Hullut Hattuset

Hullut Hattuset Facebookissa

Hullujen Hattusten päiväkirjamerkintöjä

Vuosi: 2011 2009 2008 2007 2006 2005 2004 

26.10.-30.10.2006 TUNNELMIA MINIKIERTUEELTA

Keskiviikko 25.10.
Joensuu-Helsinki

Lokakuisena keskiviikkona Joensuussa satoi vettä ja puoli viiden aikoihin alkoi jo olla pimeää. Ilmassa oli siitä huolimatta suuren urheilujuhlan tuntua: olimme lähdössä Hattusten kanssa Helsinkiin jatkamaan syyskuun alussa aloittamaamme läpimurtoa. Ja mikä hienointa: kuskin paikalle istui ensimmäistä kertaa Leo!

Vain pari viikkoa ennen reissua ajokortin saanut Leo hoiti pestin hienosti. Matkan alussa mies jopa vaihtoi autoon omatoimisesti öljyt. Helsinkiin päin ajettaessa keli vain huononi, mutta Olokorjaamolla nautittujen kahvien voimin päästiin perille pääkaupungin humuun, ja saman tien nukkumaan Miihkalin luokse Kallioon.

Torstai 26.10.
Tahvonlahden ala-aste, Helsinki
Lyhty ry (Kulttuuripommi-klubi), Helsinki

Miihkali valitteli aamulla herätessämme koko viikon jatkunutta flunssaansa, joka ei ollut hellittänyt runsaasta valkosipulin syömisestä huolimatta. Keikalle lähdettiin silti toiveikkaina, kunhan lähistöllä majaillut Mikakin saatiin herätettyä mukaan matkaan.

Tahvonlahden ala-asteen sali vaikutti melko kaikuisalta paikalta, mutta uskoimme akustiikan paranevan kunhan saliin tulee ihmisiä. Hienoisen kiireen vallitessa pystytimme kamat ja soitimme lämpimiksemme muutaman biisin - olihan viime keikasta jo vierähtänyt puolisentoista kuukautta.

Keikka alkoi pienen sekoilun siivittämänä. Mustikkasoppatehdas avasi keikan asiallisesti, mutta sitä seuranneen hip hop -biisin alussa yritin aloittaa ensimmäistä säkeistöä aikaisemmin, muille siitä ilmoittamatta. Tästä seurasi se, että eka säkeistö piti aloittaa lopulta kolme kertaa, ennen kuin biisi lähti rullaamaan.

Yleisöä tämä tuskin häiritsi, sillä ala-asteen oppilaat alkoivat silminnähden villiintymään jo muutaman biisin jälkeen. Tuntuu aina hienolta päästä samalle aaltopituudelle sellaisen yleisön kanssa, josta on ennen keikkaa aistivinaan epäluuloisuutta.

Keikan loppupuolella soitetun Siivekkään ukkosen aikana sain rocktähti-kohtauksen (niitä tulee toisinaan) Miihkalin soolon aikana. Nappasin lavan viereltä yhden keikkajuomiksi tuoduista pillimehutölkeistä ja ruiskutin sen sisällön päälleni. Vastapestyn valkoisen paidan rintamus muuttui ruosteenväriseksi ja hiukset tuntuivat keikan jälkeen tahmeilta. Yleisö kuitenkin hurrasi tempaukselleni.

Keikan jälkeen jaoimme urakalla nimmareita lapsille ja myimme aikuisille läjän levyjämme. Lapsilta ja aikuisilta saatujen kommenttien perusteella kiertueen avauskeikka oli varsin onnistunut.

Keikan jälkeen kävimme Mikan ja Leon kanssa keskustassa syömässä ja levykaupoissa, sillä luppoaikaa ennen illan keikkaa oli muutamia tunteja. Iltakeikalle lähdettiin hyvillä fiiliksillä.

Miihkali suorittaa tällä hetkellä siviilipalvelustaan Lyhty ry:n musiikkityöpajassa. Kyseessä on siis kehitysvammaisille erilaisia asumis-, opetus- ja työpajapalveluja tarjoava yleishyödyllinen, voittoa tuottamaton yhdistys. Käykää katsomassa lisää yhdistyksen toiminnasta sen kotisivuilla, ja allekirjoittakaa ehdottomasti adressi sen toiminnan jatkumisen puolesta.

Hattu-mobiili kaartoi Miihkalin työpaikan pihaan suunniteltuun aikaan (Leon kuskina olemisen myötä myös ajoissa oleminen on petraantunut huomattavasti). Saamamme kantoavun voimin kamat olivat kasassa alta aikayksikön, ja pääsimme suunnittelemaan tulevaa keikkaa keittiön puolelle. Kyseessä oli siis viikottain järjestettävä Kulttuuripommi-klubi, ja meillä oli kunnia esiintyä tapahtuman aloittavana bändinä.


Leo ja Mika pohtivat tulevan keikan matkasuunnitelmaa.


Kulttuuripommi-klubin Hattus-keikan alkutahdit.

Setti laitettiin käyntiin hip-hopilla, sillä illan dj:nä toimiva Dj Pera soitti jo ennen keikkaamme Mustikkasoppatehdas-biisin. Keikka lähti käyntiin hyvin, ja tunnelma oli varsin lämmin halki keikan. Biisitoivekin kuultiin, ja se myöskin toteutettiin: kyseessä oli M.A. Nummis -laina Poliisi ja rosvo. Keikka päättyi Hattulammen juhlapäivään, jonka lopuksi yleisömme auttoi meitä kaatamaan uhittelevan moottoriveneen. Keikan jälkeen myimme muutamat levyt, söimme tonnikalapastaa ja lähdimme hyvillä mielin valmistautumaan seuraavan päivän koitoksiin.

Perjantai 27.10.
Rinkelin päiväkoti, Espoo

Perjantaiaamuna keikalle lähtiessä tilanne vaikutti varsin lupaavalta. Miihkalin ääni oli edellispäivän keikkojen jäljiltä täysin painuksissa, ja kun Leo yritti soittaa muutaman korttelin päässä majailleelle Mikalle, oli Mikan puhelin kiinni. Onneksi langan päähän saatiin Mikan majatalon isäntä Oskari, joka jalomielisesti suostui herättämään kauneusuniaan nukkuvan basistin.

Matkaan päästiin lähestulkoon sovitun aikataulun mukaisesti, ja Miihkalin ajo-ohjeiden mukaan löydettiin myöskin Rinkelin päiväkoti. Kamat laitettiin pystyyn ennätysnopeasti, ja jäi vielä aikaa juoda kupponen kahvia ennen keikkaa.

Itse keikka olikin sitten loistava. Pienessä päiväkodissa ei ollut lapsia kuin muutama kymmenen, joten keikasta muodostui erittäin intiimi. Äänenvoimakkuuskin oltiin saatu säädettyä kohdalleen. Miihkali huomautti jonkun vauhdikkaamman biisin jälkeen, etten hakkaisi akustista kitaraani niin kovaa, sillä silloin hänen sähkökitaransa ääni peittyy täysin sen alle.

Pienillä keikoilla draamalliset osuudet toimivat aina hienosti, niin nytkin. Yu-Kin kulkusten väliosan aavemainen tunnelma sai lisäulottuvuuden, kun yleisöstä ilmaantui yksi lisäkaiku. Siivekkään ukkosen alussa Miihkali puolestaan opasti lapsia siinä, miten tulee menetellä ukkosilmalla: "Pitää mennä puun alle seisomaan ja nuolla sähkötolppaa".


Hattuset ovat lumonneet Rinkelin päiväkodin lapset tanssin pyörteisiin.

Keikan loppupuolella tuntui ihan älyttömän hienolta, kun koko lapsilauma lähti spontaanisti tanssimaan yhden innokkaan tanssijan esimerkin innoittamana. Keikka lopeteltiin hyvissä tunnelmissa, myytiin taas läjä levyjä ja suunnattiin keula kohti Joensuuta, johon päästiinkin ihmisten aikoihin.

Lauantai 28.10.
Lasten Kumpurock, Outokumpu

Lauantaiaamuna Miihkali lähetti tekstiviestin: "Ääntä ei lähde pihaustakaan. Miettikää miten toteutatte miun stemmat". Ja toden totta: kun kävimme Miihkalin noukkimassa kyytiin, ei mies sanonut sanastakaan, vaan kommunikoi kanssamme elekielellä tai asiansa kirjoittamalla.

Emme kuitenkaan hätääntyneet, vaan suunnittelimme settilistan siten, että sellaiset biisit joissa Miihkalilla on enemmän lauluosuuksia, jäävät pois. Hattukauppiaan tytär jätettiin kuitenkin settiin, sillä Leo lupasi hoitaa Miihkalin osuudet.

Keikan puitteet olivat vallan komeat: lastenmusiikkifestivaali järjestettiin Outokummun urheilutalolla. Lava ja äänentoisto oli jo pystyssä edellisenä iltana rokkaillun Kumpurockin tiimoilta, joten ei muuta kuin omat kamat pystyyn, lyhyt linjojen tarkastus, ja sitten pystyttämään myyntikoju levyille ja paidoille ennen keikan alkua.

Keikan alkaessa tuntui hetken aikaa siltä, että iso sali ja kaukana oleva yleisö häivyttävät yhtyeen ja yleisön vuorovaikutuksen kokonaan pois. Huoli oli kuitenkin turha. Yleisö oli jälleen kerran loistava. Pari biisiä soitettuamme muutamat lapset siirtyivät penkeiltä seuraamaan keikkaa aivan lavan eteen pystytetyn mellakka-aidan viereen. Ja eihän siinä kauan mennyt, kun lavanedus oli jo aivan täynnä porukkaa.

Lopulta tapahtuman järjestäjän oli tultava pitelemään puista mellakka-aitaa paikallaan, sillä se uhkasi kovasti kaatua vellovan yleisömassan paineessa. "Stadionmeininkiä", totesimme ja lietsoimme yleisöä lisää.


Miihkalia surettaa: ääni on mennyt, ja kurahousut ovat tarttuneet kiinni päähän.
(Kuva: Henri Sareskivi)

Miihkalin äänen puuttumisesta huolimatta keikka sujui loistavasti. Itse asiassa otimme ilon irti Miihkalin äänettömyydestä dubbaamalla hänelle äänen Rapakkobluesin lopussa. Hattukauppiaan tyttären aikana tulin vilkaisseeksi Leon minulle tekemää settilistaa, ja sain vaivoin pidettyä itseni kasassa, kun huomasin listaan ujutetun sananmuunnoksen. Leo myhäili tyytyväisenä. Siivekkään ukkosen aikana yritin opettaa lapsille kuinka circle pit toimii, mutta vain yksi urhea lähti seuraamaan juoksuani miksauspöydän ja lavan edustan ympäri.

Keikan jälkeen menimme toteamaan tilanteen Arja Vänskän emännöimän myyntipöydän luona, ja totesimme levyjen ja paitojen käyneen hyvin kaupaksi Outokummussakin. Hattulammen juhlapäivän levypainos hupenee mukavaa vauhtia. Kiitos teille siitä, että tuette toimintaamme!

Maanantai 30.10.
Hammaslahden koulu, Pyhäselkä
Mantan päiväkoti, Joensuu
Noljakan koulu, Joensuu

Maanantaina matkaan lähdettiin kahdella autolla, jotta saatiin oma äänentoistolaitteistomme mahtumaan mukaan. Minä hain kyytiini Miihkalin, joka oli edelleen äänettömässä kunnossa. Sain siis kertoa juttuja yksikseni koko matkan Hammaslahteen, Miihkali tyytyi nyökkäilemään sopivissa paikoissa.

Leo ja Mika saapuivat omalla autollaan Hammaslahden koulun pihaan vain muutamia sekunteja meidän jälkeemme. Roudasimme kamat sisään, ja parkkeerasimme autot lavalle johtavan sisäänkäynnin välittömään läheisyyteen. Mantan päiväkodin keikalle oli nimittäin lähdettävä heti Hammaslahden vedon jälkeen.

Latauduimme keikkaan lavan takana, ja yleisön pakkauduttua koulun juhlasaliin astelimme lavalle (tai oikeammin lavan eteen lattian tasolle, kuten yleensäkin), josta päästiin välittömästi Liperin metsän tunnelmiin ja Mustikkasoppatehtaan läheisyyteen.

Keikka lähti käyntiin vallan mainiosti, tosin harhauduin itse keskittymään keikan alkupuolella pohtimaan sitä, ovatko kaikki soittimet ihan balanssissa. Sitä se teettää, kun ei ole tarpeeksi aikaa tehdä huolellista äänenpaineentarkastusta.

Hyvä tunnelma saatiin kuitenkin aikaiseksi, vaikka omalta kohdalta tuntui siltä, että välistä meininki oli hieman hakusessa. Yleisö tuntui kyllä tykkäävän kovin, ja piti kovaa meteliä biisien välissä. Keikka sisälsi myös paljon hyviä hetkiä: niistä yhtenä hienoimmista Rapakkobluesin loppu, jossa Leo dubbasi Miihkalia, ja kertoi Miihkalin suulla hulvattomia juttuja.

Keikan jälkeen Leo ja Mika kasasivat soittokamat pikavauhtia Leon autoon, ja lähtivät ajamaan takaisin kohti Joensuuta. Minä ja Miihkali purimme äänentoiston niin nopeasti kuin pystyimme, hyvästelimme Hammaslahden väen ja suuntasimme kohti seuraavaa keikkaa.

Ajoituksemme oli täsmällinen. Kaarroimme Mantan päiväkodin pihaan kahtakymmentä vaille yksitoista, kun sovittu soittoaika oli varttia vaille. Yksi lastentarhanopettajista vei meidät kankaaseen verhottuna halki osaston. Meidän keikkamme oli pidetty salassa lapsilta viimeiseen asti.

Jälleen kerran pienellä porukalla saatiin aikaiseksi hyvät ja intiimit kemut. Vaiheikas keikka sisälsi paljon itsellekin yllättäviä käänteitä. Pieni ja innokas yleisö seurasi innostuneena, ja kommentoi tapahtumia rohkeasti. Keikka päättyi Hattulammelle, ja sen jälkeen lähdettiin rientämään kohti päivän viimeistä keikkapaikkaa.

Noljakan koululla odottikin kunnon stadion-meininki. Koulun liikuntasalin lattiassa oli isohko palanen, jota sai nostettua motorisesti ylöspäin, ja näin siitä muodostui lava. Eihän tuota voinut jättää käyttämättä, varsinkin kun lava oli näin ollen ihan holtittoman iso.


Hetki ennen kiertueen viimeistä keikkaa. Mika jumppaa, Miihkali ja Leo ihmettelevät.

Noljakan koulun keikassa oli hyvin paljon sellaista viimeisen keikan makua, mitä Hattus-meiningeissä usein tulee, kun on päivässä useampi keikka. Toisin sanottuna paljon päättömyyksiä ja holtittomuuksia, ja paljon terveellistä tyhjännauramista.

Yleisö oli todella hyvin mukana, ja antoi biisien väleissä vastauksia todella kovaäänisesti. Iso lava puolestaan innosti meidän porukkamme tekemään paljon läpijuoksuja.

Keikan jälkeen kiiteltiin toisiamme onnistuneista keikoista, pyyhittiin hikeä ja mentiin kamat varastoon vietyämme porukalla syömään. Kivoja keikkapäiviä oli taas kerran, kiitos kaikille asiaan vaikuttaneille ja nähdään taas!

-Ville

1.9.2006 LÄPIMURRON KYNNYKSELLÄ PÄÄKAUPUNGISSA

Perjantai 1.9.
Kissojen yö -festivaali, Helsinki

Syyskuun alussa oli luvassa ensimmäinen Hattus-keikka Helsingissä. Keikkapaikkana oli (meille jokseenkin sopivasti) Korkeasaari, jossa järjestettävässä Kissojen yö -tapahtumassa esiintyivät meidän lisäksemme muun muassa PMMP:n Paula ja Mira sekä Maritta Kuula.

Mikan kanssa lähdimme malttamattomina matkaan jo torstaiaamuna, vaikka keikka olikin vasta perjantai-iltana. Torstai sujui mukavasti ystäviä tavatessa.

Perjantaiaamu valkeni kirpeänä ja elämänmakuisena. Heräilin Malminkartanosta ystävieni Heikin ja Hannan viihtyisästä lukaalista. Suuntasin bussilla keskustaan ja paikansin muiden Hattusten sijainnin. Leo oli jo hyvää vauhtia lähestymässä pääkaupunkiseutua Stellan keikkabussin kyydissä, Stelloilla kun sattui olemaan samana iltana myöskin Helsingin keikka.

Tapasimme neljän paikkeilla Kalliossa. Kuulumisien vaihtamisten ja auton pakkaamisen jälkeen suuntasimme Korkeasaareen. Totesimme, että Mika osaa ajaa kuin kunnon helsinkiläinen konsanaan: bussikaistoja käyttäen ja turhia paineita ottamatta.

Löysimme Korkeasaaresta soittopaikkamme, joka sijaitsi Karhulinnan välittömässä läheisyydessä. Pystytimme soittokamat ja siirryimme odottelemaan. Meidän soittovuoromme oli ensimmäisenä, joten pitkään ei tarvinnut odotella. Pian festivaalin juontajana toiminut Ellen Jokikunnas kuuluttikin meidät lavalle.

Miihkalin hengenluonti ennen keikkaa oli omaa luokkaansa. "Jäbät hei, huomaatteko tämän symboliikan? Samalla festivaalilla on uransa laskuvaiheessa oleva Ellen Jokikunnas ja sitten me, jotka olemme läpimurron kynnyksellä!"

Niinpä astelimme lavalla päättäväisinä, valmiina ison yleisön tietoisuuteen nousemiselle. Keikka meni kyllä oikein hyvin, mutta yleisöryntäyksestä ei voinut puhua ainakaan alkuvaiheessa. Meitä tämä ei tietenkään haitannut, vaan soitimme tiukan, reilut puoli tuntia kestäneen setin. Takanamme lasiaidan toisella puolen hengailleet karhutkin heräsivät iltauniltaan keikkamme aikana. Varsin jännittävää.


Miihkali polkee vauhtia Hattusten läpimurrolle.
(Kuva: Hanna Kauppinen)


Mika tarkastelee maailmaa aurinkolipan takaa.
(Kuva: Hanna Kauppinen)

Setti päättyi Siivekkääseen ukkoseen, jonka aikana paikalle olikin jo kertynyt kohtalainen yleisö, joka vaikutti pitävän näkemästään ja kuulemastaan. Kamoja purkaessamme rohkeimmat tulivat kiittämään henkilökohtaisestikin.

Loppuilta sujui festivaaleista nauttien ja muita bändejä kuunnellen. Ihan omalta paikalta ei Korkeasaari tosin tuntunut. Miten esimerkiksi uljaat partakorppikotkat voivat viihtyä todella tiukkaan aidatussa tilassa?

Yön pimetessä otimme viimeisen lautan keskustaan, ja ehdimme juuri parahultaisesti katsomaan porukalla Stellan keikkaa Virgin Oil Co. -ravintolaan (kiitokset Heikille vieraslistapaikoista). Kylläpä muuten oli hienoa seurata joensuulaissankarien dominoivan loppuunmyytyä baaria (paikalla oli lähemmäs tuhat ihmistä), joka lauloi biisejä mukana kovaäänisesti. Siitä pystyi päättelemään, että emme olleet Hattusten kanssa ainoa läpimurtoaan tekevä joensuulaisbändi.

-Ville

19.8.2006 HATTU-KARKELOT MIKKELISSÄ

Lauantai 19.8.
Ipanahipat-festivaali, Mikkeli

Elokuun loppumetreillä oli vielä aika suunnata Hattu-mobiilin keula kohti Mikkeliä. Itse lähdin matkaan jo perjantaina, kaupungissa opiskelevaa siskoa moikkaamaan.

Lauantain keikan soundcheckin oli määrä alkaa yhdentoista tienoilla, joten Joensuusta aamulla saapuneet Leo ja Mika olivat joutuneet heräämään kohtalaisen aikaisin. Puoli yhdentoista maissa Mika soitti:

Mika: "Moi, ollaan nyt Mikkelissä. Eikös se meidän keikka ole Kalamarkkinoilla?"
Minä: "Ei, kyllä se on Ipanahipat-festareilla."
Mika: "Ahaa... Sehän selittääkin paljon. Nähdään kohta!"

Rytmikaksikko oli päättäväisesti suunnannut Mikkelin Kalamarkkinoille, ja ilmoittanut tulevansa keikalle. Järjestäjät olivat olleet varmaan vähän ihmeissään.

Saavuin keikkapaikalle ajoissa toteamaan että Mika ja Leo olivat löytäneet tiensä oikeille juhlille. Roudatessa totesin, että Mikkelin torilta aamutuimaan hankittu omenalörtsy on vähän turhan rajua ravintoa päivän alkuun.

Keikkapaikkana toimivat vanhat veturitallit vaikuttivat hivenen kolkolta, mutta sympaattiselta ympäristöltä. Junalla paikalle saapuneella Miihkalillakin oli lyhyt kävelymatka keikkapaikalle.

Lyhyen soundcheckin jälkeen siirryimme keskustaan, jossa osa porukasta nautti lounaan. Pari Kotkaan matkalla ollutta miekkosta olisi halunnut vaihtaa Miihkalin kanssa lippiksiä, mutta kitaristi kieltäytyi luopumasta Spice Girls -lakistaan.

Palasimme keikkapaikalle, jossa meitä ennen esiintynyt XS-tyttöbändi lopetteli settiään. Omaa soittovuoroa odotellessa kasasimme myyntipistettä paidoille ja levyille.

Muun muassa Tiktakia versioineen XS:n setin jälkeen virittelimme soittimet valmiiksi lavalle, ja siirryimme lavan viereen odottelemaan. Dj:n soitettua muutaman kappaleen oli aika kypsä, ja siirryimme Mustikkasoppatehtaan tunnelmiin.

Yleisö, joista suurin osa ei varmastikaan ollut kuullut meistä etukäteen mitään, lämpeni hitaasti, mutta kohtalaisen tasaisesti. Normaalia rauhallisemmin vedetyn Mustikkasoppatehtaan jälkeen iskettiin isompi vaihde päälle hip-hopin tahdissa. Ihmiset katsoivat oudoksuen, kun tanssin omatekoista breakdancea maalattialla. Jostain syystä silloin yltyy helpommin tekemään kaikenlaista yllättävää, kun yleisö tuntuu normaalia vaisummalta.

Kaikkinensa keikka meni oikein hyvin. Iso ja kaikuisa halli toimi erityisen hyvin Yu-kin kulkusten kohdalla. Tunnelma oli kohdallaan. Yleisökin saatiin lopulta mukaan niinkin hyvin, että Poksutuhnun aikana eräs arviolta seitsemänvuotias tyttö seurasi tanssikoreografioitamme ja teki itse perässä. Ja pakko myöntää, että hänellä oli tanssimiseen paljon parempi ote kuin kenelläkään meistä.

Keikan jälkeen Mika vaihtoi Hattus-univormun tanssimuusikolle sopivampiin vaatteisiin ja lähti autoilemaan kohti Nurmesta, jossa tulevalla yhtyemuusikolla oli hääkeikka. Ennen Miihkalin junaan lähtöä ehdittiin vielä käydä yhdessä ihailemassa Mikkelin kaupunkikuvaa, jonka jälkeen suunnattiin Leon kanssa takaisin Joensuuhun. Varsin mainio maku jäi keikasta, toivottavasti Ipanahipat järjestetään ensi vuonnakin.

-Ville

12.8.2006 TATTEJA JA MOOTTORIVENEITÄ

Lauantai 12.8.
Tattikarnevaalit, Kiihtelysvaara
Marjalan venesatama, Joensuu

Lauantaiaamu valkeni aurinkoisena, niin kuin monena muunakin aamuna tämän kesän aikana. Kaikkien näiden aurinkoisien päivien johdosta muun muassa sienisato on ollut aika mitätön. Tattien puutteesta huolimatta edessä oli keikka Tattikarnevaaleilla.

Miihkali oli saapunut edellisiltana Joensuuhun, ja nukkui kaikessa rauhassa sohvallani kun keittelin aamukahvia. Lopulta sain suostuteltua Miihkalin lähtemään mukaan, ja pysyimme aikatauluissa - melkein.

Perille saavuttuamme totesimme että Tattikarnevaalien esiintymislava oli sijoiteltu aurinkoon nähden siten, että paahtumisolosuhteet olivat optimaaliset. Auringonpistosta uhmaten kasasimme kamat ja teimme rivakan soundcheckin.

Soundcheckin jälkeen jäi hetki aikaa henkäistä lavan takana. Juontajaksi kesteille oli värvätty Riitta Väisänen. Mietimme alkuviikosta, että olisimme treenanneet Kymppitonnin tunnarin, mutta siihen ei löytynyt aikaa. Ehkä hyvä niin.


Nopea matkasuunnitelman teko levynkansien avustamana...


...ja sitten vielä yhteisposeeraus ennen lavalle astelemista.

Riitta Väisäsen ja Seppo Eskelisen saatua loputtoman pitkät alustuksensa pulkkaan pääsimme lopulta aloittamaan, vain reilut kymmenen minuuttia aikataulusta jäljessä.

Yleisöä oli paikalla varsin mukavasti, joskaan se ei lähtenyt mukaan meininkiin yhtä hanakasti kuin viime viikonlopun Kiihtelysvaaran keikalla. Muutama innokas lapsi ja lapsenmielinen kuitenkin osallistui konserttiin häpeilemättä, mikä piti oman keikkafiiliksen hyvänä.

Kuumuus oli kova halki keikan, mutta biisien välissä suoritetun vesitankkauksen voimin jaksoi jatkaa loppuun asti. Soitto sujui vallan mainiosti, ja iso lava tuntui muutenkin kotoisalta. Setin loppuun sijoitettu Poksutuhnu herätti hilpeitä ilmeitä niin yleisössä kuin lavan vieressä pannuja kuumana pitäneissä kokeissa.

Roudaus suoritettiin nopeasti, samalla kun taustalla valittiin parasta sienipiirasta. Tarmo-kokki tarjosi herkullista mahlajuomaa ja tattikeittoa, joiden voimin jaksettiin kömpiä kuumaan autoon ja suunnata keula kohti Joensuuta, jossa seuraava keikka jo odotti soittajaansa.

Marjalaan ehdimme hyvissä ajoin. Leppoisaan satamajuhlaan oli saapunut mukavasti väkeä, jotka nauttivat kauniista loppukesän päivästä. Meitä varten oli pystytetty iso rekkalava. Tapojemme mukaisesti kasasimme kamat lavan edustalle, jotta pääsimme yleisön kanssa samalle tasolle. Korkealle lavalle saatiin sijoitettua hienosti taustalakana ja äänentoistolaitteistomme.

Ennen keikan alkua söimme hiukan välipalaa ja harjoittelimme kävelemistä puujaloilla. Erityisesti Leo osoitti hienoja taidonnäytteitä tekemällä u-käännöksiä yhden kepin varassa.


Uskomattomia tasapainoilun taidonnäytteitä.

Keikka jouduttiin aloittamaan hieman etuajassa, jotta moottorivenenäytös saatiin alkamaan ajallaan. Miihkali tosin oli keikan alkaessa vielä pesemässä käsiään koululla. Pian puhdaskätinen kitaristi saapui lavalle, ja Merirosvoina maailman kajahti kesäiseen alkuiltaan.

Marjalan yleisö oli hyvin mukana alusta alkaen. Sydäntä lämmitti huomata, kuinka monet suut lauleskelivat mukana uuden levymme kappaleita. Levy on selvästi löytänyt tiensä hyviin koteihin.

Hyvän olon tunne valtasi välillä koko kehon niin täydellisesti, että välillä ei malttanut pysyä paikallaan. Hattukauppiaan tyttären lopussa yritin kiivetä valotolppaa pitkin ylös. On muuten huomattavasti vaikeampaa kuin puuhun kiipeäminen.


Kuvasta päätellen meneillään on Nenänkaivelujatsi.


Marjalassa oli tunnelmaa.

Viimeisen kipaleen jälkeen sovittu soittoaikamme oli jo ohi, mutta pakko oli uhmata seuraavaa ohjelmanumeroa vielä sen verran, että pääsimme esittämään uuden a cappella -sovituksen Aurinko on typerä -biisistä.

Kun kamat oli saatu auton kyytiin, oli edessä ohjelmanumero jota oli odotettu jo alkuviikosta lähtien. Maanakka-lauluyhtyeen Kirsi nimittäin kutsui meidät luoksensa lettukesteille, ja ei tarvinnut miettiä vastausta kahdesti. Niinpä läträsimme kermavaahdon ja mansikkahillon kera vatsamme turvoksiin letuilla ja viihdytimme Kirsin lapsia ja toisiamme maailman parhailla jutuilla. Loistava sinetti keikkapäivälle! Kiitos!

-Ville

5.8.2006 JUHLAMENOA METSÄN KESKELLÄ

Lauantai 5.8.
Hietajärven leirikeskus, Kiihtelysvaara

Hattuset kerääntyivät lauantain keikkahommiin eri puolilta Suomea: Miihkali Helsingistä, Leo Tampereelta ja Mika peräti Kilpisjärveltä saakka. Minä puolestani palasin Joensuuhun muutaman päivän mökkireissulta Polvijärveltä. Maaseudun rauhasta kerättyjen voimien avulla oli helppo latautua illalla olevaan keikkaan.

Keikan oli määrä alkaa vasta puoli kymmenen aikoihin illalla, joten ehdimme pitämään hyvänmittaiset treenit, joista suuri osa tosin meni uuden kosketinsoittimeni ihasteluun ja kokeiluun. Biisit tuntuivat kuitenkin kulkevan hyvin. Teimme keikkasetin rungon valmiiksi jo treenien yhteydessä, ja jätimme muutamat vakionumeroihin kuuluneet biisit väliaikaiselle tauolle.

Treenien jälkeen ahdoimme kamamme ja itsemme Hattumobiilin uumeniin ja suuntasimme nokan kohti Kiihtelysvaaraa. Ennalta saatujen ajo-ohjeiden avulla perille löydettiin helposti, ja jopa aikataulun mukaisesti. Hietajärven leirikeskuksellahan oli siis meneillään partiolaisten Hieta 06 -leiri, jonka päättäjäisillan vetonaulana olimme me.

Ajoissa olemisessa on sellainen hyvä puoli, että ehtii katsoa rauhassa äänentoiston kuntoon. Paikan päällä oli asiansa ajava äänentoistolaitteisto, jonka virittelimme pystyyn omin voimin. Soittotila oli akustisesti varsin järkevä. Ulkoilmalava oli rinteen alaosassa, ja yleisö siis sijoittui istumaan rinteeseen hieman amfiteatteri-tyyppisesti.

Pystytettyämme äänentoiston ja taustalakanan olikin kello jo vähää vaille puoli kymmenen. Meidän esiintymisemme oli pidetty salassa suurimmalta osalta leiriläisistä, joten vetäydyimme lavan taakse piiloon ennen kuin leiriläiset vyöryivät paikalle kovaäänisten ryhmähuutojensa tahdittamina.

Yksi leirin johtajista juonsi meidät sisään ja astelimme lavalle silmälapuissa, merirosvohoilausta laulaen. Pian Merirosvoina maailman -kappale kaikuikin jo Hietajärven rannoilla. Liekö kaikunut pitkällekin, sillä jossain vaiheessa keikkaa saimme kilpailijaksi jostain vastarannalta kovaäänisenä kantautuvan kotikaraoken. Ei haitannut, lähinnä hymyilytti.


Hullut Hattuset merirosvotunnelmissa.

Keikasta on näin jälkeenpäin vaikea sanoa mitään, millä voisi kuvata paikan päällä vallinnutta tunnelmaa. Heti keikan alkumetreistä lähtien meidän ja yleisön välille muodostui erinomainen vuorovaikutus, joka kesti lujana halki keikan. Runsaslukuisessa yleisössä ikähaitari venyi 6-vuotiaista aikuisiin, ja kaikki olivat niin hienosti mukana kuin vain olla voi. Tuskin koskaan on esimerkiksi Eriparimiestä laulettu noin kovaäänisesti mukana.


Mika ihmettelee yleisön reaktioita.

Yhteinen aaltopituus yleisön kanssa metsän keskellä, ympärillä pimenevä elokuun ilta. Kertakaikkisen hieno yhdistelmä. Muistan ajatelleeni jossain vaiheessa biisin keskellä, että tämä on kyllä ihan älyttömän siistiä.

Setin viimeisenä biisinä soitettiin Hattulammen juhlapäivä, jossa yleisö pääsi keikauttamaan kalastustroolarin nurin. Veikkaan että tuon yleisön yhteisillä evävoimilla olisi kaadettu vaikka kokonainen risteilyalus.

Viimeisen biisin jälkeen ryömimme lavan taakse, kuuntelimme yleisön huutoa ja hymyilimme leveästi. Keskinäisten kehujen siivittämänä palasimme lavalle vetämään Poliisi ja rosvo -hevikappaleen, jonka intro sisälsi jokusen tahdin Black Sabbathin Paranoidia. Miihkali oli ihan liekeissä kitarasoolon aikana: ensin ryntäys pois lavalta niin pitkälle kuin piuha antoi myöten, sitten elämää nopeampaa soitantaa polvillaan yleisön edessä ja lopulta rymisevä paluu lavalle, joka miltei kaatoi minutkin.


Miihkali oli vauhdissa keikan alusta loppuun.

Poliisi ja rosvo päättyi hillittömään loppurutistukseen, jonka aikana saatiin varmasti kaikki soittimet rumpuja myöten epävireeseen. Sen jälkeen vielä Aurinko on typerä, ja sitten pyyhkimään keikkahikiä. Kylläpä tuntui hyvältä.

Keikan jälkeen eräs nainen tuli ostamaan kolme kappaletta Hattusten t-paitoja ja totesi, että "tämä oli paras keikka missä olen ikinä ollut". Sen kommentin jälkeen kamojen kasaaminen tuntui vielä kevyemmältä. Iso kiitos kaikille paikalla olleille!

-Ville

9.7.-14.7.2006 KATKELMIA HATTUSTEN HEINÄKUUSTA

Sunnuntai 9.7.
Kihaus Folk Music Festival, Rääkkylä

Sunnuntain Kihaus-keikkaa edelsivät parin päivän intensiiviset treenit, joiden aikana ehdittiin tekemään kaikenlaista enemmän ja vähemmän hyödyllistä. Pääpaino luultavasti ensin mainitulla.

Kihauksen lastenpäivän ohjelman oli määrä alkaa kello 12, ja sitä ennenhän meidän piti suunnata tekemään soundcheck. Virkeä ryhmä lähti matkaan aamuyhdeksän tienoilla kahdella autolla. Itse sain kunnian ohjastaa Leon vast'ikään katsastuksesta saapunutta autoa. Kyllä, Leo on todellakin saanut haltuunsa farmariauton. Ajokorttiahan Leolla ei vielä ole, mutta hyvä se on silti aikuisella miehellä auto olla.

Saavuimme perille Kihaukseen aikataulun mukaisesti. Ilma oli valtavan kuuma, ja jo soundcheckiä tehdessä tuli mieleen että keikasta tulee varmaan melkoisen paahtava.

Ennen keikkaa lepäilimme hetken meille varatussa takahuoneessa, joka sattui olemaan musiikkiluokka. Hetken päästä jamit olivatkin jo täydessä vauhdissa. Miihkali soitti rumpuja, minä pianoa ja Mika kaikkea mitä käsiinsä sai. Välillä jokainen sai soittaa soolon vapaaseen tyyliin. Sitä seuratessa olisi monelta musiikinopettajalta todennäköisesti päässyt itku. Silkasta onnesta tietenkin.

Keikan aiemmin sovittu aloitushetki tuli niin yllättäen, että hienoisesta hitaudestaan tunnettu Mika ei ehtinyt sitä käsittää. Muu bändi siis oli jo lavalla ja juontaja kuulutti meidät sisään. Sitten kului ehkä reilu minuutti ja Metal-Mika asteli tyynesti takahuonekompleksista lavalle. Ei muuta kuin Mustikkasoppatehdas pyörimään ja homma käyntiin.

Keikka lähti rullaamaan hyvin, vaikka välillä lavalla heiluessa tuli olo että happi loppuu. Aurinko paistoi todella armottomassa kulmassa ja kuumensi tummaksi maalatun lavan varsinaiseksi pätsiksi. Ajoittainen kevyt tuulenvire tuntui yhtä hyvältä kuin olisi saanut päiväkaudet aavikossa harhailtuaan raikasta lähdevettä.


Isolla lavalla kelpaa soittaa countrya.
(Kuva: Arja Vänskä)

Kuumuudesta huolimatta keikka meni loistavasti. Reinoaudion paikalle järjestämä langaton mikrofoni auttoi hieman lyhentämään käsittämätöntä välimatkaa yleisöön. Liiallinen etäisyys yleisöön on niitä stadion-keikkojen huonoja puolia. No, osa biiseistä tuli laulettua sitten yleisön keskellä.


Rantautuminen lavalta yleisön sekaan.
(Kuva: Arja Vänskä)

Setti päättyi Poksutuhnuun, jonka lopussa Leo väläytteli akrobaattisia kykyjään nousemalla käsiseisontaan kulmamonitorin päälle. On se aika veijari.


Keikanjälkeisposeeraus matkan varrella.
(Kuva: Arja Vänskä)

Keikan jälkeen myimme joitain levyjä ja paitoja ja söimme lavamanageri Mammun tarjoamia mansikoita. Maukkaan lounaan nautittuamme poistuimme alueelta. Pysähdyimme vielä matkan varrella ottamaan muutamia bändikuvia hienosti rapistuneen ladon luona. Kiitos Kihauksen järjestäjäporukalle, mukavaa oli!

Keskiviikko 12.7.
Enon tori, Eno

Kahden auton taktiikkaa käytettiin hyväksemme myös Enon keikalle lähdettäessä, sillä mukaan oli mahdutettava myös äänentoistolaitteistomme.

Kävimme Mikan kanssa hakemassa äänentoiston kyytiin, jonka jälkeen suuntasimme Tiedepuistolle syömään. Aterian jälkeen Mika heitti minut Leon luokse, ja ajoi itse hakemaan Miihkalin kyytiinsä. Leon kanssa lähdimme suoraan kohti Enon keskustaa. Noin puolen tunnin ajomatkan aikana ehdittiin muistaakseni vaihtaa ainakin jonkin verran musiikkitriviaa.

Enon tori löytyi ainoastaan yhden väärän käännöksen jälkeen. Purimme kamat ja pystytimme taustalakanan joidenkin puiden väliin. Esiintymislavaa Enon torilla ei ole, mikä sopii meille erittäin hyvin. On mukavaa olla samalla tasolla yleisön kanssa ihan konkreettisestikin.


Leo tarkastelee ympäristöä ennen keikan alkua.

Keikka alkoi melkein sovittuun aikaan, avausbiisinä jälleen Mustikkasoppatehdas. Yleisö pakkaantui lähelle yhtyettä ja keikasta muodostui vallan intiimi ja välitön. Etukäteen tehtyä biisilistaa muuteltiin lennosta meiningin mukaan.

Keikan aikana taivaalle pakkautui tummia pilviä, mutta onneksi sade alkoi vasta hetken keikkamme jälkeen. Saimme epäilemättä lykättyä sadetta hieman myöhemmäksi soittamalla sateenkarkoituslauluksi tarkoitetun Rapakkobluesin kurahousuista.

Keikka päätettiin Poksutuhnuun, jonka jälkeen ihmiset vaativat vielä lisää. Siispä vielä pyrähdys vedenalaisiin tunnelmiin Hattulammen juhlapäivän merkeissä. Kun sekään ei riittänyt yleisölle, heitimme vielä ässänä hihasta Juicen Aurinko on typerä -rallin.

Loppuroudaus suoritettiin ripeästi sateen jo ropistessa soittopelien päälle. Pelastauduimme kuitenkin juuri ajoissa, ja ehdimme vielä hörpätä Enon torikahviossa kupin kuumaa ennen paluuta Joensuuhun.

Perjantai 14.7.
Lasten Pop-katu, Joensuu

Lasten Pop-katu alkaa olemaan Hattusille jo erottamaton osa kesää. Olemme esiintyneet siellä aivan bändimme historian alkutaipaleesta lähtien. Tänä kesänä oli edessä siis järjestyksessään viides esiintyminen kyseisessä tapahtumassa.

Keikan oli määrä alkaa yhden tienoilla. Sitä edeltävä aika tuli käytettyä tehokkaasti hyväksi Laulurinteellä Ilosaarirock-hommissa. Mika oli myös rinteellä hoitamassa omia töitään, ja otti minut alueelta autonsa kyytiin vähän kahdentoista jälkeen. Kamat olivat jo valmiiksi pakattuna keskustan autotallissa, josta ne oli nopea napata kyytiin.

Kamat saatiin keikkapaikalle pystyyn ilman suurempia ongelmia, lukuunottamatta monitoreista kuuluvaa epämääräistä pörinää. Miksaaja totesi sen johtuvan kaupungin kulttuuritoimen elämää nähneestä äänentoistolaitteistosta. Eli ei mitään uutta siis. Todennäköisesti tuota pörinää ihmetellään vielä kymmenen vuoden päästäkin.

Nopean linjojen tarkastuksen jälkeen keikkapaita päälle. Ajan säästämiseksi tein settilistan jo kotona aamun ensi hetkinä. Hattus-veljet hyväksyivät listan mukisematta, ainoastaan Rötöstelevä kenguru päätettiin jättää rannalle ruikuttamaan.

Keikka aloitettiin Merirosvoina maailman -hoilauksella, josta jatkoimme hiphopin merkeissä Yhdysvaltoihin. Ennen keikkaamme Taidemuseon pihassa ei näkynyt paljoakaan väkeä, mutta kiitettävästi piha taas täyttyi keikan ensitahdeista lähtien.

Itselleni keikan huippuhetkiä oli seurata eturiviin itsensä torpanneen, arviolta kuusivuotiaan pojan toimintaa. Kaverihan lauloi kaikki meidän biisimme mukana sanasta sanaan! Monissa biiseissämme tekstiä tulee kuitenkin aika paljon ja nopeasti, mutta eipä näyttänyt haittaavan. Kymmenen pistettä ja hattumerkki!

Ilma lupaili koko keikan ajan sadetta, mutta toisin kävi. Kun olimme settimme loppuvaiheessa (olisiko menossa ollut Eriparimies), ilmestyi aurinko esiin pilvien takaa. Kylläpä tuntui hienolta. Yleisökin tuntui allekirjoittavan ajatuksen siitä, että Hullut Hattuset toivat auringon takaisin Joensuuhun.

Keikan jälkeen levyjen ja paitojen kauppaamista ja kuulumisten vaihtamista tuttujen kanssa. Kaikkinensa keikasta jäi oikein hyvä mieli. Hatunnosto kaikille Popkatu-aktiiveille!

-Ville

5.5.-20.5.2006 STETSONIT KATTOON!

Perjantai 5.5.
Siilin päiväkoti, Joensuu
Mutalan päiväkoti, Joensuu
Pataluodon alakoulu, Joensuu

Panu Hattunen Luoti-yhtyeestä lauloi: "aikatauluja ei oo". Meidän Ville uskoi Panun sanomaa, ja perjantaiaamuna huomattiin taas olevamme kellon kanssa kilpasilla. Mikan vahvan roudauksen ansiosta saimme kuitenkin kiinni aikatauluista. Suuntana oli Siilin päiväkoti, piikittelevä keikkapaikka, yeah... tähän kohtaan puujalkahymiö.

Ladattiin ilmalaiva täyteen tilpehööriä ja hittibiisejä. Meno oli kova niin itsellä kuin muilla. Kun on aamuvirkku, niin aikaisin on kiva rokata. Yksi Siilin päiväkodin hoitajista veikkasi ennen Eriparimiehen kertosäettä, että laulu kertoisi eräästä paikalla olevasta lapsesta. Ville puolestaan myönsi jazzin huumassa koko päiväkodin lapsilauman isyyden.

Muutaman nimmarin jälkeen Hattumobiilit suunnattiin kohti Mutalaa. Työpaikkani tuoma kotikenttäetu näkyi ja kuului riemukkaana vastaanottona. Vaikka sairausaalto oli iskenyt lapsiin, kajahti Mustikkasoppatehdas kovempaa kuin bändiltä konsanaan: suurin osa lapsistahan oli auttamassa musiikkivideomme teossa. Keikalla oli mainion kotoisa meno, ja paljon uusia solistiehdokkaita jos Ville sattuisi siirtymään joskus Fröbelin Kenguruihin.


Mutalan päiväkodin lapset ovat saaneet Hattuset pöytäseurakseen.

Syötyämme ja juotuamme hyvin siirryimme kohti Pataluotoa. Laittelin rumpuja kasaan ja seurasin haltioituneena lämppäribändiä: Aurinkolippaset featuring Mika & Kuuma Melodika aloitti settinsä. Mika veteli siis yksin (mies, melodika ja visio) Hullut Hattuset -kappaletta, hieman uudestaan sovitettuna, mutta taatulla Mika-tyylillä.

Itse keikalla oli paljon tuttuja Karsikon, Ellin ja Mutalan päiväkodin työajoiltani. Keikka oli tuttua puolapuukiipeilyä ja kielisoittimilla osoittelua. Nahkainen meno, etten sanoisi. Kyllä sitä varmaan päivätöikseen tällaista tekisi. Kahdeksasta neljään työpäivä kapulaa pyörittäen. Hieno oli päivä.

Päivän päätteeksi roudattiin kamppeet Mikan autotalliin ja nautittiin Miihkalin tarjoamat virvokkeet Villen etupihalla. Sitten kukin hajaantui eri suuntiin, jotkut Jyväskylään, jotkut Vehkalahteen.

-Leo

Lauantai 20.5.
Mäkimatin perhepuisto, Jyväskylä (Yläkaupungin yö)

Jyväskylän reissulle lähdettiin hieman poikkeavalla miehityksellä. Mika oli estynyt liittymään Yläkaupungin yön tunnelmaan, sillä hänet oli valtuutettu toimimaan ystävänsä häissä be(a)stmanin ominaisuudessa.

Onneksi Mika löysi itselleen tuuraajan koulukaveristaan: Folkswagen-yhtyeessä bassoa soittava Joonas Ojajärvi lupautui lähtemään stunt-basistiksi reissulle. Leon ja Joonaksen kanssa pidimme ennen keikkaa muutamat treenit, ja Joonas otti paikoitellen hieman epäloogiset kappaleemme haltuun kiitettävän ripeästi.

Lauantaiaamuna lähdimme matkaan kolmestaan, Miihkali oli matkannut Helsingistä Jyväskylään sukulaistensa luokse jo perjantaina. Matkatunnelmia nostivat isäni oma-aloitteisesti tekemät Hullut Hattuset -tarrat takaikkunassa. Matkanteko sujui leppoisasti, Varkaudessa nautittiin aamukahvit ja maukkaat sämpylät.


Leo ihailee uusia ikkunateippauksia.


Ilmeestä päätellen Ville on kertomassa ontuvaa vitsiä.

Jyväskylässä majoituimme tuttavamme Ollin luokse, jossa levymme äänittäjäkaksikko Pekka ja Heikki olivat yöpyneet edellisenä yönä Stellan Lutakon keikan jälkeen. Yritimme saada aikaiseksi lounastreffejä, mutta valitettavasti Stellan kireät aikataulut estivät sen. Toverit olivat kuitenkin jättäneet meille terveisensä kannettavan tietokoneen näytölle.

Jossain vaiheessa ennen soundcheckiä tulimme ajatelleeksi, että Suomen ratkaiseva jääkiekkopeli oli samaan aikaan keikkamme kanssa. Samoin viileähkö keli ei lupaillut yleisötulvaa ulkoilmakeikalle. Ja kun vielä soundcheck osoittautui varsinaiseksi farssiksi, jossa etukäteen ilmoitettuja tarvikkeita ei tuntunut löytyvän kuin pitkällisen etsinnän jälkeen, niin olivat keikkafiilikset varsin kaukana optimaalisista.

Niinhän siinä sitten kuitenkin kävi, että keikasta sukeutui aivan loistava. Sade hellitti juuri keikan alkaessa, ja paikalla oli innostunutta väkeä kiitettävän paljon. Mahtavaa oli myös se, että keikkamme tulkattiin viittomakielelle. Tarkkailin lavan vieressä hengailleen tulkin käsimerkkejä erityisesti kun puhuin Siivekkään ukkosen alussa Saksasta, heavy metallista ja The Scorpionsista. Joonas otti lavan hienosti haltuun: erityisen hieno oli Eskimotangon aikana nähty omatekoinen koreografia.


Keikalla Yläkaupungin yössä. Huomaa viittomakielen tulkki lavan oikeassa reunassa.


Miihkali ja Joonas myhäilevät tyytyväisinä onnistuneen keikan jälkeen.

Hyväntuulinen keikka päättyi Poksutuhnuun, joka tuntui uppoavaan yleisöön, josta suurin osa ei kappaletta varmaankaan ollut aiemmin kuullut. Tosin jotkut kyllä osasivat kappaletta toivoa. Keikan jälkeen kiittelimme yleisöä ja myimme sekä uusia että vanhoja levyjä. Hauskaa oli se, että toinen illan äänimiehistä tykästyi meininkiimme siinä määrin, että päätyi ostamaan molemmat Hattus-levyt.

Illan päätteeksi ajauduimme sattumalta seuraamaan Euroviisukilpailujen finaalia, joka päättikin illan varsin mainioihin tunnelmiin. Erityiskiitokset vielä Joonakselle arvokkaasta avusta ja hyvästä seurasta!

-Ville

28.4-30.4.2006 LEVYNJULKAISUTUNNELMIA

Perjantai 28.4.
Elokuvateatterikeskus Tapio, Joensuu
Elokuvateatterikeskus Tapio, Joensuu
Kaupunginkirjasto, Joensuu

Huhtikuun viimeinen viikonloppu oli kauan odotettu juhlapäivä, jonka myötä viime kesänä aloitettu levyntekoprojekti saatiin viimein päätökseen. Käytännössä tämä merkitsi meille kiireisiä aikoja: paitsi että viikonlopulle oli tiedossa seitsemän keikkaa, menivät levynjulkistamista edeltäneet viikot lähetellessä levyjä ja erinäisissä haastatteluissa rampatessa.

Levynjulkaisua edeltävänä päivänä kaikki tarvittavat hommat olivat hoidossa. Kävimme Mikan kanssa hakemassa tuliterät t-paidatkin torstai-iltana, eli juuri parahultaisesti.

Yllättäen levynjulkaisua edeltäneet yöunet olivat taas hieman katkonaiset. Tippaakaan ei kuitenkaan väsyttänyt, kun heräsin perjantaiaamuna joskus kuuden jälkeen. Lähdin miltei samoin tein hakemaan Miihkalia asemalta. Parta-Hattusella oli ollut edellisenä iltana Helsingissä työpaikkansa vappuspektaakkeliesitys, jonka päätteeksi jehu nousi yöjunaan.

Kävimme hakemassa Miihkalin kanssa luotani loput tarvikkeet ja suuntasimme Tapion tiloihin. Siellä Reinoaudio olikin jo viritellyt äänentoistolaitteiston lähes tulkoon valmiiksi. Tässä vaiheessa juhlittiin ensimmäistä kertaa Leon levynjulkistamispäivän kunniaksi ottamaa kampausta. Eräälle joensuulaiselle musiikkialan työläiselle kunniaa tekevä kampaus kirvoitti viikonlopun aikana monet naurut.

Tehtiin nopea soundcheck, jonka aikana palauteltiin vielä tarkemmin mieliin paria aiemmin esittämätöntä biisiä. Hyvin tuntui kulkevan.

Yleisö alkoi tungeksia sisään puoli kymmenen tienoilla. Paikalle oli tehty ennakkovarauksia noin 170, joten olimme varautuneet pienimuotoiseen tungokseen. Kaikki kuitenkin mahtuivat hyvin saliin, ja keikka päästiin aloittamaan ajallaan. Teimme nopean matkasuunnitelman ja hattu-checkin ja spiikkasimme itsemme sisään langattomalla mikrofonilla salin ulkopuolelta.

Keikka alkoi poikkeavasti. Koska esiintymistilana oli elokuvateatteri, esitettiin keikan aluksi Mustikkasoppatehdas-video valkokankaalta. Ryömimme itse sisään salin takaosasta videon jo pyöriessä. Hyvältä kyllä tuntui katsella tuota videotaiteen merkkipaalua oikein isolta kankaalta. Kiitos vielä Ismolle ja työryhmälle hienosta videosta.

Videon loputtua aloimme Merirosvoina maailman -laulun alkuhoilauksen, ja kiersimme salin takaosasta lavalle. Pienehkön alkukankeuden jälkeen homma lähti rullaamaan, ja etenkin joidenkin biisien draamalliset osuudet kulkivat mainiosti.


Elokuvateatterikeskus Tapio tarjosi hyvät puitteet Hattus-show:lle.
(Kuva: Katri Kilpiä)


Takarivin yleisö villiintyy.
(Kuva: Katri Kilpiä)

Uuden levyn nimibiisin myötä toivoteltiin yleisölle hyvää päivänjatkoa ja myytiin vielä aulaan kyhätyssä myyntipisteessä muutamat levyt.

Keikan jälkeen suuntasimme porukalla konservatoriolle syömään. Konsalla Leo sai lisää kehuja uudesta hiusmallistaan. Konsalta jatkoimme hakemaan uuden taustalakanamme suutarilta, jossa olimme ompeluttaneet lakanaan purjerenkaat. Itse lakana on Leon ja Mutalan päiväkodin lasten käsialaa. Ja mikä tärkeintä, nyt olemme henkisesti suurempi bändi kuin Stella, koska heillä ei vielä ole omaa taustalakanaa. Siitäs saitte!


Leo esittelee uusia Hattus-paitoja uudessa kampauksessaan.

Seuraava keikka alkoi vasta kahdelta, ja Hattus-jengissä oli huomattavissa pientä hämmennystä, kun ei tarvinnut heti keikan jälkeen säntäillä suinpäin ympäriinsä. Yleensä jos meillä on kolme keikkaa päivässä, saadaan ne hoidettua muutaman tunnin sisään. Nyt ei tarvinnut edes roudata kamoja, kun keikka oli samassa paikassa. Luksusta.

Kahden keikka sujui suurin piirtein samalla meiningillä kuin ensimmäinen. Biisien välissä kuultiin myös hyviä kommentteja yleisön puolelta. Setti oli miltei sama kuin aamukeikalla, paitsi että encorena soitettiin Juice Leskinen -laina, Aurinko on typerä. Löytyy Juicen Haitaribussi-levyltä, joka on erittäin suositeltava lastenmusiikkilevy.

Mikan äiti antoi meille kaikille keikan jälkeen ruusut ja lupasi, että saamme tehdä seuraavankin levyn heidän mökillään jos tahdomme. Mahtava meininki.

Päivän viimeinen keikka oli Kaupunginkirjaston Muikku-salissa, jonne raahauduimme lyhyen kahvitauon jälkeen. Kirjaston keikalle viritimme ensimmäistä kertaa taustakankaan, ja sekös nosti fiiliksiä.


Uusi taustalakana hymyilyttää Miihkalia.

Kirjaston keikalle saapui mukavasti väkeä, ja pienessä salissa oli intiimi tunnelma. Vaikka Tapion keikat olivatkin mainioita, toimii Hattus-meininki selkeästi parhaiten keikoilla, joissa pääsee lähelle yleisöä.

Biisilista poikkesi aika paljon Tapion keikoista. Muikku-salissa suunnattiin muun muassa Ranskaan Hattukauppiaan tyttären merkeissä, sekä Intiaan tapaamaan Byy-Diiniä. Hattukauppiaan tyttären loppuosuus muodostui herkäksi, kun arviolta kaksivuotias poika tuli halaamaan minua.


Merirosvotunnelmia kirjastossa.
(Kuva: Arja Vänskä)

Keikka kruunattiin Hattulammen juhlapäivä -biisin tahdissa. Uuden melodikan ostanut Mika esitteli halki koko viikonlopun hienoja sovituksia kappaleen välisoitosta - yhdellä kädellä on hankala soittaa.


Kuin kaksi marjaa.

Keikan jälkeen tapasimme Konservatoriolla entisen levy-yhtiömme pomon Jarmon, jolta saimme Poksutuhnu-biisiin uuden taustanauhan (Miihkali onnistui hävittämään alkuperäisen). Samalla otimme vähän kaverikuvia Jarmosta ja Leosta, koska huomasimme heidän näyttävän yllättävän samannäköisiltä. Kummallista.

Lauantai 29.4.
Elokuvateatterikeskus Tapio, Joensuu
Kerubin kuppila, Joensuu
Ravintola Wanha Jokela, Joensuu

Lauantaiaamu valkeni kirpeänä ja elämänmakuisena. Saatiin roudailtua kamat suurin piirtein aikataulun mukaisesti, mutta soundcheck kesti odotettua pidempään. Kaikki saatiin kuitenkin kuntoon ennen keikkaa.

Nopea biisilistapalaveri ja video jälleen pyörimään valkokankaalle. Sen jälkeen merirosvohoilotuksen myötä lavalle. Kiitettävän paljon näytti porukkaa olevan salissa. Yleisö oli myös huomattavasti äänekkäämpää kuin perjantain Tapion keikoilla.

Keikka rullasi mainiosti. Perjantain keikoilla ensiesityksensä saaneet Vihannestohtori ja Eskimotango alkoivat rullaamaan jo kohtalaisen hyvin. Eskimotangon rubato-säkeistössä meinaan aina unohtua kuuntelemaan Leon sydäntä riipivän kauniita stemmoja.

Keikan jälkeen kaikki olivat tyytyväisiä, paitsi Miihkali, joka valitteli olleensa lähes koko keikan ajan vielä unessa. Nimikirjoituksia uusiin levyihin jaellessamme mies alkoi kuitenkin hiljalleen piristyä.

Kamojen raivaamisen jälkeen päätimme mennä tekemään soundcheckin Kerubin kuppilalle saman tien. Veimme kamat kuppilalle ja lähdimme Mikan kanssa hakemaan PA-laitteistoamme.

Kamat saatiin pystytettyä rivakasti, ja äänentoiston asentaminenkin sujui rutiinilla. Kuppilassahan on tullut soitettua aiemminkin. Lisäksi pääsimme jälleen ihastelemaan upouutta taustalakanaamme.

Soundcheckin jälkeen Mika lähti syömään vanhempiensa luokse ja Leo kotiinsa. Miihkalin kanssa olimme liian laiskoja lähteäksemme minnekään, joten söimme kuppilan tarjoamat maukkaat salaatit ja pohdiskelimme mennyttä levyntekoprosessia sekä tulevaisuutta. Mukavaa oli levähtää hetki ennen keikkaa. Aurinkokin paistoi niin nätisti, että.

Mikan ja Leon saavuttua teimme settilistan ja katsoimme vielä nopeasti ulkona läpi pitkään setistä poissa olleen Poksutuhnun koreografiat läpi.

Kerubin kuppila oli miellyttävän täynnä, ja paikalla oli kaikenikäistä yleisöä. Keikka lähti heti alusta asti etenemään oikeaan suuntaan. Tunnelma oli leppoisa, ja yhtyeen ja yleisön välille muodostui hieno vuorovaikutus. Yleisö jopa lähti mukaan Eriparimiehen alun improvisoituun huudatukseen, jossa piti laulaa muun muassa "Hattuset on rautaa" ja "Hattuset on ihan parhaita". Mahtava meininki.

Halki keikan tuli useita onnistumisen hetkiä. Miihkalin kanssa nousimme kitarasankarihenkisesti soittamaan selät vastakkain kuppilan pöydälle Siivekkään ukkosen soolon aikana. Yleisö palkitsi meidät tästä spontaaneilla aplodeilla.

Encoreja tarjoilimme lopulta useamman. Setti päättyi todella hyvissä tunnelmissa, omissa kirjoissani keikka oli koko viikonlopun onnistunein. Eräs nuori fanimme oli tehnyt lelukoiralleen Hullut Hattuset -kyltin mukaan. Se lämmitti sydäntä kovin.


Koira fanittaa Hattusia.

Keikan jälkeen saimme lisää onnittelulahjoja, kun Miihkalin äiti lahjoitti meille iloisen väriset vappusukat. Levynjulkaisupäivä on vähän kuin syntymäpäivä, saa paljon lahjoja ja kaikki hymyilevät.

Kerubilta pitikin sitten siirtyä suoraan Jokelalle, sillä aikaa seuraavaan keikkaan oli vain pari tuntia. Tai oikeastaan: olisi pitänyt siirtyä. Meidän tehokkuudella se tarkoitti sitä, että jäimme hetkeksi hengähtämään kuppilalle ja havahduimme siihen, että kello on kohta kahdeksan. Onneksi välimatka ei ollut pitkä. Jokelassa ehdimme pystyttää kamat vielä ennen yhdeksää, ja päätimme hieman lykätä keikan alkamisaikaa.

Noin vartin yli yhdeksän kokoonnuimme Jokelan aulaan laskemaan kätemme toistemme olkapäille. Tunnelman luomisen jälkeen suuntasimme lavalle kuuntelemaan metsän ääniä, ja ilmalaivamme lipui kohti Mustikkasoppatehdasta.

Keikasta huomasi, että kyseessä oli päivän viimeinen keikka, sekä sen että takana oli jo useampi keikka. Toisin sanottuna ajoittain välispiikit menivät itseltäkin vähän ohi, ja yleisen häröilyn määrä lisääntyi. Yleisö tuntui kuitenkin viihtyvän, ja sehän vain kiihdytti menoa entisestään.


Hulvatonta menoa.
(Kuva: Arja Vänskä)

Kansanlauluyhtye Maanakka vieraili ravintolapöydästään käsin Nenänkaivelujatsi-kappaleessa. Lisäksi Maanakan naiset nauroivat biisien välissä niin mukaansatempaavasti, että sekin yllytti hurjaan menoon.

Setti päättyi jälleen Hattulammen juhlapäivä -biisiin ja moottoriveneen kaatamiseen (johon kokonaan aikuisista koostunut yleisö osallistui kiitettävällä tarmolla). Encoreksi tarjoilimme jälleen Juicen Aurinko on typerä -laulun. Kun se ei yleisölle riittänyt, täräytimme pitkästä aikaa raivokkaan tulkinnan M.A. Nummisen Poliisi ja rosvo -kappaleesta. Hevitunnelmiin oli hyvä lopettaa.


Mika ja Miihkali soittavat fanfaarin Hattulammen juhlapäivän kunniaksi.
(Kuva: Arja Vänskä)

Roudasimme nopeasti ja viihdyimme vielä hetken aikaa Jokelassa. Kuulimme, että baaritiskiltä keikkaa oli seurannut joukko vieraspaikkakuntalaisia liikemiehiä, jotka olivat olleet kovin hämmentyneitä näkemästään ja kuulemastaan.

Sunnuntai 30.4.
Honkalammen koulu, Liperi

Sunnuntaiaamuna väsymys ja lukuisat keikat alkoivat jo vähän painaa. Nousin kuitenkin tarmokkaasti ennen kymmentä ja lähdin haalimaan toisella Hattu-mobiililla porukkaa kasaan.

Soitin Mikalle, ennen kuin itse lähdin ajamaan. Aamu-unisuudestaan tunnettu basisti oli jo hereillä, ja sanoi lähtevänsä piakkoin ajelemaan. Tarkoituksena oli, että toista autoa ajanut Mika toisi kaikki soittokamat, jotka olimme hänen autoonsa edellisenä iltana pakanneet. Vaan kuinkas sitten kävikään...

Saavuimme Miihkalin, Leon sekä levy- ja paitamyyjäksi lupautuneen Arja Vänskän kanssa Honkalammen koulun pihaan tasan kello yksitoista, jolloin meillä oli treffit Liperin vapaa-aikaohjaajan kanssa. Saimme koulun avaimet ja katsoimme soittotilan.

Vartin yli yksitoista tuli mieleen, että voisi soittaa Mikalle jota ei edelleenkään näkynyt. "Joo, mie oon just kävelemässä autolla", kuului vastaus. Mahtava homma. Onneksi keikka oli alkava vasta yhdeltä. Koska mitään ei ollut tehtävissä ennen Mikan saapumista, päädyimme loikoilemaan kiipeilytelineisiin auringonpaisteeseen.

Mika tuli noin parinkymmenen minuutin päästä, pahoitteli myöhästymistään ja ilmoitti myöhästyneensä "itsekkäistä syistä". Tästä tulikin nopeasti lentävä slogan, jolla pystyi perustelemaan yllättävän monta asiaa.

Saimme pystytettyä äänentoiston ajoissa ja siirryimme odottelemaan yleisöä. Vähän jännitti ennen keikan alkua, että löytääköhän kukaan tietään avoimeen konserttiimme vappuaattona. Porukkaa kuitenkin tuli yllättävänkin paljon ja aikaan saatiin hyvät juhlat.

Kaikuisa liikuntasali ei ollut akustiikaltaan aivan paras mahdollinen, ja välistä aloin huolestumaan että saako sanoista selvää. Yleisö tuntui kuitenkin pitävän kuulemastaan ja Eriparimiehen aikana saimme taas viriteltyä yhteislaulut pystyyn. Eturivissä eräs arviolta kuusivuotias poika taputti niin tarkasti mukana, että pyysin häntä liittymään Hattusiin kymmenen vuoden päästä. Kyllähän bändissä pitäisi yksi liperiläinenkin olla.


Poksutuhnu upposi liperiläisiin.
(Kuva: Arja Vänskä)


Myöhästelevä basisti osoittelee kesken biisin.
(Kuva: Ville)

Show:n jälkeen pyyhimme seitsemän keikan jälkeisiä hikiä, myimme levyjä ja onnittelimme toisiamme. Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli onnistunut: keikat olivat huippuja ja uutta levyä myytiin hyvin. Ja ennen kaikkea kevät on jo kovaa vauhtia muuttumassa kesäksi! Mahtava meininki on siis meneillään. Kiitos kaikille keikoilla olleille ja levyn ostaneille.

Muistakaahan ihmiset ostaa tai tilata uutta levyämme. Siten pääsemme tekemään jossain vaiheessa seuraavaa. Hyvää kesänodotusta!

-Ville

4.3.-12.3.2006 LEVYNTEON VIIMEISET METRIT

Tervehdys pitkästä aikaa täältä hattutehtaalta! Levynteko alkaa olemaan loppusuoralla, nyt maaliskuun lopussa on edessä viimeiset miksaukset ja lopullinen masterointi.

Tuskin arvasimme viime kesänä levyntekoa aloitellessamme, että prosessi tulisi kestämään näin pitkään. Venymiseen vaikutti paljon se, että päätimme laajentaa kokonaisuuden pitkäsoitoksi. Aikaa on vienyt myös julkaisuasioiden setviminen. Neuvotteluja on käyty useiden mahdollisten julkaisijoiden kanssa, saamatta kuitenkaan selkeitä vastauksia.

Tammikuussa soitimme Teatteriklubilla aikuisten keikan, jonka jälkeen Mika matkasi Skotlantiin konservatorion opiskelijavaihdon merkeissä. Mikan palattua helmikuun puolen välin jälkeen, aloitimme ahkeran treenaamisen, jonka myötä äänitettäviksi suunnittelemamme kappaleet hioutuivat nauhoitettavaan muotoon.

Uusiin äänityssessioihin otettiin mukaan neljä biisiä: Merirosvoina maailman, Rötöstelevä kenguru, Vihannestohtori ja tango, jolle ei ole vielä päätetty lopullista nimeä.

Neljän biisin äänittämistalkoisiin lupautuivat mukaan samaiset Heikki ja Pekka, jotka tekivät aiemmatkin äänitykset kesällä. Aikataulut saatiin onneksi soviteltua siten, että Heikkikin pääsi mukaan, miekkosella alkaa olemaan melkoinen kiire Stella-orkesterinsa kanssa, sillä heiltä ilmestyy piakkoin (29.3.) levy.

Alla lyhyet muistelot ja pari kuvaa intensiivisistä äänityksistä.

4.3-5.3.
Mediaworks, Joensuu

Päätimme jo vuoden alussa äänitysasioita sumpliessamme, että rummut ja basso on järkevää nauhoittaa oikeassa studiossa, Mikan vanhempien mökillekään kun ei oikein talviaikaan tohtinut lähteä. Valinta osui melko selkeästi Mediaworks-studiolle, jossa Stellan jäbät ovat käytännössä asuneet viimeiset neljä kuukautta omaa levyä tehdessään.

Kasasimme Leon ja Mikan kamat paikalle jo torstai-iltana. Varsinaiset äänitykset aloitettiin lauantaina kohtalaisen aikaisin: kun studion käytöstä pitää maksaa, kasvaa työmotivaatio kummasti.

Rumpusoundcheckissä vierähti taas joku tovi, mutta siihen kannattaakin käyttää aikaa, kuten huomasimme jo viime kesänä. Äänityshommiin päästiin joskus iltapäivästä, ja eihän siinä pitkään mennyt, kun Leo paukutti omat osuutensa nauhalle. Mikan soitto meni myös nauhalle, mutta myöhemmin samana iltana kaveri soitti jotain bassoja uusiksi.


Rummut purkissa, Leolla on aikaa pitää paussi.

Hommia tehtiin aika myöhään. Mediaworksilla työskennellessä tajusi sen, miten hienoa viime kesän levynteko olikaan, kun sai työskennellä luonnon helmassa. Mikan vanhempien mökki voittaa 11-0 koneellisesti ilmastoidun studion, jonne ei tule edes luonnonvaloa. Hyvät puitteet Mediaworks muuten kyllä tarjosi. Kaivelemaan jäi vähän se, kun emme ehtineet ottamaan erää studion kauko-ohjattavilla sähköshokki-panssarivaunuilla, koska niiden pattereissa ei ollut enää virtaa.

Lauantai-iltana käytiin vielä hakemassa Miihkalin kanssa Rantasen Markuksen luota erilaisia kielisoittimia sunnuntaita varten. Niin, ja ilta paketoitiin soittamalla Heikin kanssa kitaroilla läpi Metallican ikimuistoisimpia riffejä. Muut katsoivat ihaillen.

Sunnuntai oli jotenkin tukkoinen päivä. Väsytti aamusta alkaen, ja olo oli muutenkin halki päivän melko holtiton. Aikaiseksi saatiin kuitenkin paljonkin. Miihkalin kanssa äänitettiin samassa tilassa rubato-säkeistöt tangokappaleeseen. Lauleskelin tangobiisin muutkin osat, näin saatiin lauluottoihin sama tila. Pääasiassa keskityttiin Miihkalin kitaroihin ja muihin kielisoittimiin. Taidoiltaan vajavaisemman kitaristin oikeuksilla valtuutin itseni soittamaan Rötöstelevän kengurun punk-kertsin sähkökitarat.


Miihkali soitti Country-henkiseen Vihannestohtoriin myös banjoraidan.


Heikki etsii pedaalilaudastaan sopivaa soundia Merirosvo-kappaleeseen. Miihkali ja Pekka seuraavat tilannetta.

Väsymyksestä huolimatta hommat saatiin hoidettua, ja studiolta päästiin poistumaan joskus iltakymmenen maissa.

6.3.-12.3.
Eri työpisteet ympäri Joensuun

Maanantaina jatkettiin hommia minun asunnollani. Käytiin aamusta hakemassa soittokamat studiolta, pystytettiin ne olohuoneeseeni ja aloitettiin Miihkalin puuttuvien osuuksien taltiointi. Michael Night lähti suurimman osan puuttuvista osuuksista taltioituaan iltajunaan, minä jatkoin vielä tovin lauluosuuksieni kanssa, eikä lainkaan hassummalla prosentilla: illan aikana äänitettiin sekä Rötöstelevän kengurun että Vihannestohtorin laulut.


Ville eläytyy Rötöstelevän kengurun sielunmaisemaan.

Loppuviikko menikin sitten (kenties kolmen päivän ympäripyöreiden päivien vaikutuksen auttamana) hieman vapaamman työmoraalin merkeissä. Kun esimerkiksi keskiviikkona sovittiin hommien alkavan yhdeltä, tarkoitti se sitä että vähän yli yhden käytiin Tiedepuistolla syömässä, sen jälkeen levykaupassa, jonka jälkeen tultiin työpisteelle (joka oli edelleen minun kotonani), keiteltiin kahvia, kuunneltiin levyjä ja kyseltiin musiikkitriviaa toisiltamme. Äänityshommat alkoivat ehkä puoli neljän maissa.

Kaikki tarvittava saatiin kuitenkin tehtyä perjantaihin mennessä. Lauloin loput osuuteni ja soitin biiseihin akustiset kitarat. Myös Leo sekä Mika kävivät tekemässä taustalaulujaan. Mika erityisesti vakuutti estottomalla, luonnonlapsimaisella suorituksellaan Vihannestohtori-biisiin. Mika laulaa tulevalla levyllä solistina myös yhden kertosäkeen Rötöstelevästä kengurusta.

Lauantaina Jaahkali Miitinen saapui kehiin, ja hoiti loput osuutensa. Lisäksi äänittelimme lauantai-iltana Stellan treenikämpän käytävässä neljästään erilaisia joukkokohtauksia: lauloimme esimerkiksi merirosvokuoroja. Leon ehdotuksesta biisin introon äänitettiin myös erilaisia, hyvin rujoja ääniä. Kaikuisassa käytävässä kilisteltiin muun muassa ketjuja ja paukutettiin metallista lavuaaria.

Sunnuntaina tehtiin vielä Miihkalin kanssa joitain viime hetken viilauksia ja lisäyksiä, ennen kuin totesimme yksimielisesti kaiken olevan kasassa. Oli kieltämättä hieno hetki polkea kevätauringossa kotiinpäin ja todeta äänitysten olevan todella ohi. Totta on se, että tässä riittää vielä hommaa ennen (ja jälkeen) levynjulkaisun, mutta nyt ollaan jo aivan lähellä maalia. Ja hyvä levy on tulossa, ainakin omasta mielestä.

Lisää uutisia tulevasta levystä tulee piakkoin. Samoin näitä sivuja tullaan uudistamaan jonkin verran levynjulkaisuun liittyen.

Toivottavasti teillä riittää kärsivällisyyttä, hyvät ystävät. Itse tahtoisi saada valmiin levyn hyppysiin jo huomenna, mutta vielä täytyy odottaa hetki. Uskon että se hetki tulee olemaan melkoisen palkitseva. Voikaa hyvin: Hullut Hattuset toivottavat aurinkoisia kevätpäiviä!

-Ville