä dokumenttia työstävä) kuvausryhmä asemissa. Päätimme siis pikakävelyn Joensuun Mailalta opittuun syöksyyn hiekoitetulle jäälle. Pesäpallo on talvilaji.

Roudauksen ja nopean äänikatsauksen jälkeen ei jäänyt aikaa muuhun kuin (upouusien Hattus-paitojen) myyntikojun pystytykseen ja hienon karjalanpiirakkapakkauksen mutusteluun.

Itse keikka polkaistiin tutusti käyntiin Amerikan mantereelta. Oli ilo nähdä osallistumista yleisöstä jopa siinä määrin, että nuori mies katsomosta ilmoitti, ettei Ranskaan mennä. Silloinhan sinne ei mennä. Ei tosin ole ensimmäinen kerta kun ilmalaivamme kapteenille ilmoitetaan epätoivotusta Pariisin pysähdyksestä.

Kokonaisuudessaan esiintyminen Karjalantalovanhuksen syntymäpäivillä oli oikein onnistunut. Plussat ja kiitokset myös mainiolle ruoalle, sekä Tiensuun Sepon aina loistavalle äänentoistolle.

Lauantai 4.12.
Tahkovuori, Nilsiä

Keikka laskettelukeskus Tahkovuoren avajaisiin sovittiin varsin lyhyellä varoitusajalla, vain muutamia päiviä ennen keikkapäivää. Hattus-mobiili starttaili joka tapauksessa lauantaiaamuna ennen yhdeksää virkein mielin kohti laskettelurinteen huippuja. Suunnistus oli lähes loistavaa, ainoastaan Tahkolla sekoiltiin hieman risteyksissä...tai lähinnä Metal-Mika.

Olimme paikalla kello 11. Kun roudasimme omia tavaroita sisään, oli edellisillan artisti Irina yhtyeineen vielä aamiaisella, eikä siis ollut kiirettä mihinkään. Otettiin vähän kaakaota ja sämpylää ja juteltiin paikan omistajan Veskun sekä miksaajamme Tomi Ilomedian kanssa tulevasta keikasta.

Soittimia viritellessämme toivotti Irina hyvää keikkaa ennen poistumistaan. Sitten alkoi matkalaukun pauke. Aika harvoin Hattusillakaan on soiteltu tuhannen hengen tanssiravintolassa. Tomin ilmeestä päätellen erikoinen rumpusetti ja vaihtelevat kitarasoundit eivät olleet kaikkein mieluisinta miksattavaa.

Juontaja Jukka Laaksonen kävi tervehtimässä ja spiikkaamassa meidät lavalle. Melko haipakkaa huidottiin settiä läpi. Varsin pieneen ja tuntemattomaan yleisöön taisi kuitenkin Hattus-meno upota hyvin. Oma kohokohtani oli Kilttimiehen tanssiosuus pyörätuolissa juhlineen nuoren tanssijamestarin kanssa.

Muutaman Hattus-tuotteen myynnin ohessa ihmeteltiin hetki sirkusponia ja laulavaa possua, jonka jälkeen ruokailtiin. Ville ylisti paikan sämpylöitä ja lämmintä ruokaa pää kolmantena mahalaukkuna, mutta voin kertoa teille salaisuuden (koska Ville ei osaa lukea). Kerrottiin nimittäin etukäteen paikan kokille, että solistimme viettää syntymäpäivää, ja leivonnaiset olivatkin sitä luokkaa että... Onnea vaan vielä Viltsulle.

Kesken ruokailun tuli Vesku kyselemään maistumisia, ja sanoi ettei mitään kiirettä, mutta kun padat on mahassa niin ei kun lauteille. Ja mehän menimme. Soitimme toisen setin hieman eri biisejä, ja vaikka väki oli vähentynyt, hoidimme tonttimme kuin Remontti-Reiska keskialueen (syöttö Matikaiselle ja Skriko ohjaa maalin edestä 3-2 Saipalle). Keräsimme kamamme Suurlähettiläät-orkesterin alta ja lähdimme ajelemaan kotiinpäin, ja näin Ville pääsi nauttimaan ansaitusti juhlapäivästään.

Maanantai 6.12. (Suomen kuningaskunnan itsenäisyyspäivä)
Karsikko

Mobiili oli taas valmiina yhteen koitokseen. Tällä kertaa stetsonien veljeskunta suuntasi kohti Karsikkoa. Tuo paikka jossa yläasteella aloitin hevisoitannon nahkalatvusten kulta-aikoina ja jossa kasvoin mieheksi (Kettuvaarantien lumisotakorkeakoulun ilmavaivaishoitaja). Tiettyä nostalgiaa aiheutti myös se, että ensimmäisen Hattus-keikan soitimme juuri Karsikossa.

Itsenäisyyspäivän keikka oli yksityistilanneluonteinen viisivuotis-syntymäpäiväjuhla. Olohuonekeikka onkin meille sinänsä istuvampi paikka kuin jättiravintolat. Tunnelma oli kotoisa, ja bändille järjestetty takahuonetila oli selvästi soittajamiehen käsialaa. Harvoin on isoillakaan keikkapaikoilla näin hyvä odotella soitantoa.

Keikan startatessa tunnelma oli tiivis ja aito, paikalla oli noin kymmenkunta lasta vanhempineen. Päivänsankari lauloi mukana tuttuja levyn biisejä, ja kaikilla tuntui olevan hyvä lento päällä. Varsinkin Miihkali on aina liekeissä näillä niin sanotuilla pikkukeikoilla (tai sanotaan että vahvistamattomilla keikoilla). Karsikosta Hattus-jengi hajaantui kuka minnekin: lentopallo-otteluihin, kurlauskisoihin, ja niin edelleen...

Lauantai 11.12.
Rantakylän Soroppi

Vuoden viimeinen Hattus-keikka oli edessä, ja heräilin virkeänä vaikka edellisenä iltana olin ollut soolokeikalla Kernaiden kanssa L-klubilla. Nähtiinpä tuolla keikalla kuulemma legendaarinen Juliste-yhtyekin yllätyskeikalla...Wabow!!!

Olin sovitusti ajoissa Miihkalin luona (Hattus-hommissa ei parane myöhästellä: niin sanottu joulukalenterisanktio). Miihkali oli ovella unisena ja täysin tietämättömänä keikasta. Mies ei myöskään meinannut uskoa että meillä on oikeasti keikka (vaikka edellisiltana olivat Villen ja Mikan kanssa sopineet Joululevyn julkistamiskeikan roudauksen yhteydessä lähdöstä).

Kitarasankari sai lopulta taisteltua itsensä autoon ja nokka suunnattiin kohti Rantakylää. Venetietä vähän aikaa edestakaisin ajeltuamme löysimme paikan päälle. Nopean roudauksen jälkeen soitanto lähti kuin kiekko Arttu Käyhkön lavasta. Vaikka volyymi oli hiljainen, niin osa keski-iältään 65-vuotiaasta yleisöstä piteli korviaan. Karsimme siis lennosta suurimmat hevituuttaukset setistä.

Mummut ja vaarit innostuivat joka tapauksessa siinä määrin, että joidenkin lastenlapset saattavat löytää lahjapaketeista Hattusten levyn. Hattus-vuosi olikin näin sitten pulkassa, ja omasta puolestani haluan toivottaa kaikille rauhaisaa joulunaikaa. Voikaa pullakasti!

-Leo

12.-16.10.2004 TAMPEREELTA SYNTTÄREILLE

Tiistai

Lokakuun puolivälissä Hullut Hattuset teki tähän mennessä pisimmän keikkamatkansa suunnatessaan Hattu-mobiilin keulan kohti Tamperetta. Tampereelle oli sovittu kahdeksi päiväksi kuusi keikkaa: ihan mukava urakka siis.

Matka alkoi lähipaikkakuntien keikoista poiketen jo edellisenä päivänä, siis tiistaina. Matkaan lähtivät itseni lisäksi Metal-Mika, Miihkali, sekä Miihkalin äiti Kirsi. Leo oli lähtenyt Tampereelle jo lauantaina valokuvataiteilija Arja Vänskän kanssa. Yllättäen retkueemme lähti tien päälle hieman myöhässä, mutta onneksi se ei tällä kertaa haitannut hirveästi.

Tämänkertaisen Hattu-mobiilin varustuksiin kuului CD-soitin, minkä ansiosta matka taittui kaksinkertaisella nopeudella. Menomatkan soundtrack koostui muun muassa Jonnasta, Led Zeppelinistä, sekä Miihkalin Bluegrass-CD:stä, joka tarjosi niin nopeita tempoja että oksat pois.

Kirsi jäi kyydistä Jyväskylässä. Jyväskylässä pidimme myös kahvitauon konditoriassa jossa myytiin mainioita saksalaisia suklaaleivonnaisia. Seuraava tauko olikin jo kymmenen minuutin päästä, kun vatsa huusi suklaan syömisen jälkeen jotain suolaista. Pysähdys ABC-huoltamolla toi mukaan lisäyksiä matkasoundtrackiin: Kikkaa, Jaakko Teppoa, sekä Iron Maidenia.

Tampereella olimme perillä lopulta joskus iltayhdeksän maissa. Loppuilta meni aamun keikkapaikkojen sijainteja selvitellessä, sekä pitkän ajomatkan jälkeen puutuneita jäseniä venytellessä. Tähän liittyen Leon äiti Heidi (jonka luona majailimme) opetti meille muutamia oivallisia venytyksiä.


Leon äiti, näyttelijä Heidi Vaarna opasti Hattusia venyttelemään ennen tulevia koitoksia.
(Kuva: Arja Vänskä)

Keskiviikko

Keskiviikkona Hattus-porukka heräili aamuseitsemän aikoihin, toiset enemmän, toiset vähemmän väsyneinä. Tampereen kiertue alkoi Härmälän päiväkodista, jonne meitä oli varta vasten saapunut katsomaan myös Salossa soi! -lastenlaulujuhlien edustaja. Kovasti tuntui miekkonen pitämään näkemästään, samoin kuin lapset, jotka valistivat Hattusia muun muassa siitä, että myös Tampereelle sataa syksyisin.


Kiertue alkoi Härmälän päiväkodista hip-hopin sävelin.
(Kuva: Arja Vänskä)

Härmälän jälkeen vuorossa oli Kalevanpuiston koulu, joka oli myöskin miellyttävä paikka esiintyä. Keikka meni taaskin hyvin, ja siirtymäaikaa seuraavalle keikalle oli niin paljon, että ehdimme käydä syömässä majapaikassamme.


Kesken Kalevanpuiston keikan Mikaan iski makeannälkä, ja hetken hän uskoi mikrofonin olevan valmistettu lakritsista.
(Kuva: Arja Vänskä)


Kalevanpuiston keikalla ne parmitin kurahousut vaikeuttivat Miihkalin ja Leon musisointia...
(Kuva: Arja Vänskä)


...ja kesken keikan horisonttiin ilmestynyt hai sai koko salin varuilleen.
(Kuva: Arja Vänskä)

Päivän viimeinen keikka oli valtavantuntuisessa rakennuksessa, jonka yhteydessä toimi Olkahisen päiväkodin lisäksi käsittääkseni myös ala-aste. Valitettavasti koululaiset olivat jo lähteneet pois soittomme alkaessa, joten isohkoon liikuntasaliin saapuivat vain päiväkodin edustajat. Meininki oli tästä huolimatta hieno. Erityisesti mieleen jäi encorena esitetty Apinamies-laulu, jonka intron aikana bändimme kiersi yleisön ympäri kunnon apinamiesten tapaan.

Keikkojen jälkeen kävimme kiertelemässä vähän kaupunkia. Loppuillan viihteestä vastasi Heidin Leolle etukäteen syntymäpäivälahjaksi ostama Metal Memory -muistipeli, jossa etsittiin pareja pohjoismaisista hevibändeistä. Miihkali ja Leo osoittautuivat pelin mestareiksi, joskin Arja Vänskä nappasi useampaankin otteeseen parin Immortal-yhtyeen Abbathista, joka nimettiin yksimielisesti pelin arvokkaimmaksi kortiksi.

Torstai

Torstaina ensimmäisenä paikkana oli Turtolan päiväkoti, jossa oli heti alusta alkaen mukava tunnelma. Lapset ottivat kontaktia ja osallistuivat musiikillisen maailmanympärimatkamme matkasuunnitelmien tekemiseen. Turtolan päiväkodissa myös aikuisilla vaikutti olevan poikkeuksellisen kivaa.


Utelias yleisönedustaja ennen Turtolan päiväkodin keikkaa.
(Kuva: Arja Vänskä)


Poksutuhnu-laulun vaativa koreografia ei kuvasta päätellen ole ankarasta harjoittelusta huolimatta syöpynyt kaikkien tanssijoiden mieliin.
(Kuva: Arja Vänskä)

Turtolasta matka vei keskustaan, josta löytyi pienen etsimisen jälkeen Jussinkylän päiväkoti. Jussinkylässä eräs lapsi vastasi harvinaisen nasevasti kysymykseen "mikä vuodenaika nyt on?". Kyseinen nuori neito nimittäin totesi tähän kysymykseen kuin itsestäänselvyytenä: "Mulla on kotona kukka". Ei ollut paljoa lisättävää.

Keikan loputtua toteutimme Leon kuningasidean. Kaikkien suurien bändien suurilta keikoiltahan on usein olemassa valokuva, jossa bändi poseeraa keikan jälkeen kameralle selin yleisöön päin. Totta kai myös Hattusista täytyi saada sellainen kuva, ja Arja V. huolehti tästä pettämättömällä tyylillään.


Hattuset ja yleisömeri.
(Kuva: Arja Vänskä)

Päivän viimeinen keikka oli Tasanteen päiväkodilla. Keikka päätti kiertueen mainioihin tunnelmiin. Roudauksen jälkeen siirryimme kaupungille jäänyttä Mikaa lukuun ottamatta tukikohtaan summaamaan tunnelmia. Mikan saavuttua alkoi leppoisa illanvietto, jonka aikana lauloimme suuren pöydän ääressä jääkiekkoaiheisia lauluja, kirjoitimme kirjeen Tasavallan Presidentille, ja niin edelleen.

Perjantai

Perjantaiaamuna Hattusten leiri heräili aikaisin, jotta päästäisiin takaisin Joensuuhun ihmisten aikoihin. Kunhan Mika saatiin herätettyä horrosta muistuttaneesta unesta, oli lähtöselvitysten aika. Kiitokseksi majoittajille jätettiin Hattus-levyjen lisäksi Iron Maidenin klassikkoteos Number of the Beast. Leon johdolla Hattu-mobiilin tavaratila pakattiin niin tiiviisti, että viisi ihmistä ja koira (virallinen Hattus-koira Tinnu) mahtuivat autoon mainiosti.


Miihkali ihastelee Leon järjestelmällistä pakkaustyyliä.
(Kuva: Leo)

Paluumatka eteni ajoittain hyvinkin hysteerisissä tunnelmissa. Itse ilahdutin matkaseuruetta ensimmäisen pysähdyspaikan jälkeen. En nimittäin missään vaiheessa muistanut tarkistaa minne suuntaan pitäisi ajaa. Parinkymmenen minuutin ajon jälkeen se muistui mieleen, ja huomasimme olevamme matkalla Lahteen. Ei muuta kuin tiukka u-käännös sopivassa kohdassa, ja naureskelua päälle.

Joensuussa olimme perillä iltakuuden aikoihin. Veimme saman tien soittovehkeet Kerubin kuppilalle seuraavan päivän keikkaa odottamaan, ja poistuimme omille tahoillemme lepäilemään.

Lauantai

Lauantaiaamuna pidimme Mikan, Miihkalin ja rumpali J.R.:n kanssa pikaiset treenit ennen keikkaa. Leollahan oli lauantaina syntymäpäivät, ja olimme päättäneet juhlan kunniaksi erottaa hänet bändistä yhden biisin ajaksi.

Kerubin kuppila vietti lauantaina 1-vuotis -syntymäpäiviään, ja ohjelmaa oli tarjolla halki päivän. Meidän soittoaikamme oli puoli kolmen tienoilla, mikä osoittautui varsin sopivaksi ajankohdaksi. Keikka soitettiin elokuvateatteri Montun puolella, ja kyseinen tilahan on tunnelmaltaan ja akustiikaltaan varsin mainio. (Kuvia Kerubin keikalta)

Keikkaa oli saapunut seuraamaan ilahduttavan paljon väkeä, ainakin sen vähän mukaan mitä värivalojen loisteesta erotti. Keikka soljui eteenpäin hyvin, ja keikan loppupuolella esitetty syntymäpäiväyllätys (Sig-yhtyeen Hyvää syntymäpäivää) sai päivänsankarin toivottavasti hyvälle mielelle.


Onnea Leolle 16.10. 2004!!!
(Kuva: Arja Vänskä)

Hieno viikko päättyi Hattusten osalta Hattulammen juhlapäivä -kappaleeseen. Kiitokset kaikille keikoilla olleille, ja mukavaa loppusyksyä kaikille.

-Ville

14.–18.9.2004 LEHDISTÄ RUSKAAN

Tiistai, Lehtiä Ilosaaressa

Päivä alkoi tavoista poiketen jo useita tunteja ennen keikkaa. Oltiin luvattu olla mukana Monica’s Lips -yhtyeen soundcheckissä, ja se olikin riemukas pläjäys. ML:n kosketinsoittaja Einoa paikkasi meidän Ville ja itse soitin perkussioita. Muutaman tunnin latautumisen jälkeen palasin takaisin Ilosaareen kokoamaan kamppeita ja fiilistä. Kun kello läheni kuutta alkoi vatsassa poltella mukavasti, lavan eteenkin oli kerääntynyt mukava määrä porukkaa.


Lehtiä Ilosaaressa -festivaalin yleisömeri.
(Kuva: Pekka Kupiainen)

Polkaistiin keikka mehevästi käyntiin nimikko-hip-hopilla ja siitä seuraavat 45 minuuttia raavittiin omia ja Nummisen hittejä putkeen. Myös Mustan Sabatin Sammakkokuningas tarjoiltiin retiisikastikkeen ja nopeuspastan kera.

Keikan jälkeen oli todella hyvä fiiwis ja paljon tuli myös kiitosta loistavalta yleisöltä. Teidän takia tätä jaksaa...jes! Ja sori, Hattukauppiaan tytär ei nyt osunut matkasuunnitelmaan, sen verran oli rock-bensaa ilmalaivassa ettei joutanut Ranskaan nyyhkyttelemään. Illan kruunasi vielä Monicoitten keikka ja siellä vierailu. Tatulle on jo tilattu Makkosen lentopallofirmasta nilkkatuet, vältetään Unen rumpujen korjaustalkoot. (Lisää kuvia festivaalilta)


Hattusten ja Monica's Lipsin yhteisnumero päättyi hallittuun kaaokseen.
(Kuva: Pekka Kupiainen)

Torstai, Tikkamäen päiväkoti

Päivä lähti timanttisesti käyntiin kun soitin Metal-Mikalle kello 7:28. Keskustelu meni suurin piirtein näin:

Mika (unisesti): "No huomenta... VOI PARMITTI!!! Nyt...mie...tuun ihan kohta, nukuin pommiin, eiii..."

Ja sieltähän se Mika saapui noutamaan noin 7:50. Vauhdikkaan roudauksen jälkeen oltiin Tikkamäen päiväkodilla 8:10. Puoli yhdeksältä oli Niinivaaran päiväkotikin istuutunut paikoilleen ja starttailtiin keikka. Koko Hattusten veljeskunta oli hieman unessa, kuten Mika aamulla. Tästäkin huolimatta keikka rullasi mainiosti, vaikkakin eräs nuori herra jäi kyselemään Poksutuhnun perään. Lupasimme että perästä kuuluu, emmekä rankaisseet Miihkalia inhimillisen erehdyksen takia.


Aamu-uninen basisti.
(Kuva: Pekka Kupiainen)

M-miehet kävivätkin ripeästi keikkojen välissä Poksariin tarvittavan Minidisc-soittimen. Toinen esiintyminen Penttilän ja Petäikkölän päiväkodeille hoidettiinkin hieman virkeämmin ja energisemmin. Yleisö tuntui tykkäävän, ja kellistipä eräs nuori karateka miut keikan jälkeen. Ai niin, ja Ville kauppasi miun rumpukioskia jo yhdelle juniorille...en myynyt. Oli myös mahtavaa huomata yleisön joukosta lapsia jotka lauloivat mukana. Kun jälkimmäinen keikka oli ohi niin Hattumobiili päätettiin suunnata kohti Konservatorion ruokalaa, jossa lounastimme makoisasti ja Mikakin sai tukevan aamupalan, onhan se päivän tärkein ateria.

Lauantai, Sinkkolan ruskajuhlat

Heräsin tuskaan. Jalkoihin ja selkään sattui kuin sumopainin ja maratonin jälkeen. Oltiin nimittäin Mikan kanssa sähläämässä Palloilukeitaalla edellisenä päivänä. Ei se kipu pelaamisesta voinut johtua, vaan siitä että olin yrittänyt 2 päivää soluttautua konsajengiin (Konservatorio, Obsa). Suurempi voima kosti sen mulle kipuna. Kohta se laittaa miun biiseihin terssi- ja vinttikäännöksiä ja dimi maj seiskoja. Parempi olla siis varuillaan noiden puoliammattilaisten kanssa... Anteeksi, suistuin raiteilta.

Suuntasin kohti konservatoriota heti aamulla kostaakseni diskopoljennolla kipuni. Meillä oli nimittäin polttarikeikka. Minä, Metal-Mika, Disko-Pekka ja Suhmuran Santra lyötiin soittopeleillä tahtia kun nuo uljaat Duo Pielismiehet tulivat kaapista tanssimaan juhlakalulle. Elettiin hyvin hattusmaisesti aamupäivää kun päivän eka keikka oli ohi. Kerkesin syödä lautasellisen keittoa ja käydä Octorin pingiskoulussa voittamassa (21-19, 16-21, 29-27) kauden avausottelun ennen kuin lähtö iltapäiväkeikalle oli käsillä.

Onneksi säätyttö Mette ei luvannut pakkasta, olimme nimittäin menossa Sinkkolan ruskajuhliin musisoimaan. Miihkali oli taas saanut vainun suuresta lampaasta ja Mika lähti hakemaan partasuuta erikseen. Villen kanssa jäätiin kokoilemaan soittimia ja viihdyttämään, lähinnä toisiamme. Mika oli saanut stopin Miihkalin syömiselle ja he saapuivat kreivin aikaan juuri ennen keikkaa, joka lyötiin käyntiin tutusti Amerikan mantereelta. Villellä oli kova vauhti päällä, ja ilmalaiva rytisi maasta toiseen, lähes kaikkiin Hattus-maihin. Ainoastaan Skotlanti taisi jäädä perinteisistä matkakohteista väliin.

Itse pistin merkille erityisesti Michael Nightin (Miihkali) toiminnan keikalla. Iso M vimmoi ja mesosi kuin hattunsa kullannut räätäli. Oli siis liekeissä. Se oli hienoa se. Villekin pomppi ja vauhkosi kuin made viiksivahaamossa, mutta onnistui ratkomaan housunsa vasta loppuroudauksessa. Housut hajosivat kyllä tyylikkäästi ja suuresti, niin kuin stadionbändeille kuuluukin. Kahvi- ja piirashetken jälkeen aktiivinen Hattusviikko alkoikin olla pulkassa (Lämppärinmäki Rantakylässä on muuten suosikkipulkkamäkeni) ja roudauksen jälkeen Hattupojat katosivat omille teilleen, eikä heitä sen koommin ole nähty.

Eräs nuori poika sanoi sankareistaan: "Muistan kun he tulivat taivaalta, soittivat Rapakkobluesin ja katosivat viemäriin". Hattuset vai Turtlesit, kuka tietää... Se selviää seuraavassa numerossa.

-Leo


27.8.2004 HATTULAMMEN JUHLAPÄIVÄ

Kun aloittelimme levyn nauhoituksia kesäkuussa, mietimme sopivaa julkaisupäivää, ja sovimme melko pian että levy julkaistaan elokuun viimeisenä perjantaina, jolloin vietetään myös Joen yötä. Elokuun loppu oli siis eräänlainen kesän huipennus; sinällään ei ollut ihme, että levynjulkaisupäivää edelsi huonosti ja katkonaisesti nukuttu yö. Oli vähän samanlainen olo kuin pienenä, kun seuraavana aamuna on syntymäpäivä: "joko on aamu?"

Lopulta aamu saapui, kun herätyskello soi kuudelta. Saman tien ylös, aamupalan laittoon ja valkoinen kauluspaita päälle. Mika oli luvannut hakea minut kotoa. Häntä odotellessani vilkaisin kitaralaukun viereen pakkaamiani CD-laatikoita. Muistan kuinka ajattelin, ettei ole mitään järkeä pakata mukaan niin monta laatikollista levyjä: eivät ihmiset kuitenkaan niitä niin paljon osta.


Metal-Mika Hattusta hymyilytti jo aamusta.
(Kuva: Oskari Huttu)

Kuuden keikan putki starttasi melko tarkkaan puoli yhdeksän aikaan Karsikon päiväkodista, jossa soitettiin aikanaan Hattusten ensimmäinen keikka. Keikka alkoi hurjan vibraslap -soolon sisältäneellä Kookospähkinällä. Niin lapset kuin aikuisetkin tuntuivat tykkäävän keikasta. Keikan jälkeen ensimmäiset levyt menivät kaupaksi. Saatoimme siis todeta ettei levynmyynti jäänyt ihan nollaan.

Karsikosta matka jatkui entiselle työpaikalleni, eli Aallontien päiväkodille. Aallontieläiset onnittelivat levynjulkaisun johdosta lahjoittamalla meille keikan jälkeen eriparisukat, kiitoksia paljon! Aallontieltä siirryimme Mutalan päiväkodille. Mutalassa olemme soittaneet useammankin kerran, ja vastaanotto on aina ollut hienoa, niin myös nyt.

Päiväkotikiertueen jälkeen pidimme Mutalassa ruokatauon ja jatkoimme kaupunkiin. Matkalla soitimme Jarmolle (levyn äänittäjä, ja levy-yhtiömme edustaja), ja pyysimme tuomaan lisää levyjä: laatikot nimittäin olivat huvenneet jo päiväkodeissa varsin mukavasti. Haettuamme Leon kanssa palautetut värityskuvat levykaupasta kävimme lepäämässä hetken Metal-Mikan luona. Sitten siirryimme torikahvioon seuraamaan päiväkahvin lomassa lämppäriorkesterin, eli Kosti Kotirannan ja Bruunin jengin esitystä.

Torilavalla pääsimme aloittamaan oman settimme hieman myöhässä, mutta hyvissä tunnelmissa. Ilma oli hieman viileä, mutta Miihkali piti kekseliäästi itsensä lämpimänä pukemalla kauluspaidan alle villapaidan. Keikka meni vallan mainiosti, ja levyt kävivät jälleen kaupaksi keikan jälkeen: kiitoksia vaan levymyyjänä toimineelle Arja Vänskälle. Torilavalta suoritimme nopean roudauksen kivenheiton päähän kävelykadulle. Kävelykadulla järjestelyt eivät ihan täysin toimineet, joten keikka alkoi reilun varttitunnin myöhässä, vaikka innokas poika eturivissä ilmoittikin useaan kertaan, että keikan olisi parempi alkaa "tällä punaisella minuutilla".


Miihkalia ei paleltanut.
(Kuva: Oskari Huttu)

Ihmisiä oli kertynyt paikalle suorastaan hämmentävä määrä. Senkin takia oli ikävää, ettei äänentoisto oikein pelannut missään vaiheessa. Jossain välispiikissä taisi turhautuminen laittaa sanomaan vähän kurjasti äänentoistoa hoitaneille sälleille. Pyysin sitä jo keikan jälkeen anteeksi, mutta pyydän vielä uudelleen: uskon että teitte parhaanne, vaikka hommat tökkivätkin.

Keikka oli mielestäni ongelmista huolimatta mainio, ja sen jälkeen piti soittaa jo kolmannen kerran Jarmolle, joka tässä vaiheessa jo vähän hämmästeli rajua levymyyntiä. Kävelykadun keikalla suoritettiin myös arvonta niiden kesken, jotka olivat palauttaneet värityskuvat. Hattusten levyn itselleen voittivat: Suvi Haverinen, Verna L., Sonja Matilainen, Erno Kettunen ja Eeva Turtiainen. Onnea voittajille!

Kävelykadulta siirryimme illan viimeiselle keikkapaikalle, ravintola Wanhaan Jokelaan. Söimme talon tarjoamat maukkaat sapuskat, kasasimme soittokamat ja pidimme Jarmon johdolla lyhyen soundcheckin. Checkin jälkeen oli vuorossa kahvitauko. Miihkalin äiti toi meille kävelykadun keikan jälkeen muhkean onnittelukakun, joka oli tietenkin hatun muotoinen. Maukas kakku teki hyvin kauppansa, ja samalla kohotimme kahvi- ja teekupit levyn menestykseksi.


Hattukakun rääppijäiset sunnuntaiaamuna.
(Kuva: Pasi Huttunen)

Jokelan keikka alkoi vähän erikoisissa tunnelmissa. Oli jo aika väsynyt olo, ja ensimmäisen biisin aikana oli jokseenkin epätodellinen olo. Lisäksi yleisö oli aika kovaääninen. Melko pian homma alkoi kuitenkin toimia ihan täysillä. Ranska-biisin alussa hiljensimme Miihkalin kanssa yleisön täysin, ja kunnon intensiteetti löytyi. Biisien draamallisissa osuuksissa oli paikoitellen aivan fantastista irrottelua, ja meininki oli muutenkin katossa.


Jokelan keikka alkoi hämärissä tunnelmissa hip-hopin tahtiin...
(Kuva: Oskari Huttu)


...ja jatkui bluesin sävelin.
(Kuva: Oskari Huttu)


Herkkä hetki Ranskassa.
(Kuva: Oskari Huttu)

Keikka päättyi osuvasti Hattulammen juhlapäivä -kappaleeseen (joka palasi taas tänä kesänä ohjelmistoon, oltuaan noin vuoden poissa). Ei jäänyt paljoa lisättävää. Biisin lopussa kitarastani katkesi kieli ja olo oli muutenkin holtiton, mutta yhdessä yleisön kanssa onnistuimme kaatamaan Hattulammen kalojen juhlia häiritsemään saapuneen moottoriveneen. Kiitos paikallaolijoille, mahtavaa oli.

Loppuilta meni väsyneissä, mutta onnellisissa tunnelmissa. Hienon illan päätti koskettava juttutuokio paikallisen laulaja-lauluntekijän Pepe Nissisen kanssa. Kiitoksia kaikille levyn ostaneille ja keikoilla olleille. Perästä kuuluu!

-Ville

11.6. ja 14.-18.6.2004 KEIKALLA JA STUDIOSSA

Hattusveljien kanssa olemme monesti panneet merkille, että keikkaa edeltävien treenien levottomuus on suoraan verrannollinen itse keikan hyvyyteen. Niinpä perjantaina Joensuun Teatteriravintolassa soittamamme keikat menivät todella hyvin. Varsinkin myöhäisempi, äänenvoimakkuudeltaan hevimpi keikka pisti hatut jaloissamme pyörimään ja lapset siinä hyörimään... tai oikeastaan hatut pysyivät enimmäkseen päässä, ja keikan yleisökin oli pääosin aikuisia. Hyörimisestä en edes tiedä mitä se tarkoittaa, mutta meininki oli kova kuin kookospähkinä. Kookospähkinä olikin kovempi kuin koskaan - kiitos banjonsoittaja Markus Banjosen, joka vieraili molemmilla keikoilla tuoden Hattus-ohjelmiston vanhimpaan biisiin aitoa villin lännen menoa. Keikan jälkeen ilta sujui rattoisasti teatterin tiloissa viestintäpäällikkö Risto Erosen rohkaistessa meitä musiikilliseen riskinottoon.
Kiitos Risto. Olet hyvä ihminen ja Jimi Hendrix -imitaatiosi oli kerrassaan mukaansa tempaava.


Kesken Skotlanti-biisin Miihkali säikähti nähdessään äitinsä yleisön joukossa.
(Kuva: Katri Kilpiä)

Maanantaina palasimme studioon. Viikon kuluessa saimme nauhoitettua kaiken mitä vielä tarkoitus oli ja enemmän, paljon enemmän. Joidenkin mielestä liikaa. Pieneksi hetkeksi Hattuset vaipuivat itsetutkiskelun syövereihin. Pohdimme äänittäjämme Jarmon johdatuksella muun muassa sitä, onko Hattusilla mitään tekemistä lastenmusiikin kanssa ja että nauraako kukaan meidän jutuille. En usko että pääsimme minkäänlaiseen lopputulokseen, joten kaikki jää nyt teidän hartioillenne, rakkaat fanit. Tuollaiset aikuisten jutut ovat monesti hieman takaperoisia ja niihin tulee suhtautua tietyllä varauksella. Toisaalta Jarmo kertoo toisinaan myös pierujuttuja, joten ehkä häntä on hyvä kuunnella.

-Miihkali

Settilista 11.6. (iltakeikka)

1. Hullut Hattuset
2. Pieni ruskea ruukku
3. Yu-Kin kulkuset
4. Rapakkoblues kurahousuista
5. Kilttimies
6. Poliisi ja rosvo
7. Hattukauppiaan tytär
8. Kookospähkinä
9. Byy-Diin, käärmeenlumooja (*uusi*)
10. Eriparimies
11. Sammakkokuningas
12. Siivekäs ukkonen
13. Poksutuhnu


Väsyneet, mutta onnelliset levytähdet äänitysten jälkeen.
(Kuva: Katri Kilpiä)

31.5-5.6.2004 KUUSI PÄIVÄÄ HATTUSTEN SEURASSA

Kesäkuun ensimmäinen viikko oli Hattusille poikkeuksellisen kiireinen. Maanantaina aloitimme esikoislevymme nauhoitukset äänittäjä Jarmo Kähkösen kanssa Ylämyllyn JJ-Voice -studiolla. Levy julkaistaan näillä näkymin alkusyksystä, lisää informaatiota asiasta on luvassa myöhemmin.

Tällä kertaa päiväkirjaa elävoittävät hienot studiokuvat, joten on ehkä helpoin antaa niiden puhua puolestaan. Todettakoon vaan, että maanantaista torstaihin kestäneet nauhoitukset sujuivat hienosti. Nyt äänityksissä on viikon tauko, ja 14. päivä alkavalla viikolla pääsemme todennäköisesti jo aloittamaan levyn miksauksen.

Nauhoitusten ohessa Hattuset ehtivät myös keikkailemaan. Torstaina ja perjantaina esiinnyimme Sporttileirillä Joensuun urheilutalolla, ja meininki oli mitä melkoisin. Lauantaina taas soitimme Pekkalan kuvataideoppilaitoksen pihalla. Ensimmäinen kaunis kesäpäivä ei ollut houkutellut hirvittävästi ihmisiä Pekkalaan, mutta paikan päälle vaivautuneiden kanssa meillä oli oikein riemukas tuokio. Kiitokset vielä tapahtuman järjestäjille, sillä oppilaitoksen pihassa vallitsi harvinaisen leppoisa tunnelma. Siirtykäämme aurinkoisissa tunnelmissa kuvien pariin. Kuvat otti Hattusten virallinen hovikuvaaja Katri Kilpiä.

-Ville


Kamojen pystytystä äänittäjä Jarmo Kähkösen johdolla.


Miihkali eläytyy espanjalaistunnelmiin Jarmon säätäessä tasoja kohdalleen.


Leo laulaa taustoja, korkealta ja kovaa.


Mika fiilistelee kitaran kanssa saatuaan omat osuutensa purkkiin.


Ville valmistautuu laulamaan.


Miihkali hurmaa suurilla surullisilla silmillään ja kauniilla soitollaan.


Ville ja Leo myhäilevät tyytyväisinä onnistuneen äänityspäivän jälkeen.

30.4.-1.5.2004 KOLME KERTAA MAAILMAN YMPÄRI

Hullut Hattuset vietti vapun matkaamalla maailman ympäri kolme kertaa sekä isomman että vähän nuoremman väen seurassa. Matka alkoi perinteisesti partasuun luota Tikkamäentieltä, josta suuntasimme roudauksen jälkeen ensimmäiseksi Pielisjoen koulun vappujuhlaan. Ilmassa oli selvää juhlan tuntua ja mieli oli yhtä aurinkoinen kuin ilma.

Onnistuneen keikan jälkeen metsästimme itsellemme äänentoistolaitteet ja suuntasimme kohti seuraavaa etappia eli Kerubin Kuppilaa. Illan keikalle oli kanssamatkustajiksemme saapunut varsin mukava joukko isoja lapsia ja tunnelma oli varsin riehakas. Jopa niin riehakas, että Villen pääkalloon ilmaantui pikku vikaa hänen hypättyään Ranskassa epätoivoisen rakkauden riutelemana pää edellä ulko-oven metallikarmiin. Onneksi tästä selvittiin kuitenkin pelkillä tikeillä. Villen lähdettyä ensiapuun jatkoimme me muut vappuaaton viettoa kukin omilla tahoillamme hattusmaisissa tunnelmissa.

Vappuaamuna oli heti herättyä aika suunnata toiselle keikalle Kerubin Kuppilaan. Miihkali tuli herättämään minut yhdentoista aikaan ilmoittaen samalla, että lemmikkirottani Vilma oli mennyt hänen suuhunsa. Vaikka partasuu onkin tunnetusti syönyt jopa kokonaisia lampaita, niin onneksi Vilma kuitenkin säästyi ja löytyi lyhyen etsinnän jälkeen kaapista.

Klo 12:00 olikin jo aika aloittaa vapun viimeinen maailmanympärimatka. Soitto sujui erinomaisesti ja myös pienempiä lapsia oli äitien ja isiensä kanssa ilmaantunut oivallinen määrä matkustamaan Hattusten hyvässä seurassa. Tällä kertaa Ville otti Ranskassa rauhallisemmin, ja pystyimme jatkamaan matkaamme eteenpäin ilman haavereita.

Näin meillä,

-Mika

2.4.2004 "SCREAM FOR ME, SCREAM!"

Kun naurusta kipeytyneet vatsalihakset alkoivat Marjalan keikan jälkeen hiljalleen parantua, oli aika suunnata katseet kohti viikonloppua. Olimme sopineet soittavamme yllätysesiintyjänä Stu-yhtyeen levynjulkistamiskeikalla nuorisokeskus Screamissa lauantaina. Hattuskeikaksi kyseinen show oli harvinainen, sillä sen oli määrä alkaa kymmeneltä illalla. Yleensähän keikkamme ovat aamulla tai korkeintaan alkuillasta.

Lauantaiaamu alkoi treeneillä, jossa mietimme vähän illan settiä ja puhuimme tulevan levymme äänityksistä. Levyyn liittyvät kuviot alkavat olla jossakin määrin selvillä: studiosessiot on sovittu alkavaksi kesäkuun alussa. Levylle on tiedossa useampikin kiinnostunut julkaisija, joiden nimet pidettäköön salassa kunnes asia on ajankohtaisempi ja selkeämpi. Mutta nyt takaisin lauantaihin.

Veimme soittovälineet Screamiin puoli kahdeksan maissa. Hetken asiaa pohdittuamme päätimme soittaa mieluummin akustishenkisesti lavan edessä kuin lavalla. Lyhyen mutta ytimekkään soundcheckin jälkeen hajaannuimme toviksi. Mika ja Leo suuntasivat koteihinsa valmistautumaan, mutta minä ja Miihkali päätimme poiketa lauantaisaunassa. Saunasta löytyikin kainalo- ja polvitaivepierujen myötä oikea keikkafiilis, vaikka kitaristimme nukkumaanmenoaika olikin jo mennyt umpeen.

Suihkunraikkaana takaisin Screamiin, ja Caamos-yhtyeen vanhan intronauhan saattelemana lavalle. Keikka alkoi Hullut Hattuset -hip-hopilla, jonka aikana onnistuin sähläämään todella lahjakkaasti niin kitaran kuin mikrofonitelineenkin kanssa. Soitto sujui kuitenkin pienistä kommelluksista huolimatta hyvin, ja yleisö vaikutti viihtyvän.

Totuttuun tapaan keikka painottui miltei yksinomaan omiin biiseihin. Ainoa lainaveto oli M.A. Nummisen suomeksi sanoittama Pieni ruskea ruukku (eli lattaribiisimme Matti ja Maija), jonka aikana kuulimme Mikalta uskomattoman scat-soolon! Varsinainen keikka päättyi uuteen Hattus-biisiin Siivekäs ukkonen, jonka ensiesitys oli aiemmin viikolla Marjalassa. Ukkoslaulun jälkeen vuorossa oli vielä poikabändihitti Poksutuhnu, jonka myötä ilta päättyi kaikin puolin onnistuneesti. Kiitokset paikalla olleille, jääkäämme odottamaan uusia seikkailuja.

-Ville

31.3.2004 MEHMUTTI SENTÄÄN MITKÄ BILEET!

Heräsin hyvissä ajoin ja odottelin keikkabussin saapumista. Se tuli myöhässä, muttei yllätyksenä. Vielä kun Mikaa vähän aikaa odoteltiin ja päästiin torin parkista n. klo 8:07 liikenteeseen, olin varma ettei ehdittäisi puoli yhdeksäksi keikkapaikalle – pitihän meidän vielä käydä pakkaamassa autoon kamat ja Miihkali. Lupasin siis 100 pääsiäismunaa bändille jos pysyttäisiin aikataulussa.

Eipä ole niin nopeaa Hattus-roudausta nähty koskaan. 8:17 liikkeeseen ja jännittämään. Jännitys kesti melko tarkalleen 13 minuuttia kun valkoinen Cadillacimme kurvasi juuri ajallaan Marjala-talon pihaan. Hävisin munat.

Noin kello 9:00 olimme 2-kerroksisesti (eli reppuselissä) latautuneena kantritäräykseen. Kesken 150-päisen yleisön "Hullut Hattuset"-huutojen Ville veti ässän lahkeesta: poksutuhnu kikkareiden kera! Mitään niin hauskaa ei oltu Hattus-piireissäkään ennen koettu. Mahtava solisti meillä!

Hieman myöhässä, tapojaan kunnioittaen, saapui siis Ville pyyhkimään myös keikan kunnialla hattuun. Itse keikka rullasi kuin lumilauta. Yksi itku, mutta monta naurua. Thunderin Klasu oli kouluttanut yleisön niin hyvin ettei Eriparimiestä olisi tarvinnut edes laulaa itse. Oli se hienoa. Keikan jälkeen jaettiin kasapäin nimmareita ja siirryttiin asiantuntevien lasten kanssa syömään. Tiesivät paljon Kummelista ja ihmettelivät miksei Saksa-biisissä (eli hevibiisissämme Poliisi ja rosvo) laitettu tiettyjä punaisia hihamerkkejä käsiin. Miettikääpä sitä.

Oli aika taas roudauksen ja käänsimme viininpunaisen Chevroletin valot kohti eteläistä Joensuuta taskut täynnä eurokolikoita. Näin päättyi taas yksi Hattus-matka...voittajina ja riemukkaina. Muistakaa lapset: Villestä mallia, näillä keleillä voi housut kurata molemmilta puolen.

-Leo

Marjalan koululaisten kommentteja keikasta:

"Hullut Hattuset-bändi soitti pikkuisten musiikkia, isojen musiikkia, rakkausmusiikkia ja hiphoppia."

"He olivat tosi kivoja ja Villellä (laulu) oli aina semmoisia hauskoja ilmeitä."

"Konsertti oli erinomainen, koska esiintyjät eläytyivät rooleihinsa niin hyvin."

"Erään laulun aikana eräs pieni lapsi rupesi itkemään, mutta muuten yleisö oli ihan ok."

"Hienoa oli se, että kaikilla paitsi Leolla oli pitkä tukka. Se oli hyödyllinen hevissä, kun sitä heilutettiin."

Kommentit on poimittu lasten Hattus-keikasta kirjoittamista arvosteluista. Poiminnat toimitti Marjalan koulun varakeisari Lasse Turunen (alias Klaus Thunder). Kiitos!

3.3.2004 RÖNSYILEVÄÄ HATTUSTAMISTA

Kun mä tuolloin heräsin, luulin saapunut on maailmanloppu. Tavarat kitaralaukkuun keräsin, on tarhaan taas kauhea hoppu. ON TARHAAN TAAS KAUHEA HOPPU!!! Kuten nokkelat fanimme varmaan huomasivatkin, alluusio juontautuu bluesin maailmasta, jolloin aina herätään aamuisin, ja selitänpäs taas aivan joutavia.

Keikalle lähdettiin iloisissa merkeissä kahdella autolla, ja perille Otsolaan tai Onttolaan (Ollilaan, toim. huom.) saavuttiin hyvin samanhenkisellä kokoonpanolla. Yllätysten kavalkadi sen kun jatkui, kun roudasimme kamppeet sisään ja teimme soundcheckin. Jo varhaisessa vaiheessa päivän teemakappaleeksi nousi Paula Koivuniemen suurelle yleisölle, ja ystävämme Tatu Kaihuan hieman pienemmälle yleisölle tunnetuksi tekemä Aikuinen Nainen.

En hukkaa kallista palstatilaa itse musiikkiesityksen ruotimiseen - oli hauskaa ja soitimme mainiosti. Shown jälkeen menimme backstagelle (eli päiväkodin keittiöön, toim. huom.) syömään kalasoppaa ja naureskelemaan toisillemme ja ennenkaikkea Tatulle, arkiaskareiden virtuoosille vailla vertaa.

Päivän toinen soittomesta sijaitsi Rantakylän seurakuntasysteemin sydämessä, ja siellä yleisönä oli hiukan vanhempia (noin kymmenvuotiaita) lapsia. Myös siellä rokkasimme kuin viimeistä päivää (ennen torstaita) konsanaan ja vastaanotto oli lämmin. Yleisö innostui toivomaan mm. italohenkistä Poksutuhnua, joka saatiin aiemmista miihkaliteknisistä ongelmista huolimatta soitettua.

Päivä oli erittäin onnistunut, ja siitä kiitos kaikille teille. Erikseen haluan kiittää uutta bassomiestämme Mikaa, joka jo muutaman keikan jälkeen on kuin kala Hattulammen kirkkaassa vedessä. Muutenkin bändimme toimi kuin häkä, paitsi että häkä on hajutonta. HOHOHOHOHOHOHHHHOOO!! HEHEEE! Haaaa...jep.

-Miihkali

2.3.2004 SIVUT NETISSÄ!

Tervehdys kaikille, ja tervetuloa Hullujen Hattusten kotisivuille! Sivut ovat siis viimeinkin valmiit, ja suuri kiitos siitä kuuluu Tommi Rinteelle, joka jaksoi sivut väsätä.

Kuten Yhtye-sivulta huomaatte, yhtyeen jäsenistössä tapahtui viime vuonna muutos kun Mika Kemiläinen korvasi Matias Kuikan bassossa. Näiltä sivuilta löytyvissä kuvissa esiintyy siis vielä Matias, mutta Mikasta löytää mainion kuvan hänen omalta profiili-sivultaan.

Keikkarintamallakin tapahtuu taas hetkellistä aktivoitumista huomisten keikkojen myötä. Viime keikka oli joulukuussa, ja sitä edelliset syyskuussa, joten hiljaista on ollut pidemmän aikaa, mutta eiköhän tilanne korjaannu kevättä päin mentäessä. Alkuvuoden hiljaiselo selittyy osin sillä, että Leo mursi lumilautaillessaan solisluunsa, mikä merkitsi pientä taukoa soittohommiin. Nyt mies on onneksi jo paremmassa kunnossa, joten eiköhän huomiselle saada ihan hyvä meininki.

Tänä vuonna olisi siis tosiaankin tarkoitus saada julki Hattus-levy. Alustavasti on puhuttu noin kuuden kappaleen mittaisesta mini-cd:stä kuunnelmaosuuksineen. Nauhoitukset olisi tarkoitus aloittaa kevään aikana. Katsotaan mitä tapahtuu. Musiikki-sivulta löytyy muuten kaksi kappalettamme mp3-tiedostoina. Kappaleet nauhoitettiin 2.6. 2003 Joensuun konservatoriolla Jarmo Kähkösen avustuksella. Kuunnelkaa ja kommentoikaa.

Tässäpä tärkeimmät juorut, huomisista keikoista tulee varmaan myöhemmin juttua päiväkirjaan. Voikaa hyvin!

-Ville