Hullujen Hattusten päiväkirjan arkisto

31.12.2005 UUDENVUODEN TOIVOTUKSET HATTULAMMELTA

On tämä vaan omituista. Äsken kalenterissa oli meneillään tammikuu 2005, ja nyt vuosi on jo loppumaisillaan. Kulunut vuosi on ollut jälleen sellainen, joka on mennä humpsahtanut aivan huomaamatta. Hattusille vuosi 2005 merkitsi keikkailua ensimmäisen levyn tiimoilta, sekä toisen levyn alulle laittamista.

Hyviä keikkoja on ollut tänäkin vuonna. Erityisesti mieleen on painunut Salon lastenlaulujuhlien aamuinen esiintyminen tuhatpäiselle yleisölle. Lystiä oli myös loppukesästä järjestetyllä Sointu-risteilyllä. Ja kyllähän se on niinkin, että nyt voi katsoa saavuttaneensa jotain, kun on ollut keikalla legendaarisella Liperin lavalla. Liperin toukokuun keikka oli yksi vuoden parhaista.

Kesän vietimme Mikan vanhempien mökillä sekä erinäisissä muissa paikoissa kakkoslevymme äänitysten merkeissä. Noissa sessioissa nauhoitetut seitsemän kappaletta ovat olleet valmiita jo muutaman kuukauden ajan, ja niillä on lähestytty erinäisiä yhteistyökumppaneita. Tarkoituksena on ollut alusta asti, että hommat tehdään kunnolla ja hätiköimättä. Sen takia kappaleita ei ole vielä julkaistu, vaan tarkasteltu rauhassa erilaisia julkaisuvaihtoehtoja.

Tällä hetkellä suunnitelmat ovat eläneet sen verran, että olemme päättäneet nauhoittaa ensi vuonna muutaman lisäkappaleen ja laajentaa tulevan julkaisun pitkäsoitoksi. Katsomme, että se on tässä vaiheessa järkevä ratkaisu. On mukava tarjota paketti, joka pitää kuuntelijan kylläisenä pidempään.

Tämän vuoden loppupuolen olemme rauhoittaneet keikkailusta lähes kokonaan ja keskittyneet uusien kappaleiden treenaamiseen. Lisäksi kaikki ovat tehneet niitä niin sanottuja "oikeita töitä" sekä edistäneet opintojaan vaihtelevalla menestyksellä.

Ensi vuonna on siis luvassa uutta Hattus-materiaalia, tapahtui sitten mitä tahansa. Julkaisuajankohdasta ei tässä vaiheessa uskalla vielä hirveästi huudella, ennen kuin asiat ovat täysin varmoja. Toivomme kuitenkin, että levy saataisiin pihalle alkukesään mennessä. Katsotaan kuinka tilanteet kehittyvät.

Onnellista uutta vuotta koko yhtyeen puolesta. Pitäkää huolta toisistanne ja tehkää vuodesta 2006 parempi kuin edellisistä! Ja edelleen: muistakaa pitää pipot päässä pakkasessa.

-Ville

13.9.-23.9.2005 LASTENKONSERTTEJA JA VIDEOKUVAUKSIA

Näin lokakuun alkuun lienee hyvä tehdä pientä yhteenvetoa Hattus-orkesterin tämänhetkisistä vaiheista, sekä kertailla vähän syyskuun lopun tapahtumia. Tällä hetkellä orkesterimme viettää pienimuotoista keikkataukoa, joka kestää ainakin lokakuun loppuun.

Tulevan kakkoslevyn äänitykset saatiin paketoitua syyskuun alussa, jolloin viimeisiä kitara- ja perkussioäänityksiä tehtiin Stellan treenikämpällä. Tätä kirjoittaessa miksauksetkin alkavat olla aika lailla valmiit, vielä pari yhteistä sessiota niiden ääressä on luvassa. Sen jälkeen alkaa levyn julkaisun suunnittelu. Julkaisuajankohta tulee sijoittumaan ensi vuoden puolelle.

Syyskuun Hattus-ohjelmaan kuului parin keikan lisäksi yhtyeen historian ensimmäisen musiikkivideon puuhastelua. Noista touhuista hieman muistelmia seuraavassa:

Tiistai 13.9.
Mutalan koulu, Joensuu
Niinivaaran päiväkoti, Joensuu

Olimme lupautuneet soittamaan Niinivaaran päiväkodin 30-vuotisjuhlissa syyskuun alussa. Jottei päivä jäisi liian vajaaksi, päätettiin samalle päivälle järjestää toinenkin keikka. Niinpä Hattus-mobiilin keula suuntasi ennen aamukahdeksaa kohti Mutalaa.

Aamun konsertti järjestettiin Mutalan koulun suuressa juhlasalissa, jonne saapuivat koululaisten lisäksi läheisen Mutalan päiväkodin lapset. Ennen yleisön saapumista ehdimme kasata äänentoiston joensuulaisen laulaja-lauluntekijä-opettaja Pertti "Pepe" Nissisen johdolla.

Keikka alkoi sovittuun aikaan uudeksi aloitusbiisiksi valikoituneen Mustikkasoppatehtaan sävelin. Sen jälkeen ilmalaivamme kieppui villisti muun muassa Ranskassa, Kiinassa sekä Australiassa, jossa keikallemme saapui jälleen villinä loikkiva kenguru, joka varasti lapsilta muun muassa hattuja ja paitoja. Keikan aikana ehdin bongata yleisön joukosta serkkuni, joka lauloi mukana ainakin Eriparimiestä. Huippua.

Yleisö oli koko ajan tiiviisti mukana, jopa takariviin piiloutuneet aikuiset saatiin välillä heräteltyä meininkeihin. Erityisen hienoa oli se, että viimeisen kappaleemme jälkeen yleisö vaati kuullakseen lisää, vaikka välitunti oli jo alkanut. Parempaa palautetta tuskin voi osakseen saada. Palkitsimme yleisön uudella Merirosvo-aiheisella kappaleella, joka tuntuikin uppoavan hyvin.

Kamoja pakatessamme saimme seuraksemme nimikirjoitusten metsästäjiä, joista jotkut joutuivat odottelemaan nimmareita pitkäänkin, vaikka me olimme huolissamme siitä, ehtivätkö he tunnille. Mieleen jäi myös se, kun Julia-niminen tyttö tuli hakemaan minulta nimmaria. Tyttösen paperissa oli jo kaikkien muiden Hattusten allekirjoitukset. Vähän alkoi naurattamaan, kun huomasin, että lisäksi paperissa luki (Miihkalin tunnistettavalla käsialalla) "Romeo".

Keikalta poistuttiin kolmen miehen voimin, Leo jäi päiväkodille töiden pariin. Kannoin Leon työpaikan pihalle reppuselässä. Mika ajoi keskustaan sen verran rivakasti, että ehdin vielä hyvin päivän ensimmäiselle luennollekin.

Iltakuudelta oli luvassa Niinivaaran päiväkodin juhlailta. Keikkamatka ei ainakaan omalta osaltani päässyt venähtämään liian pitkäksi, välimatkaa kotoa keikkapaikalle kertyi ehkä sata metriä. Juuri ja juuri jaksoin kävellä keikkamatkan kitara kainalossa tien yli. Päiväkodin piha olikin jo koristeltu hienoksi, hattuaiheiseen teemaan liittyen.

Virittelimme äänentoiston nopeasti pystyyn pihalle, jonka jälkeen siirryimme sisätiloihin lämmittelemään teen merkeissä. Keikka alkoi ajallaan. Juontajaksi ja yleisön esihuudattajaksi oli päiväkodin puolesta pestattu Timo Munne, tuo kulttuurialan monitoimimies, joka muun muassa Folkswagen-yhtyeestä tunnetaan. Timon kiihkeiden spiikkien siivittämänä aloitimme keikan jälleen Mustikkasoppatehdas-kappaleella.

Keikka vieri eteenpäin hyvin, ja lapset intoutuivat tulemaan aivan eturiviin. Onneksi päiväkotitädit olivat hoksanneet virittää lavan eteen mellakka-aidan ohuesta narusta. Keikasta jäi erityisesti mieleen se, kun Rapakkobluesin aikana kutsuimme lavalle erään päiväkodin työntekijöistä. Hänelle annoimme sitten käskyn eläytyä siihen, miltä kurahousut todella tuntuvat. Kyseinen täti kiskoi kiltisti ylleen lasten kokoa olleet kurahousut, ja tunnusti ymmärtävänsä lapsien kurahousukiukuttelua paremmin. Lapsia tämä tapaus nauratti kovin.

Kitaran vire kesti yllättävän hyvin viileän ulkoilman. Sen sijaan loppukeikasta huomasin ääneni pettävän. Onneksi se tapahtui vasta viimeisen kappaleen aikana, ja Leo paikkaili hienosti. Keikan jälkeen pääsimme toimimaan arvovaltaisena raatina. Kyseessä oli yleisön edustajien hienoimman hatun valinta.

Pitkällisen pähkäilyn jälkeen päädyimme valitsemaan Eriparimies-henkisen hatun, johon oli kiinnitetty muun muassa muovinen vasara ja pultteja. Lohdutuspalkinnot menivät sisaruksille, joilla oli päissään pitkälti luonnonmateriaalista tehdyt hatut. Kunniamaininnan sai myös eräs isä, jolla oli päässään kuminauhalla kiinnitetty maitotölkki, josta kurkisti langoista askarreltu lintu. Keikan jälkeen nopea roudaus, ja sitten valmistautumaan tulevan koulupäivän haasteisiin.

Perjantai 23.9.
Musiikkivideon kuvaukset
Mutala/Outokumpu

Syyskuisena perjantaiaamuna Hattu-mobiili pakattiin jälleen soittokamoilla. Tällä kertaa treenikämpälle jätettiin kuitenkin muun muassa vahvistimet, sekä suurin osa hatuista. Luvassa olivat ensimmäisen musiikkivideomme kuvaukset Mustikkasoppatehdas-kappaleen tiimoilta.

Videon tekoon meidät innosti Ismo Lampi, jolle voisi jo tässä vaiheessa esittää suuret kiitokset kaikesta. Ismo teki videoon erinomaisen käsikirjoituksen, toimi ohjaajana ja piti muutenkin langat hienosti käsissään kuvauspäivänä. Meidän ei tarvinnut muuta kuin leikkiä soittavamme ja pelleillä, ja senhän me osaamme pyytämättäkin.

Videon juonta en halua tässä vaiheessa paljastaa, mutta erittäin Hattusmaista toimintaa on luvassa. Aamulla kuvailimme Mutalan lähistöllä sijaitsevassa metsässä, jonne saimme vierailevina tähtinä Mutalan päiväkodin lapsiryhmän, joka jaksoi yllättävänkin hyvin hölmöillä mukana vaikka ottoja täytyi tietenkin kuvata useampikin.

Illalla siirryimme kuvailemaan Outokummun vanhalle kaivokselle, jossa saatiin epäilemättä taltioitua hienoja ottoja, sen verran jylhät puitteet siellä oli. Päivä oli pulkassa noin kymmenen maissa. Kiitokset Ismon lisäksi koko kuvausryhmälle, jota ilman hommasta ei olisi tullut mitään.

-Ville

10.8.-25.8.2005 AALTOJEN PAUHUSTA JOEN YÖHÖN

Keskiviikko 10.8.
Sointuristeily, Joensuu-Suursaari-Joensuu

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Tai siis päivä, eikä kovin synkkä eikä myrskyinen. Olimme lähdössä risteilylle Pyhäselälle soittamaan musiikkia keinuvalle yleisölle.

Uudella tilaihme-Hattumobiililla ei saatu aivan koko bändiä soittimineen roudattua, mutta laivaan astuttiin kuin merirosvoina maailman konsanaan. Arvomme mukaisesti meidät ohjattiin Timo Munnen toimesta hyttiimme. Risteilyhän oli myyty loppuun alta kahdeksan sekunnin kun nimemme esiintyjälistassa oli mainittu.

Ensimmäisenä orkesterina myrkytimme yleisöä perinteisellä maailmanympärysmatkalla ja tuntuihan se uppoavan yleisöön kuin laavakivi kuuhun. Kävimme myös vierailemassa oman keikkamme jälkeen Folkswagenin keikalla loppupään setin kappaleessa Prinsessa Almeida (tai Kaunis Veera, ihan miten vaan), jonka treenasimme nopeasti hytissämme Folkswagenin Suonnan johdolla ennen keikkaa.

Muuten risteily meni maisemia ihastellessa ja luonnon tuulikonekuvia ottaessa. Kyllä Pohjois-Karjalassa kelpaa heviä soitella.

(Juttu Hattusten Sointu-risteilyn keikasta Karjalan Maan verkkolehdessä)

Torstai 25.8.
Joen yö, Joensuu

Joen yö, tuo hieno ja perinteinen taiteiden yöpala, jossa lastenohjelma alkoi puoliltapäivin (perheet koulussa, hoidossa ja töissä) ja ohjelma loppui ennen yötä. Mutta viisas oli Joe siinä, että juhli arkena nimiyötänsä.

Mutta asiaan. Valkoviininpunainen Hattu-mobiili pamahti lasten kortteliin hattustarvikkeineen ja itse pyöräilin paikalle kuin Neil Armstrong Tour de Liperissä (eli noin kahdeksassa sekunnissa). Olin iloinen. Minulle oli katettu rumpulava ja muut hullut soittelisivat alalauteilta. Iloisuuteni kaikkosi, kun laitteet eivät toimineet odotetulla tavalla. Villen kitarasta ei myöskään saatu kuulumaan ääntä. Huomasin olevani yksin. Minä, rototom ja visio. Laitevajeesta huolimatta keikka kuulosti kuulemma ulospäin paremmalta kuin lavalle, joka minulle riittääkin.

Uudet kappaleet (Rötöstelevä kenguru ja vielä nimeämätön merirosvoaiheinen laulu) näkivät päivänvalon. Hieman holtittomasta soitannosta huolimatta kappaleet upposivat kuin Metal-Mika lastenaltaaseen: lapsen riemulla, mutta vain nilkkoja myöten.

Suuri, lähes umpimutalainen yleisö valloitti eturivin ja mesosi koko keikan ajan kiitettävästi. Niille, jotka ymmärsivät saapua riittävän lähelle jäi varmaan hyvä mieli. Iloinen olo tuli myös siitä, että kymmenen vuoden piilokoulutus ei ole mennyt hukkaan: isäni nimittäin tokaisi keikan päätteeksi hevin toimineen.

Erityisterveiset lähtevät Joonas "Wild Beast" Hussolle, joka sai keikan jälkeen oman Hattus-paitansa ja uhosi seuraavana päivänä pitävänsä sitä joka päivä, ilman pesua. Onnea ja voimia Joonaksen äidille ja muulle perheelle.

-Leo

26.6.-17.8.2005 KESÄISET LEVYNTEKOTALKOOT

No niin, nyt levynteon loppusuoralla aika on vihdoin kypsä tehdä hieman paljastuksia siitä, mitä kesän aikana on ehtinyt tapahtua. Keikkailun lisäksi olemme siis työstäneet kesäkuun lopusta alkaen toista levyämme kaikessa rauhassa. Tällä hetkellä urakassa ollaan voiton puolella, joitain taustalauluja ja lyömäsoittimia vielä puuttuu. Miksauksia tehdään sitten syksymmällä. Levyn julkaisupäivämäärä ei ole vielä selvillä, lisätietoa asiasta on luvassa myöhemmin.

Levyn äänittäjinä ovat toimineet Heikki Marttila ja Pekka Kupiainen, mainioita miekkosia molemmat. Tässä yhteydessä mainittakoon, että Heikki on tunnettu monista joensuulaisbändeistä (muun muassa Stella, Luoti ja Eastwall). Yhteisellä päätöksellä levyä ei lähdetty äänittämään mihinkään varsinaiseen studioon. Sen sijaan levyä on tehty kesällä kolmessa eri toimipisteessä.

Kaksi viikonloppua vietettiin Mikan vanhempien mökillä Käsämässä. Luonnon helmassa oli mahtava oleskella ja nauhoitella, suuret kiitokset Mikan vanhemmille mökin lainaamisesta. Mökkireissun jälkeen hommia on jatkettu kaupungissa, ensin Hotel Motel -studiossa Heikin luona ja sen jälkeen Miihkalin kotona, eli Tikanpesä-studiossa.

Levynteon aikana tärkeitä tapahtumia on kirjattu ylös sinikantiseen vihkoon, josta löytyy myös paljon muuta levynteon kannalta olennaista informaatiota. Seuraavat katkelmat pohjautuvat sinikantiseen vihkoon ja niistä löytyy hieman osviittaa siitä, kuinka Hattusten kakkoslevyn teko on edistynyt. Ai niin, sille on muuten tulossa seuraavanlaisia kappaleita (mielivaltaisessa järjestyksessä): Mustikkasoppatehdas, Ei siis hai, Nenänkaivelujatsi, Yu-Kin kulkuset, Siivekäs ukkonen, Hattulammen juhlapäivä sekä Byy-Diin, käärmeenlumooja.

26.6.-27.6.
Metallilaakso, Käsämä

Lähtö Joensuusta tapahtui sunnuntaina puoli kolmelta, eli tuntia myöhemmin kuin oli tarkoitus. Metal-Mika oli taas tehokas. Miihkali söi lähtöä odotellessa melkein litran mansikkajäätelöä. Perille Käsämään päästiin joskus kolmen jälkeen. Kasailimme kamoja, jonka jälkeen Pekka ja Heikki aloittivat rumpusoundcheckin tekemisen. Miihkalin kanssa kävimme ostamassa ruokatarpeita, kauppareissumme kesti loppujen lopuksi puolisentoista tuntia. Mika teki herkullista kasviswokkia.

Rumpu- ja bassoraidat päätettiin laittaa nauhalle samanaikaisesti. Mika ja Leo saivat soittaa isossa salissa. Minä ja Miihkali olimme tarkkaamon puolella, jossa osallistuimme soitettavaan kappaleeseen laulaen ja soittaen. Meidän osuutemme menivät kuitenkin nauhalle vain demomielessä. Rumpusoundcheckin tekeminen kesti melko pitkään, mutta se kyllä kannatti. Sunnuntaina hommia tehtiin puoleenyöhön asti ja rumpu- ja bassopohjat saatiin nauhoitettua lopulta kahteen kappaleeseen. Mika yritti saada samalla omia taustalaulujaan nauhalle, nerokas kun on.

Maanantaina heräsin kotoa aamulla vähän yli seitsemän. Heikki, Pekka ja Leo tulivat hakemaan minua vähän vaille yhdeksän. Miihkali ja Mika päättivät olla yötä Käsämässä. Kävimme ostamassa Ylämyllyn leipomolta herkkuja, joita lupasimme myös Mikalle ja Miihkalille jos nämä olisivat jo valmiina meidän saapuessamme paikalle (kaksikko kun tunnetaan aamu-unisuudestaan). Mökin pihaan kurvatessamme veitikat olivatkin jo aamuvoimistelulla ulkosalla. Moisesta uutteruudesta molemmat palkittiin tuoreilla mustikkatassuilla.

Aamu-uinnin ja -kahvin jälkeen oli aika käydä töihin. Päivän aikana saatiinkin loput rumpu- ja basso-osuudet nauhalle. Lisäksi äänitettiin Hattulammen juhlapäivästä live-versio, olimmehan kuitenkin veden äärellä. Äänitysten lisäksi aktiviteettia tarjosi syöminen sekä Leon mukaan ottama mini-petanque, jota pelattiin mahdollisimman haastavassa maastossa. Leo oli kyseisessä pelissä melko ylivoimainen. Pillit pantiin pussiin puoli yhdeksän maissa. Siivottuamme jälkemme kävimme vielä saunassa puimassa viikonlopun tapahtumat läpi.

8.7.-10.7.
Metallilaakso, Käsämä

Ensimmäiset vastoinkäymiset saapuivat luoksemme perjantaina. Tarkoitus oli äänittää viikonlopun aikana kitaroita ja lauluja, mutta sessioiden aluksi huomasimme, että Pekan tietokoneessa oli jotakin vialla. Perjantai meni näin ollen harakoille. Kävimme tosin Mikan kanssa juoksemassa noin tunnin mittaisen lenkin, jonka päälle saunaan ja pitkälle uintilenkille, joten ihan hyvä perjantai-ilta kaikesta huolimatta.

Olimme Miihkalin kanssa yötä Käsämässä. Uniamme häiritsi raivokas kärpänen sekä useat itikat. Joskus aamuyön unenpöpperössä sain neronleimauksen, kun huomasin häirikkökärpäsen Miihkalin otsalla: päätin iskeä kärpästä tyynyllä. Kuten arvata saattaa, kärpänen ei kohdannut loppuaan, mutta syvässä unessa ollut Miihkali sen sijaan säikähti jonkun verran. Kaikkea sitä sattuukin.

Lauantaina aamu-uinti käynnisti jälleen päivän, Heikkiä ja Pekka ei tosin saatu houkutelluksi mukaan. Paikalle saatiin toinen tietokone, jolla hommia jatkettiin. Päivän aikana nauhoitettiin kitaroita Mustikkasoppatehtaaseen ja Yu-Kin kulkusiin sekä minun lauluosuuteni Mustikkasoppatehtaaseen. Heikki osoitti laajan tietämyksensä kitaroiden ja vahvistimien suhteen kitarasoundeja haettaessa.

Lauantai laitettiin lopulta pakettiin kohtuullisen aikaisin. Suuntasimme yhdessä kaupunkiin, jossa kävimme vielä hetken henkevää keskustelua tulevan levyn suhteen: "Yeah! Skinny Jims!"

Sunnuntaina Heikki ja Pekka tulivat hakemaan minut kotoani sovittuun aikaan. Kävimme hakemassa Miihkalin pikkuveljeltä Ohtolta lainaksi hevikitaran Siivekkään ukkosen äänitystä varten. Aamupala nautittiin poikkeuksellisesti Ylämyllyn Shellillä.

Sunnuntai muodostui melko tehokkaaksi päiväksi, joskin viikonlopun helmasynti eli jutunkerronta nosti päätään aika ajoin. Miihkali jyräytti nauhalle Siivekkään ukkosen kirskuvat kitarat, minä puolestani lauleskelin Yu-Kin kulkusia sekä Hattulampea.

Leo oli koko viikonlopun Tampereella, mutta soitteli välillä saadakseen väliaikatietoja. Mika puolestaan oli lauantaina humppakeikalla, mutta saapui paikalle sunnuntai-iltapäivällä tuoden mukanaan Härkösen Matilta lainatun jatsikitaran. Sillä Miihkali taltioikin sitten Nenänkaivelujatsin loistavat kitaraosuudet.

Ystävämme Juha Räsänen saapui paikalle illalla ja ehti sanomaan painavan sanansa Nenänkaivelujatsin introsta. Ilta paketoitiin maastopetanquen ja saunomisen merkeissä.

29.7.-31.7.
Hotel Motel -studio, Joensuu

Perjantaina levynteko jatkui akustisten kitaroiden merkeissä, joita ryhdyimme Miihkalin kanssa äänittelemään. Perjantai-ilta tuotti tulosta Mustikkasoppatehtaan ja Yu-Kin kulkusten suhteen. Miihkali soitti Yu-Kin kulkusiin kitaroita, jotka kuulostivat tuikkivilta tähdiltä. Kaunista.

Lauantaina hommat aloitettiin aikaisin. Lauluja tehtiin Nenänkaivelujatsiin ja Siivekkääseen ukkoseen. Juttujen kertomista koetettiin hillitä juttupapereilla: jokaiselle jaettiin oma paperiarkki, johon tuli merkitä mieleen tuleva juttu. Jutut oli tarkoitus purkaa tauoilla. Suunnitelma toimi vaihtelevalla menestyksellä, enimmäkseen kuitenkin huonohkosti. Lauantain hommat laitettiin päätökseen jo viiden paikkeilla, jotta minä, Heikki ja Pekka pääsimme viettämään lauantai-iltaa Ilosaarirockin karonkkaan.

Sunnuntai jäi vähän vajaaksi päiväksi, koska Heikin Onni-koira palasi viikonloppuhoidosta aiemmin kuin oli tarkoitus. Joitain taustalauluja ehdittiin tosin tehdä. Mikan suorituksia oli jälleen ilo seurata. Tällä kertaa Metal-Mika ilostutti meitä ja itseänsä laulamalla hetken ja repeämällä sen jälkeen nauramaan. Vaikka onhan se oman äänen kuuleminen kieltämättä hauskaa.

11.8. ja 15.-17.8.
Tikanpesä, Niinivaara

Elokuussa nauhoituksia jatkettiin Miihkalin luona. Heikillä oli viikonloppuisin Stella-hommia, joten äänityksiä tehtiin pikku pätkissä arkisin neljän jälkeen. Neljän päivän aikana saatiin taltioitua kaikkia "pikkujuttuja", joita vielä uupui: esimerkiksi kahden biisin lauluosuudet. Riemastutin Pekkaa ja Heikkiä laulamalla Byy-Diinin loppuun kurlutuslaulua. Miihkali soitti pariin biisiin myös heleä-äänistä bouzoukia. Mika oli äänityksien aikaan Italiassa, mutta onneksi saimme askarreltua edellisviikon Karjalaisen jutusta sellaisen isohkon Mika-pahvinuken, joka sitten vahti äänityksiä kaiuttimien päällä.

Hienointa noissa Tikanpesän sessioissa oli ehdottomasti se, että saimme vihdoin järjestettyä aikataulut yksiin levylle tulevien vierailijoiden kanssa. Tiistaina vierailulle saapui ensin kansanlauluyhtye Maanakka, joka taltioi Nenänkaivelujatsiin tulevat osuutensa vankalla ammattitaidolla. Äänitysten aikana muodostuneen perinteen mukaisesti hyvästä suorituksesta palkittiin raikuvilla aplodeilla sekä "eläköön!"-, "bravo!"- ja "al dente!" -huudoilla.

Maanakan jälkeen Tikanpesään asteli Mika Lisitzin, joka tunnetaan muun muassa Scalping Screen -yhtyeen laulajana. Raskaan sarjan miehiä siis. Mikalle annettiin ohjeistukseksi esittää Siivekäs ukkonen -biisissä huolestunutta, mutta määrätietoista palopäällikköä. Siinä ei muuten pitkään mennyt, kun Mika karjaisi osuutensa nauhalle. Tarkkaamossa tunnelma oli harras, kaikkien kädet nousivat pystyyn.

Kaikkea tällaista siis tapahtui kesän aikana. Tämän jälkeen todennäköisesti vielä yhdet äänityssessiot syyskuun alussa, sen jälkeen miksausten pariin. Hyvää alkavaa syksyä kaikille koko Hattus-perheen puolesta!

-Ville

2.7.-15.7.2005 HATTUSMENOA HEINÄKUUN KUUMUUDESSA

Lauantai 2.7.
Yksityistilaisuus, Joensuu

Helteinen heinäkuu alkoi Hattusten osalta aavistuksen verran erikoisissa merkeissä. Hiostavan kuumana lauantaipäivänä puimme nimittäin keikkapaitojemme päälle puvuntakit ja lähdimme soittamaan uramme toista hääkeikkaa (ensimmäinen soitettiin Kotilahdessa syksyllä 2002). Joensuulainen liikemies/kyläkauppias/eksentrikko Jussi Wihonen oli nimittäin kutsunut meidät häihinsä viihdyttämään lapsiyleisöä.

Paikalle päästyämme tajusimme, että olimme ottaneet oman äänentoistolaitteistomme mukaan turhan päiten, Jokiaudion miehistö oli nimittäin viritellyt PA:n valmiiksi Ilosaaren isolle ulkolavalle. Soundcheck venähti siinä määrin, että sen päätyttyä olikin jo aika aloittaa keikka. Leo polkaisi hip-hop -kompin käyntiin ja samassa juhlayleisö alkoi siirtyä nurmikolle nauttimaan alkumaljoja ja kuuntelemaan soitantoamme. Kun tilaa on paljon, niin arat ihmiset jäävät useimmiten tarkkailemaan tilannetta kauemmaksi. Niinpä lavan edusta oli melko autio, joskin pari lasta piti huolen siitä, että eturivissäkin oli toimintaa.

Keikan aikana ehdittiin kahlata läpi toistakymmentä Hattus-klassikkoa. Biisien jälkeiset aplodit olivat poikkeuksetta vaisut, mutta meillä itsellämme oli hyvä meininki päällä, ja se on tuollaisissa tilanteissa tärkeintä. Keikan jälkeen pakattiin nopeasti kamat kasaan, sillä Leolla oli jo kiire toisiin häihin soittohommiin Humppakuutio-orkesterin kanssa.

Loppuporukkamme kutsuttiin vielä jäämään mukaan häätunnelmaan. Se olikin omalla tavallaan mukavaa, siellä sitä hengailtiin Mikan ja Miihkalin kanssa hienosti ja edustavasti seurapiirikerman kanssa kulahtaneissa kauluspaidoissa ja puvuntakeissa. Ruoka oli mainiota ja sitä oli riittävästi.

Erityisen hienoa oli nähdä häiden yllätysesiintyjä Ismo Alangon keikka, joskin olihan se aika karua että Suomen eturivin laulaja-lauluntekijä joutui kamppailemaan saadakseen äänensä kuuluviin, kun juhlayleisö oli niin "fiiliksissä". Hieno keikka joka tapauksessa. Herra Alangolle toimitettiin myös Hattusten levy, jonka hän sanoi antavansa tyttärelleen. Ennen poistumistamme kävimme vielä moikkaamassa omaan keikkaansa valmistautuneen Mc Pölyn orkesterin tyyppejä. Onnea vaan hääparille Hattustenkin puolesta!

Maanantai 11.7.
Parikkalan tori, Parikkala

Maanantaina oli edessä lähtö Parikkalaan lastenkonserttiin. Matkaan oli tarkoitus lähteä neljältä, mutta kollektiivinen sählääminen hidastutti sovittua lähtöaikaa puolella tunnilla. Sillä ei tosin ollut lopultakaan väliä, koska ehdimme paikalle hyvissä ajoin. Onneksi Hattu-mobiilissa oli toimiva ilmastointi, sillä päivä oli todella kuuma.

Parikkalaan saavuttuamme laitoimme Leon kanssa äänentoiston rivakasti pystyyn, sillä aikaa kun Mika ja Miihkali poikkesivat läheisessä kahvilassa välipalalla - toimiva työnjako. Keikka päästiin aloittamaan ajallaan ja mukavahan se oli ulkoilmassa soittaa, kun sadekuurokin oli mennyt sopivasti ohi ennen keikkaamme.

Hyvin tuntui Hattus-meininki uppoavan porukkaan, jolle kappaleemme olivat ennalta tuntemattomia. Lapsipainotteinen yleisö riemuitsi erityisesti Poksutuhnun aikana, jonka esittämisen ajaksi laskeuduimme lavalta maan tasolle. Isot ja korkeat lavat ovat ainakin lapsille suunnatuissa konserteissa aika lailla turhia, ja me viihdymme muutenkin paremmin samalla tasolla kuin yleisö.

Onnistuneen keikan jälkeen kaikilla oli hyvä mieli. Kiittelimme järjestäjät, kauppasimme joitain Hattus-levyjä ja annoimme haastattelun Parikkalan Sanomille. Tavaroiden pakkaamisen jälkeen käväisimme vielä paikallisessa lähikaupassa hakemassa matkaevästä, sillä Mikalla ja Miihkalilla oli taas nälkä. Perille Joensuuhun päästiin turvallisesti ja hyvissä ajoin. Sitten olikin aika aloittaa valmistautuminen kiireiseen Ilosaarirock-viikonloppuun.

Torstai 14.7.
Lasten Popkatu, Joensuu
(Lue keikkaraportti Popkadun kotisivuilta)

Saavuin Lasten Popkadun soundcheckiin suoraan laulurinteeltä, jossa olin jeesaamassa Ilosaarirockin verkkotoimituksen pystyttämisessä. Taidekeskus Ahjon pihaan pyöräiltyäni törmäsin Leoon, joka ilmoitti että soundcheckiä ei ehditäkään tehdä, vaan katsotaan vaan nopeasti linjat ennen keikkaa. Keikan oli määrä alkaa vasta tunnin päästä, joten ehdin hoitamaan kaupungilla muutamia asioita, vein muun muassa polkupyöräni korjaukseen.

Ennen keikkaa katsottiin pikaisesti, että kaikista soittimista lähtee ääntä. Sitten siirryimme hetkeksi Ahjon tiloihin pitämään kokouksen matkasuunnitelman tiimoilta. Päätimme, että Popkadun keikka alkaa Liperin maisemista: niinpä uunituore Mustikkasoppatehdas sai luvan toimia keikan avausbiisinä. Hyvin tuntui toimivan yleisön reaktioista päätellen. Mika ei lähtenyt soolokohdassa mukaan aiemmin harjoittelemaamme rautalankahenkiseen koreografiaan, mutta paikkasi tilanteen soinnuttamalla kyseisen kohdan uusiksi. Rautaista!

Keikan aikana käytiin muun muassa Kiinassa, Ranskassa ja Italiassa. Byy-Diin, käärmeenlumoojan aikana koin aikamoisen säikähdyksen pakoillessani minua jahtaamaan lähtenyttä käärmettä. Taaksepäin juostessani en muistanut katsoa, mihin juoksen. Yhtäkkiä huomasin olevani menossa suoraan kohti lastenvaunuja. En ehtinyt tehdä mitään, vaan kaaduin suoraan asvalttiin ja lastenvaunut menivät samassa rytinässä nurin. Nopea vilkaisu vaunuihin: onneksi siellä ei ollut ketään! Myös lasten isä (jonka syliin osittain kaaduin) selvisi rymyämisestäni pelkällä säikähdyksellä. Tai en minä tiedä säikähtikö hän edes, lähinnä miestä tuntui naurattavan. Hyvä näin, seuraavalla kerralla pitää muistaa olla varovaisempi.

Älyttömän hyväntuulinen keikka paketoitiin Hattulammen tunnelmiin. Keikan jälkeen tehtiin myyntiennätyksiä paitojen ja pipojen suhteen. Roudauksen jälkeen kävimme Miihkalin kanssa juhlimassa Rokkiviikon avausta pizzalla. Illaksi ehdin vielä Teatteriravintolan Popkatu-klubille katsomaan Folkswagenin keikan, joka oli jälleen taatun rempseää menoa.

Illan aikana tuli mietittyä sellaistakin, että on aika jännää kun yhden viikonlopun aikana Joensuussa tapahtuu niin paljon, ettei kaikkea ehdi mitenkään näkemään. Vuoden muut päivät ovatkin sitten aika hiljaisia...

Perjantai 15.7.
Ilosaarirock, Joensuu
(Lue keikkaraportti Ilosaarirockin kotisivuilta)

Ilosaarirock-perjantaina olin jo hyvissä ajoin liikkeellä. Aamupäivä vierähti taas laulurinteellä Verkkotoimituksen parissa. Jossain vaiheessa kelloa vilkaistessani huomasin, että sovittu soundcheck-aika olisi piakkoin. Kotiin en enää ehtinyt, mutta onneksi sain käydä lähempänä keskustaa asuvan Mikan luona suihkussa.

Suihkunraikkaana olikin hyvä jatkaa eteenpäin. Esiintymispaikkana toimineen Rekkalavan lavamanageri otti meidät lämpimästi vastaan. Muutenkin kyseinen miekkonen piti meistä kiitettävästi huolta, suuret kiitokset hänelle!

Keikkamme alkoi aikataulun mukaisesti. Pieru Valle -intro saatteli meidät lavalle, ja Hullut Hattuset -hip- hop avasi pelin. Kolmannessa biisissä annoin itselleni sähläyspisteitä. Tiputin mikin, josta irtosi langaton lähetin. Nopeasti Miihkalin laulumikki käteen ja eteenpäin biisissä. Miihkali lauleskelikin sitten hetken taustojaan pelkkään mikkiständiin.

Soittoaikaa oli vain puoli tuntia, joten välispiikit pidettiin tietoisesti lyhyinä. Siivekäs ukkonen rullasi totuttua komeammin, kappaletta vahvisti nimittäin perkussioita ja tuplabassaria soittanut Juha Räsänen (tuttu muun muassa George- yhtyeestä), joka vieraili myös torstain keikalla. Erityisesti tuplabassariosuus jytisi niin komeasti, että muu orkesteri riehaantui täysin.

Keikan jälkeen nopea hikienpyyhkiminen ja vaatteiden vaihto, jonka jälkeen suuntasin päälavan taakse osallistumaan verkkotoimituspalaveriin. Myöhemmin illalla oli vielä toinen keikka toisen kokoonpanon kanssa Teatteriravintolassa, niin kuin oli muuten Miihkalillakin; lisää voi lukea tästä osoitteesta. Itse Ilosaarirock-viikonloppu meni mainiosti. Jotkut olivat myös käyneet ostelemassa Hattus-paitoja ja -levyjä festarin myyntipisteestä, mistä kiitokset. Erinomaista loppukesää (vaikka eihän se vielä ole läheskään loppu), olkaa kiltisti!

-Ville

10.6.2005 SALON LAULUMAILLA

Torstai 9.6.
Joensuu-Tampere-Salo

Hattusten keikkakesä alkoi paikasta, jota parempaa areenaa tuoreen lastenmusiikin esittelemiseen tuskin löytyy. Orkesterillamme oli kunnia avata tänä kesänä kuudettatoista kertaa järjestetyt Salon lastenlaulufestivaalit.

Tapahtuman järjestäjä ilmoitti joitain päiviä ennen keikkaa, että perjantaiaamun konserttiimme oli jaettu ennakkoon noin tuhat kappaletta lippuja. Keikkamatkan pystyi aloittamaan jo valmiiksi hyvällä mielellä, sillä ihan tyhjille seinille ei todennäköisesti tarvitsisi soittaa.

Matkaan lähdettiin jo torstaiaamuna kello kahdeksan maissa. Mika nappasi minut kyytiin kotoani. Kävimme hakemassa etukäteen vuokraamamme peräkärryn ja jatkoimme matkaa treenikämpälle. Miihkali, Leo sekä valokuvaaja/paitamyyjä Arja Vänskä olivatkin jo kasanneet hatut ja soittokamat valmiiksi pihalle. Peräkärryn ansiosta tavaroita ei tarvinnut hirveästi sommitella, vaan suoriuduimme pakkaamisesta nopeahkosti. Matkaan päästiin puoli yhdeksän maissa.

Matka Tampereelle sujui leppoisasti, pysähdyimme matkan aikana vain kerran. Matkan soundtrackina kuunneltiin muun muassa Stam1naa, Junnu Vainiota, Esa Pakarista, ja joitain Mikan reggae-levyjä.

Tampereella pysähdyimme Leon äidin, Heidi Vaarnan luona syömässä. Ruokalistalla oli muun muassa nokkoskeittoa, ja muita Heidin loihtimia herkkuja. Heidin luota jatkoimme kaupungille. Muut menivät kirpparille, mutta minä ja Miihkali suuntasimme torille katusoiton merkeissä. Tunnin aikana ehdimme versioida Hattus-kappaleiden lisäksi Jaakko Teppoa, Klaus Thunder & Ukkosmainetta ja Pepe Nissistä. Ihmiset olivat vähän kummissaan, mutta lopulta aika ymmärtäväisiä.

Tampereelta matka jatkui kauniiden maisemien halki Saloon, jossa olimme perillä kahdeksan maissa. Roudasimme kamat valmiiksi Salohalliin, sekä tsekkasimme soittopaikan nopeasti. Aika kookkaaltahan se näytti. Festivaalien mukava toiminnanjohtaja otti meidät lämpimästi vastaan, ja neuvoi samalla tien majapaikkaamme, jonne suuntasimmekin hieman väsyneinä.

Majoituksenamme toimi opiskelija-asuntolan kaksihuoneinen soluasunto, eli hyvissä puitteissa saimme ladata akkuja huomista koitosta varten. Illan aikana huvitimme toisiamme muun muassa nauramattomuuskilpailulla, joka on tässä porukassa yllättävän vaikea laji.

Perjantai 10.6.
Salon lastenlaulufestivaali, Salo
Kauppakeskus Plaza, Salo

Perjantaiaamuna puhelimen herätyskello piippasi seitsemältä. Nousin ylös ja yritin ravistella myös (tunnetusti aamu-unisia) Miihkalia ja Mikaa hereille, mutta en saavuttanut huomattavia tuloksia. Pääsimme kuitenkin nopean aamiaisen jälkeen lähtemään keikkapaikalle ajoissa. Soundcheck ehdittiin tekemään kaikessa rauhassa, sillä keikan oli määrä alkaa vasta puoli kymmeneltä.

Keikka alkoi aikataulussaan. Juontajat, eli kummallisen näköiset Salkkunat kävivät spiikkaamassa meidät lavalle. Keikka alkoi Kookospähkinällä, jonka sanoissa onnistuin sekoamaan todella lahjakkaasti. Yritin paikkailla muistin mustia aukkoja, ja toivoa ettei kukaan huomaisi takelteluani. Kookospähkinää seurannut Hullut Hattuset kuitenkin meni jo selkäytimestä, ja homma alkoi luistamaan paremmin.

Tuhatpäisen yleisön edessä esiintyminen tuntui alussa vähän häkellyttävältä. Lapsista lähti todella kova ääni, kun tiedustelin Rapakkobluesin alussa, että tykkäävätkö he kurahousuista. Kontaktin saaminen yleisöön oli myös vähän vaikeahkoa, sillä välimatkaa eturivin katsojiinkin oli useita metrejä. Kaikki meni kuitenkin loppujen lopuksi hyvin, ja esimerkiksi Byy-Diin, käärmeenlumooja toimi todella hienosti. Salon lapset olivat selvästi rohkeita, sillä he yrittivät täysin tyyninä pyydystää minua jahdannutta villiintynyttä käärmettä.

Kiiteltyämme lukuisan yleisön oli aika suunnata seuraavaan keikkapaikkaan, eli Kauppakeskus Plazaan, jossa esiintyi viikonlopun aikana muitakin Lastenlaulufestivaalien esiintyjiä. Plazan keikka oli kenties vuoden tähän mennessä absurdeimpia keikkakokemuksia. Soitimme Kauppakeskuksen ylimmässä kerroksessa eristettyinä muista ihmisistä. Välimatkaa lähimpänäkin olleeseen yleisöön oli kymmenkunta metriä. Keikasta tuli ehkä juuri omituisista olosuhteista johtuen yltiöenerginen.

Keikan jälkeen suuntasimme läheiseen pizzeriaan nauttimaan Lastenlaulufestivaalin tarjoamat sapuskat, jonka jälkeen aloitimme paluumatkan. Tampereella tehtiin taas vähän pidempi pysähdys. Minä löysin täydennystä Hämähäkkimies-sarjakuvien kokoelmaani, Miihkali taas osti kirpparilta erittäin hienon asukokonaisuuden: country-henkisen kauluspaidan sekä farkkuhaalarit. Loppumatka Joensuuhun sujui lupsakasti, perillä olimme yhdentoista maissa illalla. Nopean roudauksen jälkeen oli aika suunnata unten maille suunnittelemaan tulevia jekkuja.

(Lue Hattusten Salon keikkaa sivuava juttu Turun Sanomien verkkolehdestä)

-Ville

26.5.-28.5.2005 KEIKKAELÄMÄÄ HATTUSTEN MALLIIN

Torstai 26.5.
Aallontien päiväkoti, Joensuu

Toukokuun viimeinen rypistys starttasi tuttuun tyyliin Hattus-treenikämpältä, kohteena Aallontien päiväkodin pienempien lasten kevätjuhla. Villen entiseen työympäristöön saavuttiin hyvissä ajoin. Kun hatut oli lajiteltu ja soittimet kasailtu, huomasin hukanneeni Hattuveljeni.

Parin kysymyksen jälkeen henkilökunta opasti minut pihalle, jossa Hattupojat olivat päättäneet palkita itsensä pitkästä ja uuvuttavasta matkanteosta jäätelöillä. Kello löi 17:58, ja 18:00 oli keikan määrä alkaa. Sain käännytettyä laktoosinhimoiset toverini takaisin sisälle, jossa teimme nopean ja tyttömäisen matkasuunnitelman.

Lähes säröttömän keikkamme aikana pienokaiset tanssivat ahkerasti. Osa lapsista kävi tutkimassa soittimia jopa kesken biisien. Jo perinteeksi muodostunut Poksutuhnu-lopetus kruunasi Ruotsin Eriparikuninkaan Italian pääministeriksi. Keikan päätteeksi Hattulan vintiöt saivat kuin saivatkin jätskinsä. Lisäksi saimme kutsun uppopalloharjoituksiin. Levyjäkin meni kaupaksi mukavasti.

Kotiinlähdön aika tuli pian, sillä seuraavana aamuna oli jälleen edessä keikka. Hattulan viikarit ovat nimittäin viisasta jengiä. Mottomme on: "aikaisin nukkumaan, sit jaksaa kukkumaan".

Perjantai 27.5.
Viinijärven koulu, Viinijärvi

Hattus-aikatauluihin suhteutettuna perjantaiaamuna oli kohtalaisen myöhäinen herätys, lähtö Viinijärvelle oli kello 10:30. Ville poimi sovittuna ajankohtana miut kyytiin kotopihalta. Myös Miihkalin piti olla pihalla passissa, vaan miestä ei näkynyt. Puhelinsoitto paljasti, että nukkumassahan se partaveikko oli.

Vaikka kitaristi onkin nopeimpia tuntemiani nousijoita, niin päätettiin Villen kanssa, että Mika käy hakemassa Miihkalin, ja me menemme edeltä käsin. Soitimme siis Mikalle:

Mika (unisella äänellä): Voi peruna… mie nukuin pommiin. Sori.

Näin se homma käy. Lähdimme kohti Viinijärveä tyytyväisinä M-miesten saavutuksiin. Liperin leipomon kautta saavuimme keikkapaikalle, joka oli vähän labyrintin oloinen. Kun lähdin näyttämään Villelle ajo-ohjeita, törmäsin poliisiin, palokuntaan, ja meinasin saada jousipyssystä.

Alettiin kantaa kamoja juhlasaliin, jossa meinasimme törmätä hankaluuksiin äänentoiston kanssa, mutta kun aamuvirkku- Hattuset saapuivat paikalle mustikkasoppineen, voitettiin murheet. Keikka saatiin käyntiin ajallaan, ja se rullasi kuin Kari Tapion keikkabussi.

Soitimme takuuvarmaa settiä ja yleisö tykkäsi, tosin eräs poika kommentoi Villelle, että "varmaan tahotaan kuulla jotain jatsia, ja vähänkö hävettää siun puolesta, kun koko ajan pelleilet". Apinamies-encoren jälkeen Hat-Crew kasaili kamoja ja jakoi nimikirjoituksia. Sanalla sanoen nautimme maakunnan suursuosiosta, samalla kun eräs mukava ystävämme auttoi roudauksessa.

M-miehillä oli jo kiire konservatoriolle todistusten jakoon, joten he lähtivät heti keikan jälkeen. Villen kanssa jäimme kuitenkin syömään koulun ruokalalle. Siellä solistimme kävi keittäjän kanssa seuraavan keskustelun:

Ville: Päiviä, oliskos teillä kasvisvaihtoehtoa?
Keittäjä: On toki, tuossa on tuota kanakeittoa.
V: Niin, mutta olisiko kasviskeittoa?
K: Kyllä meillä kaikki kasvissyöjät syö kanakeittoa.

Niinpä minä söin tuota mureaa kasvissoppaa ja Ville tyytyi leipään. Ruoan päälle kävimme kuikuilemassa meidän jälkeen aloittanutta hevipoppoota ja totesimme kuin yhdestä suusta: "metallilla murheen voittaa, kun vain basareita soittaa".

Lauantai 28.5.
Kotikartano, Joensuu

Viikonlopun viimeinen keikka oli Kotikartanolla Hukanhaudan kuvankauniissa katveessa. Ville oli myöhässä, koska ei muistanut polkupyöränsä sijaintia, ei ollut kotona se. Kirmaten saapui tuo työnsä rakastaja Niinivaarantietä alaspäin, ja pian saatiinkin jo sininen Hattu-mobiili alle.

Paikan päälle saapuessamme päätimme soittaa sisätiloissa epävakaisen sään vuoksi. Roudaustamme siivitti ulkona soitettu (noin 417 dB kovuudella ollut) kuunnelma. Vaikka soittotila oli pieni, päätimme käyttää äänentoistoa. Se oli nähtävästi onnistunut ratkaisu, sillä eräskin nainen nauroi niin äänekkäästi keikan alusta loppuun, että meinasi varastaa show'n useaan otteeseen.

Mukavasti meni soitannot ja soiton päälle syötiin oivat sapuskat pullakahveineen. Lähtöhetkellä Miihkali tutustui vielä koiramaailman ystävään, ja Villen Hattus-taksi kuskasi muutaman kuuntelijan koteihinsa. Sen pituinen oli se reissu, lisää seuraavassa jaksossa.

-Leo

7.5.-18.5.2005 HATTUSTEN MATKASSA YMPÄRI MAAKUNTAA

Lauantai 7.5.
Teatteriravintola, Joensuu

Hattusten toukokuun keikkaputki alkoi Joensuun Teatteriravintolasta, jossa olimme lupautuneet soittamaan Popkirppis- tapahtuman yhteydessä. Tapahtumaan liittyi kirpputori ja huutokauppa, jonne pohjoiskarjalaiset artistit (muun muassa Alangon veljekset ja Eläkeläiset) olivat luovuttaneet myytäväksi kaikenlaista sälää. Myynnistä kertyneet varat menivät tulevan kesän lasten Popkadun järjestämiseen. Lasten Popkatu puolestaan on meille hyvin läheinen tapahtuma, olemme esiintyneet tapahtumassa uramme alkuajoista lähtien.

Aamulla kävimme Miihkalin kanssa ostamassa vähän täydennystä omaan, pienehköön äänentoistolaitteistoomme. Illan keikan olimme luvanneet hoitaa kokonaan omilla kamoillamme, jottei lisäkuluja tulisi.

Ennen soundcheckiä ehdin käydä juoksemassa lyhyen lenkin, jonka jälkeen lastasin autoon äänentoistolaitteet sekä fanituotteet. Ajoin Hattusten kartanolle, jossa pakkasimme lyhyiden treenien jälkeen kyytiin soittimet ja hatut. Keikkamatka oli mukavan lyhyt, Miihkalikin jaksoi istua automatkan Suvantosillan puolelta toiselle ilman matkalukemista ja -eväitä.

Kamat saatiin pystytettyä nopasti, jonka jälkeen pääsimmekin syömään. Ennen huutokaupan alkamista kaikki ehtivät pyörähtää kotona valmistautumassa illan koitoksiin. Palasimme Teatteriravintolalle noin puoli tuntia huutokaupan alkamisen jälkeen. Ajoitus oli oivallinen, sillä juuri kun astuimme sisään, oli kaupattavana Hullut Hattuset -paketti (pipo, levy ja juliste). Aloitimme tietenkin keskenämme kilpahuudatuksen tuosta paketista, jonka lopulta huusi itselleen tyttö, jota emme tunteneet. Onnittelut hänelle.

Huutokauppa meni hyvin, myös meidän osaltamme. Miihkali huusi itselleen Scalping Screenin levyn nimmareilla. Mika haaveili etukäteen ostavansa jonkin kuvataiteilija Tomi Riionheimon luovuttamista originaaleista, mutta kun hinnat nousivat lopulta lähemmäs sataa euroa, päätti basistimme luopua leikistä. Sijotimme rahojamme myös kirpparille, josta tarttui mukaan joitain levyjä ja paitoja.

Täysi-ikäisille suunnatun keikan oli määrä alkaa yhdeksän maissa, mutta teatteriesityksen vuoksi aloitusaikaa pidennettiin hieman. Ennen meitä esiintyi mainio duo Lossimies, joka viritti yleisön oikeaan tunnelmaan.

Oma keikkamme meni hyvin, ainakin siltä tuntui jälkeenpäin. Leo valitteli, että hänelle kuuluvuus oli ollut paikoitellen vähän huono, mutta hyvin kaveri homman hoiti siitä huolimatta. Yleisö oli kappaleiden välissä todella hiljaa, mikä on baariympäristössä harvinaista. Käsittääkseni keikastamme kuitenkin oli pidetty. Teatteriravintolassa kuultiin myös ensiesitys uudesta Mustikkasoppatehdas-nimisestä kappaleesta, joka kulki mainiosti.

Roudattuamme soittopelit takaisin ehdimme vielä Mikan ja Miihkalin kanssa Teatteriklubille kuuntelemaan punkkia. Kätyrit oli mainio orkesteri, se muistutti meitä Pentilän saha -yhtyeen kulta-ajasta.

Lauantai 14.5.
Kauppatori, Outokumpu

Lauantaina oli vuorossa esiintyminen Joensuun poliisilaitoksen 60-vuotisjuhlilla Outokummussa. Aamulla piti nousta hyvissä ajoin, sillä olimme sopineet näkevämme Miihkalin luona aamukahdeksalta. Mikaa ei vielä tuohon aikaan näkynyt, mutta emme huolestuneet, sillä Mika on aina myöhässä. Sitä paitsi Mika oli eilen sanonut hakevansa isomman Hattu-mobiilin lainaan vanhempiensa luota.

Kymmenen yli kahdeksan olimme roudanneet tavarat lähtövalmiiksi. Puhelin soi, ja Mikahan se siellä:
- (unisesti) Anteeksi, mutta mie nukuin taas pommiin. Äiti soitti äsken ja herätti. Se lupasi tulla hakemaan teidät.

Timanttista toimintaa! Jonkin tovin kuluttua Äiti Metal tosiaan kurvasi pihaan. Lastasimme auton ja kyyditsimme Metal- mamman takaisin kotiinsa. Matkalla Mikan äiti ehti kertomaan Mikan lukioajoista, jolloin tämä oli myös ollut kovin aamu- uninen.

Kävimme nappaamassa Mikan kyytiin torinparkista ja pääsimme vihdoin taittamaan matkaa. Outokumpuun ehdittiin loppujen lopuksi ajoissa. Nopean soundcheckin jälkeen menimme lämmittelemään teekupin ääreen paikalliseen rock-henkiseen Wildhouseen. Sää oli melko kolea, mikä ei ulkoilmakeikan kannalta ole hirveän mukavaa, varsinkin kun itselläni oli pientä kurkkukipua. Wildhousessa annoimme myös lausunnon paikallislehdelle, voit lukea jutun tästä osoitteesta.

Keikka potkaistiin käyntiin säätilasta välittämättä. Lämpimänä pysyy helposti, kun pitää itsensä koko ajan liikkeessä. Väkeä oli paikalla mukavasti, ja ainakin eturivin lapsiryhmä tuntui pitävän keikastamme kovin. Keikan ehdoton huippuhetki koettiin Poliisi ja Rosvo -biisin introssa. Pyysin paikalla olevia poliisiautoja huudattamaan sireenejä kappaleen alkutahtien päälle, ja kylläpä kelpasi heiluttaa tukkaa siinä äänten kakofoniassa.

Keikan jälkeen kävimme ystävällisten poliisien kanssa kahvilla. Paikan ainut naispoliisi (jolta kävin hakemassa lohtua Hattukauppiaan tytär -biisissä) totesi, että oli havainnut syrjäsilmällä minun lähestyvän, ja miettinyt aluksi että "joku hullu lähestyy, nyt pitää varmaan väistää ja yrittää saada se maihin". Onneksi tilanne oli kuitenkin selvinnyt hänelle ennen toimintaan ryhtymistä. Toisaalta, siitä olisi kyllä saanut varmaan lööppihakuisen lopetuksen keikalle: solisti vietiin käsiraudoissa pois paikalta.

Paluumatka sujui rauhaisasti. Seuraavana aamuna herätessäni tajusin, ettei kylmässä ilmassa olisi välttämättä pitänyt rehkiä siten kuin Outokummussa. Flunssa oli sitä luokkaa, että vielä maanantainakin piti pysytellä visusti kotona.

(Katso kuvia Outokummun keikasta Poliisin kotisivuilta)

Tiistai 17.5.
Liperin lava

Flunssan jälkioireet tuntuivat vielä tiistainakin. Ankara valkosipulin syöminen helpotti oloa suuresti, ja avasi äänen ainakin jollain tavalla. Roudasimme kamat joskus neljän paikkeilla. Mukaan matkaan lähtenyt valokuvataiteilija/paitamyyjä Arja Vänskä kertoi roudauksen yhteydessä erään tuntemansa ammattilaulajan juovan ennen jokaista keikkaa drinkin, johon tulee raaka kananmuna, auringonhattu-uutetta ja valkosipulia. Rajua.

Liperiin saavuimme hyvissä ajoin, ja aina luotettava Reinoaudio oli jo pystyttänyt äänentoiston paikalle. Paikka sai aikaan todella hyviä fiiliksiä: Liperin lavahan on tyylipuhdas vanhan ajan tanssilava, jossa järjestetään edelleen kesäisin lavatansseja. Tulitikkuaskin kokoinen takahuone oli myös mainio, erityisesti viehätti seinällä ollut lappu, jossa pyydettiin orkesteria kuuluttamaan milloin alkaa naistenhaku, ja niin edelleen.

Tunnelmaa kohotti entisestään se, että Reinoaudion Seppo oli varannut mukaan muutamia langattomia lähettimiä. Miihkali ja minä saimme moiset laitteet kitaroihimme. Soundcheckin tekeminen olikin sitten silkkaa juhlaa. Piti juoksennella ympäri rakennusta kitara kaulassa, ja testata langattoman kantavuutta, ja sehän kantoi.

Soundcheckin ja nopean matkasuunnitelman tekemisen jälkeen oli aika nousta lauteille. Yleisöä oli kertynyt paikalle uskomattoman paljon, hyvä kun väkimassan läpi pääsi kulkemaan lavalle. Ilmassa oli todellisen rokkikonsertin tuntumaa, kun eturivin lapset painautuivat tiiviisti "mellakka-aitaa" vasten. Liperissä on tunnelmaa, aina ja iänkaikkisesti.

Keikka meni hyvin, oli todella mukavaa soittaa äärimmäisen innokkaalle yleisölle. Ainoastaan loppukeikasta meinasi happi loppua, kun flunssa muistutti olemassaolostaan. Keikka vedettiin kuitenkin kunnialla loppuun.

Keikan huippuhetkistä jäi mieleen se, kun lavalle ilmaantui pieni poika, joka alkoi leikkiä Miihkalin efektilaudalla. Vaikka pyysimme nuorta herraa ystävällisesti palaamaan takaisin yleisön puolelle, ei hän ottanut neuvoistamme onkeemme. Sen sijaan kaveri kävelytti leikkijänistään kaikessa rauhassa ympäri lavaa. Lopulta nostin edelleen naureskelevan huumoriveikon mellakka- aidan yli häntä hakemaan tulleelle äidilleen. Huippumeininkiä! Veikkaan, ettei jonkun normaalin rokkibändin keikoille hirveän usein ilmaannu pupuja kävelyttäviä faneja.

Keikan jälkeen pyyhimme hetken hikeä, jaoimme nimmareita ja myimme levyjä. Salin tyhjennyttyä pakkasimme kamat ja kävimme syömässä pizzat paikallisessa Huttula-ravintolassa. Leon kanssa ehdimme vielä katsomaan yhteistä 24- suosikkisarjaamme, jossa Jack Bauerilla alkaa olemaan melkoisen tiukat paikat.

Keskiviikko 18.5.
Utran päiväkoti

Keskiviikkona käänsimme Hattu-mobiilin nokan kohti Utran päiväkotia, jonka kevätjuhlissa olimme luvanneet esiintyä. Hämäävää sinänsä, mutta varsinaisena keikkapaikkana toimi Vesikkopuiston päiväkoti. Tämä johtui siitä, että Utran päiväkodin omat tilat eivät olisi kuulemma riittäneet kevätjuhlan järjestämiseen.

Kamat olivat tiistain jäljiltä jo valmiiksi pakattuina, joten roudaamiseen ei tuhrautunut lainkaan aikaa. Saavuimme paikalle ajoissa ja laitoimme soittovehkeet pystyyn. Sydäntä lämmitti suuresti se, että meille oli järjestetty paikan puolesta parikin lämppäribändiä, jotka hoitivat leiviskänsä mallikkaasti.

Keikka alkoi Skotlannista, jota seurasi liuta muita Hattus-klassikoita. Mustikkasoppatehdas tuntuu kulkevan keikka keikan jälkeen paremmin. Lapset (ja aikuisetkin) tykkäsivät keikasta kovin. Poksutuhnun aikana lapset intoutuivat valtaamaan tanssilattian kanssamme. Taas oli rokkimeininkiä ilmassa.

Keikan jälkeen myimme taas rutkasti levyjä. Eräs onnellinen nuori mies sai itselleen myös hienon Hattuset-kesäpipon. Tavarat pakattuamme oli mukava lähteä lepäilemään ja suunnittelemaan seuraavan viikon keikkoja, joista luvassa Leon tarinointia piakkoin. Hyvää alkanutta kesää kaikille!

-Ville

14.4.-30.4.2005 TEOLLISUUSHALLISTA VAPUNVIETTOON

Torstai 14.4.
Thermo Electronics, Joensuu

Hattusten kevään keikkaputki alkoi melko erikoisesta paikasta: orkesterille oli nimittäin sovittu yksityinen keikka Thermo Electron -yhtiön lastenjuhliin. Kenellekään meistä ei ole tähän mennessä selvinnyt se, mitä yhtiö valmistaa, mutta isot toimitilat firmalla tuntui ainakin olevan.

Teollisuusalueella sijaitsevalle keikkapaikalle saavuimme kahdella eri Hattu-mobiililla. Miihkalin koulupäivä päättyi vasta puoli kuudelta ja Mika oli elämöimässä Lehtiä Ilosaaressa -työryhmän kokouksessa, joten menimme Leon kanssa kaksistaan laittamaan kamoja pystyyn.

Soittopaikka oli aika jännä: valtava teollisuushalli, joka tuntui jatkuvan äärettömyyksiin, ja jonka seinänvierukset olivat kattoon asti täynnä pahvilaatikoita. Aika erikoisissa paikoissa Hattuset on konsertoinut aiemminkin (muun muassa Urheilutalon tatamilla), joten emme antaneet ympäristön haitata, vaan laitoimme soittopelit rivakasti kasaan.

Mika ja Miihkali saapuivat vähän ennen keikan alkua. Nopea matkasuunnitelman teko, ja ei muuta kuin musiikkimatkalle maailman ympäri. Ankea betonihalli sai kummasti väriä lukuisasta lapsiyleisöstä, joka tuntui kovasti pitävän näkemästään ja kuulemastaan. Soitto rullasi hyvin, ja aikuisetkin tuntuivat pääsevän meininkiin mukaan pienen alkujäykkyyden jälkeen. Keikan jälkeen pakkasimme molemmat Hattu-mobiilit ja veimme tavarat odottamaan tulevia seikkailuja.

Lauantai 23.4.
Utran vanha puukoulu, Joensuu

Ilmassa oli juhlan tuntua, kun pakkasimme aamulla kamoja Utran keikkaa varten. Huhtikuisen lauantain keikka oli nimittäin tarkkojen laskelmien mukaan Hattusten uran järjestyksessään sadas keikka! Luku tuntuu aika uskomattomalta. Kun mietitään, että Hattus-keikat ovat pituudeltaan keskimäärin neljäkymmentä minuuttia (kestot ovat vaihdelleet puolesta tunnista reiluun tuntiin), tulee sadasta keikasta yhteensä neljätuhatta minuuttia. Tunneiksi muutettuna siitä taas tulee 66,6 tuntia, joka taas tarkoittaa lähes kolmea kokonaista vuorokautta. Rajua toimintaa.

Tällä kertaa lähdimme liikenteeseen yhdellä Hattu-mobiililla, jossa on soittovehkeiden pakkaamisen jälkeen tunnetusti melko ahdasta. Niinivaaran rokkikortteerin pihalla roudausta seuranneet ystävämme Petteri ja Cane naureskelivat kun sovittelimme itsemme autoon. Petteri kyseli varovasti, että olemmeko ajatelleet joskus vaihtaa keikkabussimme isompaan. Tuumasimme, että sopu sijaa antaa. Lyhyttä ajomatkaa tahditti Ikiliikkuja-laulu, joka on hienoimpia kotimaisia lastenlauluja. Olisiko kenelläkään tietoa siitä, kuka esittää kyseisen kappaleen?

Utrassa vietettiin Waraslähtö Wappuun -tapahtumaa. Tämä taas tarkoitti sitä, että sieltä sai munkkeja, tippaleipiä ja simaa jo viikon etuajassa. Käytimme tilaisuuden hyväksemme. Mika ja Miihkali kunnostautuivat ennen keikkaa vankalla luonnontuntemuksellaan. Puukoulun pihaan oli viritetty kaiuttimet, joissa pyöri linnunlauluja sisältänyt CD. Kaverukset tuumailivat ihmeissään, että kuuluupa selvästi tuo linnunlaulu, ja olivat suurin piirtein lainaamassa kiikareita, kun nauhalta kuului puhuttuna seuraavan näytteen nimi. Ympäristöauto Kaarnan henkilökunta naureskeli ymmärtäväisesti.

Jostain syystä vanhoissa puurakennuksissa on poikkeuksetta hyvä tunnelma niin soiton kuin muunkin meiningin puolesta. Niin tälläkin kertaa. 51koodia-orkesterin Hannu kävi moikkaamassa ennen keikkaa. Hannu vaikuttaa Koodien lisäksi myös Ruma Episodi -duossa, joka kuuluu minun ja Leon suuriin suosikkeihin. Niinpä nopeassa soundcheckissä soitettiin pätkä edellä mainitun tuotantoa - tai ainakin minä soitin.

Keikka meni loistavasti. Biisien vaihdot sujuivat luontevasti, ja yleisö oli tunnelmassa hyvin mukana. Matalampaan sävellajiin transponoitu Byy-Diin, käärmeenlumooja toimi hyvin. Sävellajin muutoksen myötä kappaleen laulaminen on huomattavasti miellyttävämpää. Lemmikkikäärmeemme Serpenthia pelotti selvästi aikuisia ja myös joitain lapsia, mutta onneksi peloton Hattus-orkesteri sai levottoman matelijan rauhoittumaan. Utrassa kuultiin myös ensiesitys uudesta Nenänkaivelujatsi-kappaleesta.

Keikan jälkeen kävimme juhlistamassa sadannen keikan rajapyykin ylittämistä pizzeriassa, jonka odotusajat olivat valitettavasti yhtä pitkät kuin Siilaisen terveyskeskuksella parhaimmillaan. Illalla katsoimme Miihkalin kanssa suomalaisen klassikkoelokuvan Rovaniemen markkinoilla, joka oli loistava. Ei sitä aiemmin ole tajunnut ajatella, mutta Esa Pakarisen ja Hattusten meiningissä on paljon yhteistä.

Lauantai 30.4.
Kerubin kuppila, Joensuu
(lue Karjalaisen keikka- arvostelu)

Vappu otettiin Hattusten leirissä vastaan jo toista vuotta peräkkäin Kerubin kuppilan tiloissa. Edellisenä vuonna kuppilassa soitetun vappuaaton iltakeikan päätös oli hyvin muistissa. Allekirjoittanut joutui tuolloin ensiapuun tikattavaksi iskettyään päänsä metallisiin ovenkarmeihin Hattukauppiaan tytär -biisin rakkauden koettelemuksien aikana. Taikauskoa tai ei, mutta kyseinen kappale päätettiin kuitenkin varmuuden vuoksi jättää pois vappuaaton keikkasetistä.

Kuppila avasi ovensa kahdeltatoista, jolloin ikärajattoman lastenkonserttimme oli määrä alkaa. Kun ovet avautuivat, tuntui että ihmisvirta ei meinannut loppua millään. Paikka oli siis tupaten täynnä, mikä lämmitti kovasti sydäntä. Yleisön joukossa näkyi muun muassa Hämähäkkimies-naamion pukeutunut miekkonen, ja olen täysin vakuuttunut siitä että se oli itse lapsuudensankarini omassa persoonassaan.

Keikka alkoi kunnon rokkikonserttien tapaan myöhässä, tosin ainoastaan viisi minuuttia. Keikan avanneesta Kilttimiehestä lähtien tunnelma oli välitön ja vapautunut. Väliosat ja -puheet rönsyilivät paikoitellen aika pitkiksi, mutta sen voinee laittaa vapun piikkiin. Nenänkaivelujatsi alkaa hiljalleen löytämään muotoaan. Niin, ja nykyisin soitinvalikoimaamme kuuluu myös paukkuserpentiini.

Keikan lopuksi kuultiin erityisesti vappukeikkaa varten treenattu Keke Rosberg Formula Rock. Tuo klassikko on tuttu jo omasta lapsuudesta. Kappale löytyy Matti Pellonpään Jurtzantaa-levyltä, johon tutustumista suosittelen lämpimästi.

Vappuaatoksi ilmaantuneesta takatalvesta huolimatta päivä sujui keikasta eteenpäinkin oikein mallikkaasti. Kiitos kaikille teille, jotka olette olleet keikkojamme seuraamassa. Teidän ansiotanne on se, että keikoillamme on niin hyvä tunnelma. Iloista kesänodotusta kaikille!

-Ville

5.1.-13.2.2005 KEIKKAVUODEN AVAUS

Keskiviikko 5.1.
Joensuun Kansalaistalo

Hattusten tuore keikkavuosi alkoi heti tammikuun alkumetreillä, loppiaisaattona. Joensuun Kansalaistalo eli tuttavallisemmin Soroppi piti juhlavastaanoton vapaaehtoistoimijoilleen, ja Hullut Hattuset lupautui viemään juhlaväen musiikilliselle maailmanympärimatkalle.

Yleisö koostui etupäässä aikuisista, joskin myös kaksi lasta oli todistamassa keikkaa. Soitto sujui mainiosti, ja ilmapiiri oli mukavan lämmin ja välitön. Keikan jälkimainingeissa oli mukava huomata, että paikalla oli ihmisiä, jotka eivät koskaan olleet kuulleet orkesteristamme - muun muassa paikallinen laulaja Veli-Jaakko Frantzi, joka oli melkoisen innoissaan meiningistämme.

Kaiken kaikkiaan vuoden ensimmäisestä keikasta jäi vilpittömän hyvä mieli. Omalta keikalta oli mukava siirtyä vähän matkan päähän seuraamaan Tuhatkauno-yhtyeen keikkaa ravintola Jokelaan. Juhlaa oli myös se, että Tuhatkaunon Tulviiko Pielinen koskaan? -kappaleen tuon illan sanoitusversiossa mainittiin Hullut Hattuset.

Perjantai 11.2.
Mammu-Festival, Kanervala

Miihkali, tuo partasuinen yllätysten mestari vietti huomattavan osan alkuvuodesta Skotlannissa. Konservatorion kolmiviikkoisen opiskelijavaihdon aikana kitarasankarimme ehti soitella sikäläisille keikkoja, sekä hankkia uuden, erittäin tyylikkään hatun.

Miihkali palasi Skotlannista vajaata viikkoa ennen seuraavia Hattus-keikkoja. Kaikkien Hattusten aikataulut menivät sen verran ristiin, että treenit ehdittiin pitämään vasta keikkapäivänä, eli perjantaina. Biisejä on tullut kuitenkin näköjään soitettua sen verran, etteivät ne ihan kolmessa viikossa unohdu. Lyhyet treenit päättyivät yleiseen hysteriaan, ja Mikan toteamukseen siitä, että "pitäisiköhän nyt lopettaa, että olisi hauskaa vielä keikallakin". Kommentin jälkeen kaikkia nauratti vielä enemmän. Hauskuushan on ehtymätön luonnonvara, ei se hauskaa pitämällä lopu.

Treeneistä suuntasimme Kanervalan kaupunginosaan. Luvassa oli keikka Mammu-Festival -tapahtumassa, joka järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Festivaalijärjestäjän olohuoneeseen sijoittunut keikka oli samalla läksiäislahja tämän sisarelle, joka oli matkaamassa kaukaiseen Prahaan.

Noin kahdeksan biisin mittainen keikka sujui hyvin, joskin muutamassa kohdassa alkoi naurattamaan niin paljon, että laulaminen vähän vaikeutui. Mainittakoon, että Miihkali oli useimmissa kohdissa vastuussa siitä, että naurukontrolli petti. Parta- Hattunen oli vauhdissa, jälleen kerran.

Huomionarvoista on lisäksi se, että yleisössä oli yksi eläinkunnan edustaja. Tiedustelin kyseiseltä koiralta (en muista nimeä, pahoittelen) Hattulammen juhlapäivä -biisin lopussa kuulumisia, ja kaveri vastasi nuolemalla naamaani. Kaikenlaista sitä lastenmusiikkiorkesterin keikoilla sattuukin.

Sunnuntai 13.2.
Riverside, Joensuu

Ystävänpäivän aatto alkoi omalta osaltani varsin reippaissa merkeissä. Ennen keikalle lähtöä ehdin tiskata, imuroida, sekä pestä kaksi koneellista pyykkiä. Puhtaasta kodista oli kiva lähteä keikalle kävellen. Kamat olivat perjantain keikan jäljiltä autossa valmiiksi pakattuina, ja Mika oli luvannut ajaa auton keikkapaikalle.

Yllättäen Riversiden aulassa oli kello 13:59 vastassa ainoastaan virkeä Leo. Odottelimme minuutin verran tapaamisajan umpeutumista (Hattus-piireissä myöhästyjille on nimittäin tietyt sanktiot), ennen kuin aloimme pohtia sinällään tuttua tilannetta. Totesimme että Mika on tavoilleen ominaisesti myöhässä, mutta entä Miihkali? Mieleen tuli välittömästi joulukuun viimeinen Hattus-keikka, jonka Miihkali oli autuaasti unohtanut (katso aiempi päiväkirja). Olisiko kitaristin muisti pettänyt taas? Soitin Miihkalille, ja kävimme seuraavanlaisen keskustelun:

M: Terve
V: No terve. Missäs olet?
M: No myö ollaan matkalla Lappeenrantaan, meillä on siellä humppakeikka. Enkös mie muistanut mainita?
V: Miihkali, meillä on keikka Riversidessa!
M: Täh? Ei ole kyllä minulle kerrottu.
V: No kyllä on kerrottu! Missä asti te olette menossa?
M: Tässä Siltakadulla (pidäteltyä naurua).
V: No sittenhän sinä ehdit vielä tänne...
M: (valtava naurunpyrskähdys)

Niin pääsi siis kitaristi jallittamaan herkkäuskoista yhtyetoveriaan. Tosin Leollakin oli noussut kuulemma sydän kurkkuun puhelinkeskustelua kuunnellessa. Niinpä Miihkali sai hetken päästä saapuessaan aplodit tyylikkäästä myöhästymisestä.

Kun Hattuset olivat lopulta paikalla täydessä vahvuudessa, oli aika tehdä pikainen soundcheck. Sen aikana ehdin huomata, että samalla viikolla korjauksessa olleesta kitarastani ei kuulunut PA:n kautta pihaustakaan. Hetken hätäiltyäni tajusin soittaa Maryland-yhtyeessä vaikuttavalle kaimalleni, joka lupasi ystävällisesti lainata omaa elektro- akustistaan.

Pikainen kitaranhakumatka oli silkkaa juhlaa, sillä Hattu-mobiilin stereoissa sattui olemaan Panteran The Great Southern Trendkill -kasetti. Kyllä kohosi keikkafiilis entisestään sitä loistavuutta kuunnellessa; rauha kitaristi Dimebag Darrellin muistolle.

Ehdin toimivan kitaran kanssa takaisin keikkapaikalle noin kymmenen minuuttia ennen keikan alkua. Sovittuna määräaikana aloitimme musisoinnin Leon laatiman matkasuunnitelman mukaisesti.

Suurimmaksi osaksi lapsista koostunut yleisö lämpeni silminnähden keikan edetessä: alussa tyhjyyttään loistanut tanssilattia täyttyi keikan loppupäätä kohden varsin mukavasti. Niin, ja lapsilla oli loistavia tanssityylejä; esimerkiksi tanssi, jossa juostaan villisti ympäri tanssilattiaa, toimisi varmasti hyvin jossain trendikkäässä diskossakin.

Keikka sujui kaikkinensa hyvin, mitä nyt Miihkalia mätkittiin Yu-Kin kulkuset -kappaleen aikana melko rajusti ilmapalloilla. Kiitoksia kaikille alkuvuoden keikkoja kuuntelemassa olleille, lisää kuulumisia Hattus-rintamalta taas piakkoin!

-Ville

29.12.2004 VOI VITSI, MIKÄ VUOSI

Sanotaan, että nauru pidentää ikää. Henkilökohtaisesti uskon kyseisen sanonnan pitävän paikkansa, ja sen vuoksi uskallankin arvioida eliniän pidentyneen kuluneen Hattusten kanssa vietetyn vuoden aikana vähintään muutamalla vuodella.

Vuosi 2004 jää muistoihin vuotena, johon mahtui monenlaisia tapauksia. Se jää mieleen myös vuotena, joka mennä hujahti aivan huomaamatta. Hattusille vuosi 2004 merkitsi ahkeran keikkavuoden lisäksi vuotta, jolloin ensimmäinen julkaisumme näki päivänvalon. Lisäksi bändivuosi tuntuu olevan täynnä toinen toistaan hienompia muistoja. Paljon on asioita koettu yhdessä tänä vuonna.

On vaikea nimetä vuoden parhaita hetkiä. Oman levyn käteen saaminen ensimmäistä kertaa oli todella erikoista. Hienoja keikkoja on ollut niin paljon, ettei parasta voi nimetä mitenkään. Erityisen ylpeä olen kuitenkin keikkojemme yleisön ikäjakaumasta, joka on liikkunut 1-vuotiaista yli 70-vuotiaisiin. On hienoa soittaa yhtyeessä jonka meininki toimii päiväkodeissa, rock-festivaaleilla, sekä tilaisuuksissa, joissa suurin osa yleisöstä on ylittänyt eläkeiän.

Parasta kaikessa taitaa kuitenkin olla se, että saa olla ja työskennellä äärimmäisen hienojen ihmisten kanssa. Vuoden hienot hetket yhtyetoverien kanssa eivät rajoitu pelkästään yhtyeen aktiviteetteihin. Kiitos Miihkali, Mika ja Leo tästä vuodesta. Kiitos myös te monet muut, jotka olette tavalla tai toisella tukeneet orkesteriamme. Kiitos myös kaikille keikoilla olleille: palataan asiaan ensi vuonna. Onnellista uutta vuotta 2005!

-Ville

27.11.-11.12.2004 KEIKKAVUODEN FINAALI

Lauantai 27.11.
Karjalantalo

Siinä missä Karjalantalo täytti vuosia, täytti Hattuset keikkakalenteria ja -bussia. Lieneekö loistavan sooloartistin Miihkali Jaatisen etukäteiskinkkumaratonin vai kasvaneen soitinkokoelman syytä, mutta autoon ei mahtunut kuin puolet Hattusista. Lähdimme siis Villen kanssa kävellen kohti keikkapaikkaa.

Ajattelimme tehdä näyttävän sisääntulon, olihan (meistä dokumenttia työstävä) kuvausryhmä asemissa. Päätimme siis pikakävelyn Joensuun Mailalta opittuun syöksyyn hiekoitetulle jäälle. Pesäpallo on talvilaji.

Roudauksen ja nopean äänikatsauksen jälkeen ei jäänyt aikaa muuhun kuin (upouusien Hattus-paitojen) myyntikojun pystytykseen ja hienon karjalanpiirakkapakkauksen mutusteluun.

Itse keikka polkaistiin tutusti käyntiin Amerikan mantereelta. Oli ilo nähdä osallistumista yleisöstä jopa siinä määrin, että nuori mies katsomosta ilmoitti, ettei Ranskaan mennä. Silloinhan sinne ei mennä. Ei tosin ole ensimmäinen kerta kun ilmalaivamme kapteenille ilmoitetaan epätoivotusta Pariisin pysähdyksestä.

Kokonaisuudessaan esiintyminen Karjalantalovanhuksen syntymäpäivillä oli oikein onnistunut. Plussat ja kiitokset myös mainiolle ruoalle, sekä Tiensuun Sepon aina loistavalle äänentoistolle.

Lauantai 4.12.
Tahkovuori, Nilsiä

Keikka laskettelukeskus Tahkovuoren avajaisiin sovittiin varsin lyhyellä varoitusajalla, vain muutamia päiviä ennen keikkapäivää. Hattus-mobiili starttaili joka tapauksessa lauantaiaamuna ennen yhdeksää virkein mielin kohti laskettelurinteen huippuja. Suunnistus oli lähes loistavaa, ainoastaan Tahkolla sekoiltiin hieman risteyksissä...tai lähinnä Metal-Mika.

Olimme paikalla kello 11. Kun roudasimme omia tavaroita sisään, oli edellisillan artisti Irina yhtyeineen vielä aamiaisella, eikä siis ollut kiirettä mihinkään. Otettiin vähän kaakaota ja sämpylää ja juteltiin paikan omistajan Veskun sekä miksaajamme Tomi Ilomedian kanssa tulevasta keikasta.

Soittimia viritellessämme toivotti Irina hyvää keikkaa ennen poistumistaan. Sitten alkoi matkalaukun pauke. Aika harvoin Hattusillakaan on soiteltu tuhannen hengen tanssiravintolassa. Tomin ilmeestä päätellen erikoinen rumpusetti ja vaihtelevat kitarasoundit eivät olleet kaikkein mieluisinta miksattavaa.

Juontaja Jukka Laaksonen kävi tervehtimässä ja spiikkaamassa meidät lavalle. Melko haipakkaa huidottiin settiä läpi. Varsin pieneen ja tuntemattomaan yleisöön taisi kuitenkin Hattus-meno upota hyvin. Oma kohokohtani oli Kilttimiehen tanssiosuus pyörätuolissa juhlineen nuoren tanssijamestarin kanssa.

Muutaman Hattus-tuotteen myynnin ohessa ihmeteltiin hetki sirkusponia ja laulavaa possua, jonka jälkeen ruokailtiin. Ville ylisti paikan sämpylöitä ja lämmintä ruokaa pää kolmantena mahalaukkuna, mutta voin kertoa teille salaisuuden (koska Ville ei osaa lukea). Kerrottiin nimittäin etukäteen paikan kokille, että solistimme viettää syntymäpäivää, ja leivonnaiset olivatkin sitä luokkaa että... Onnea vaan vielä Viltsulle.

Kesken ruokailun tuli Vesku kyselemään maistumisia, ja sanoi ettei mitään kiirettä, mutta kun padat on mahassa niin ei kun lauteille. Ja mehän menimme. Soitimme toisen setin hieman eri biisejä, ja vaikka väki oli vähentynyt, hoidimme tonttimme kuin Remontti-Reiska keskialueen (syöttö Matikaiselle ja Skriko ohjaa maalin edestä 3-2 Saipalle). Keräsimme kamamme Suurlähettiläät-orkesterin alta ja lähdimme ajelemaan kotiinpäin, ja näin Ville pääsi nauttimaan ansaitusti juhlapäivästään.

Maanantai 6.12. (Suomen kuningaskunnan itsenäisyyspäivä)
Karsikko

Mobiili oli taas valmiina yhteen koitokseen. Tällä kertaa stetsonien veljeskunta suuntasi kohti Karsikkoa. Tuo paikka jossa yläasteella aloitin hevisoitannon nahkalatvusten kulta-aikoina ja jossa kasvoin mieheksi (Kettuvaarantien lumisotakorkeakoulun ilmavaivaishoitaja). Tiettyä nostalgiaa aiheutti myös se, että ensimmäisen Hattus-keikan soitimme juuri Karsikossa.

Itsenäisyyspäivän keikka oli yksityistilanneluonteinen viisivuotis-syntymäpäiväjuhla. Olohuonekeikka onkin meille sinänsä istuvampi paikka kuin jättiravintolat. Tunnelma oli kotoisa, ja bändille järjestetty takahuonetila oli selvästi soittajamiehen käsialaa. Harvoin on isoillakaan keikkapaikoilla näin hyvä odotella soitantoa.

Keikan startatessa tunnelma oli tiivis ja aito, paikalla oli noin kymmenkunta lasta vanhempineen. Päivänsankari lauloi mukana tuttuja levyn biisejä, ja kaikilla tuntui olevan hyvä lento päällä. Varsinkin Miihkali on aina liekeissä näillä niin sanotuilla pikkukeikoilla (tai sanotaan että vahvistamattomilla keikoilla). Karsikosta Hattus-jengi hajaantui kuka minnekin: lentopallo- otteluihin, kurlauskisoihin, ja niin edelleen...

Lauantai 11.12.
Rantakylän Soroppi

Vuoden viimeinen Hattus-keikka oli edessä, ja heräilin virkeänä vaikka edellisenä iltana olin ollut soolokeikalla Kernaiden kanssa L-klubilla. Nähtiinpä tuolla keikalla kuulemma legendaarinen Juliste-yhtyekin yllätyskeikalla...Wabow!!!

Olin sovitusti ajoissa Miihkalin luona (Hattus-hommissa ei parane myöhästellä: niin sanottu joulukalenterisanktio). Miihkali oli ovella unisena ja täysin tietämättömänä keikasta. Mies ei myöskään meinannut uskoa että meillä on oikeasti keikka (vaikka edellisiltana olivat Villen ja Mikan kanssa sopineet Joululevyn julkistamiskeikan roudauksen yhteydessä lähdöstä).

Kitarasankari sai lopulta taisteltua itsensä autoon ja nokka suunnattiin kohti Rantakylää. Venetietä vähän aikaa edestakaisin ajeltuamme löysimme paikan päälle. Nopean roudauksen jälkeen soitanto lähti kuin kiekko Arttu Käyhkön lavasta. Vaikka volyymi oli hiljainen, niin osa keski-iältään 65-vuotiaasta yleisöstä piteli korviaan. Karsimme siis lennosta suurimmat hevituuttaukset setistä.

Mummut ja vaarit innostuivat joka tapauksessa siinä määrin, että joidenkin lastenlapset saattavat löytää lahjapaketeista Hattusten levyn. Hattus-vuosi olikin näin sitten pulkassa, ja omasta puolestani haluan toivottaa kaikille rauhaisaa joulunaikaa. Voikaa pullakasti!

-Leo

12.-16.10.2004 TAMPEREELTA SYNTTÄREILLE

Tiistai

Lokakuun puolivälissä Hullut Hattuset teki tähän mennessä pisimmän keikkamatkansa suunnatessaan Hattu-mobiilin keulan kohti Tamperetta. Tampereelle oli sovittu kahdeksi päiväksi kuusi keikkaa: ihan mukava urakka siis.

Matka alkoi lähipaikkakuntien keikoista poiketen jo edellisenä päivänä, siis tiistaina. Matkaan lähtivät itseni lisäksi Metal- Mika, Miihkali, sekä Miihkalin äiti Kirsi. Leo oli lähtenyt Tampereelle jo lauantaina valokuvataiteilija Arja Vänskän kanssa. Yllättäen retkueemme lähti tien päälle hieman myöhässä, mutta onneksi se ei tällä kertaa haitannut hirveästi.

Tämänkertaisen Hattu-mobiilin varustuksiin kuului CD-soitin, minkä ansiosta matka taittui kaksinkertaisella nopeudella. Menomatkan soundtrack koostui muun muassa Jonnasta, Led Zeppelinistä, sekä Miihkalin Bluegrass-CD:stä, joka tarjosi niin nopeita tempoja että oksat pois.

Kirsi jäi kyydistä Jyväskylässä. Jyväskylässä pidimme myös kahvitauon konditoriassa jossa myytiin mainioita saksalaisia suklaaleivonnaisia. Seuraava tauko olikin jo kymmenen minuutin päästä, kun vatsa huusi suklaan syömisen jälkeen jotain suolaista. Pysähdys ABC-huoltamolla toi mukaan lisäyksiä matkasoundtrackiin: Kikkaa, Jaakko Teppoa, sekä Iron Maidenia.

Tampereella olimme perillä lopulta joskus iltayhdeksän maissa. Loppuilta meni aamun keikkapaikkojen sijainteja selvitellessä, sekä pitkän ajomatkan jälkeen puutuneita jäseniä venytellessä. Tähän liittyen Leon äiti Heidi (jonka luona majailimme) opetti meille muutamia oivallisia venytyksiä.

Keskiviikko

Keskiviikkona Hattus-porukka heräili aamuseitsemän aikoihin, toiset enemmän, toiset vähemmän väsyneinä. Tampereen kiertue alkoi Härmälän päiväkodista, jonne meitä oli varta vasten saapunut katsomaan myös Salossa soi! -lastenlaulujuhlien edustaja. Kovasti tuntui miekkonen pitämään näkemästään, samoin kuin lapset, jotka valistivat Hattusia muun muassa siitä, että myös Tampereelle sataa syksyisin.

Härmälän jälkeen vuorossa oli Kalevanpuiston koulu, joka oli myöskin miellyttävä paikka esiintyä. Keikka meni taaskin hyvin, ja siirtymäaikaa seuraavalle keikalle oli niin paljon, että ehdimme käydä syömässä majapaikassamme.

Päivän viimeinen keikka oli valtavantuntuisessa rakennuksessa, jonka yhteydessä toimi Olkahisen päiväkodin lisäksi käsittääkseni myös ala-aste. Valitettavasti koululaiset olivat jo lähteneet pois soittomme alkaessa, joten isohkoon liikuntasaliin saapuivat vain päiväkodin edustajat. Meininki oli tästä huolimatta hieno. Erityisesti mieleen jäi encorena esitetty Apinamies-laulu, jonka intron aikana bändimme kiersi yleisön ympäri kunnon apinamiesten tapaan.

Keikkojen jälkeen kävimme kiertelemässä vähän kaupunkia. Loppuillan viihteestä vastasi Heidin Leolle etukäteen syntymäpäivälahjaksi ostama Metal Memory -muistipeli, jossa etsittiin pareja pohjoismaisista hevibändeistä. Miihkali ja Leo osoittautuivat pelin mestareiksi, joskin Arja Vänskä nappasi useampaankin otteeseen parin Immortal-yhtyeen Abbathista, joka nimettiin yksimielisesti pelin arvokkaimmaksi kortiksi.

Torstai

Torstaina ensimmäisenä paikkana oli Turtolan päiväkoti, jossa oli heti alusta alkaen mukava tunnelma. Lapset ottivat kontaktia ja osallistuivat musiikillisen maailmanympärimatkamme matkasuunnitelmien tekemiseen. Turtolan päiväkodissa myös aikuisilla vaikutti olevan poikkeuksellisen kivaa.

Turtolasta matka vei keskustaan, josta löytyi pienen etsimisen jälkeen Jussinkylän päiväkoti. Jussinkylässä eräs lapsi vastasi harvinaisen nasevasti kysymykseen "mikä vuodenaika nyt on?". Kyseinen nuori neito nimittäin totesi tähän kysymykseen kuin itsestäänselvyytenä: "Mulla on kotona kukka". Ei ollut paljoa lisättävää.

Keikan loputtua toteutimme Leon kuningasidean. Kaikkien suurien bändien suurilta keikoiltahan on usein olemassa valokuva, jossa bändi poseeraa keikan jälkeen kameralle selin yleisöön päin. Totta kai myös Hattusista täytyi saada sellainen kuva, ja Arja V. huolehti tästä pettämättömällä tyylillään.

Päivän viimeinen keikka oli Tasanteen päiväkodilla. Keikka päätti kiertueen mainioihin tunnelmiin. Roudauksen jälkeen siirryimme kaupungille jäänyttä Mikaa lukuun ottamatta tukikohtaan summaamaan tunnelmia. Mikan saavuttua alkoi leppoisa illanvietto, jonka aikana lauloimme suuren pöydän ääressä jääkiekkoaiheisia lauluja, kirjoitimme kirjeen Tasavallan Presidentille, ja niin edelleen.

Perjantai

Perjantaiaamuna Hattusten leiri heräili aikaisin, jotta päästäisiin takaisin Joensuuhun ihmisten aikoihin. Kunhan Mika saatiin herätettyä horrosta muistuttaneesta unesta, oli lähtöselvitysten aika. Kiitokseksi majoittajille jätettiin Hattus-levyjen lisäksi Iron Maidenin klassikkoteos Number of the Beast. Leon johdolla Hattu-mobiilin tavaratila pakattiin niin tiiviisti, että viisi ihmistä ja koira (virallinen Hattus-koira Tinnu) mahtuivat autoon mainiosti.

Paluumatka eteni ajoittain hyvinkin hysteerisissä tunnelmissa. Itse ilahdutin matkaseuruetta ensimmäisen pysähdyspaikan jälkeen. En nimittäin missään vaiheessa muistanut tarkistaa minne suuntaan pitäisi ajaa. Parinkymmenen minuutin ajon jälkeen se muistui mieleen, ja huomasimme olevamme matkalla Lahteen. Ei muuta kuin tiukka u-käännös sopivassa kohdassa, ja naureskelua päälle.

Joensuussa olimme perillä iltakuuden aikoihin. Veimme saman tien soittovehkeet Kerubin kuppilalle seuraavan päivän keikkaa odottamaan, ja poistuimme omille tahoillemme lepäilemään.

Lauantai

Lauantaiaamuna pidimme Mikan, Miihkalin ja rumpali J.R.:n kanssa pikaiset treenit ennen keikkaa. Leollahan oli lauantaina syntymäpäivät, ja olimme päättäneet juhlan kunniaksi erottaa hänet bändistä yhden biisin ajaksi.

Kerubin kuppila vietti lauantaina 1-vuotis -syntymäpäiviään, ja ohjelmaa oli tarjolla halki päivän. Meidän soittoaikamme oli puoli kolmen tienoilla, mikä osoittautui varsin sopivaksi ajankohdaksi. Keikka soitettiin elokuvateatteri Montun puolella, ja kyseinen tilahan on tunnelmaltaan ja akustiikaltaan varsin mainio. (Kuvia Kerubin keikalta)

Keikkaa oli saapunut seuraamaan ilahduttavan paljon väkeä, ainakin sen vähän mukaan mitä värivalojen loisteesta erotti. Keikka soljui eteenpäin hyvin, ja keikan loppupuolella esitetty syntymäpäiväyllätys (Sig-yhtyeen Hyvää syntymäpäivää) sai päivänsankarin toivottavasti hyvälle mielelle.

Hieno viikko päättyi Hattusten osalta Hattulammen juhlapäivä -kappaleeseen. Kiitokset kaikille keikoilla olleille, ja mukavaa loppusyksyä kaikille.

-Ville

14.–18.9.2004 LEHDISTÄ RUSKAAN

Tiistai, Lehtiä Ilosaaressa

Päivä alkoi tavoista poiketen jo useita tunteja ennen keikkaa. Oltiin luvattu olla mukana Monica’s Lips -yhtyeen soundcheckissä, ja se olikin riemukas pläjäys. ML:n kosketinsoittaja Einoa paikkasi meidän Ville ja itse soitin perkussioita. Muutaman tunnin latautumisen jälkeen palasin takaisin Ilosaareen kokoamaan kamppeita ja fiilistä. Kun kello läheni kuutta alkoi vatsassa poltella mukavasti, lavan eteenkin oli kerääntynyt mukava määrä porukkaa.

Polkaistiin keikka mehevästi käyntiin nimikko-hip-hopilla ja siitä seuraavat 45 minuuttia raavittiin omia ja Nummisen hittejä putkeen. Myös Mustan Sabatin Sammakkokuningas tarjoiltiin retiisikastikkeen ja nopeuspastan kera.

Keikan jälkeen oli todella hyvä fiiwis ja paljon tuli myös kiitosta loistavalta yleisöltä. Teidän takia tätä jaksaa...jes! Ja sori, Hattukauppiaan tytär ei nyt osunut matkasuunnitelmaan, sen verran oli rock-bensaa ilmalaivassa ettei joutanut Ranskaan nyyhkyttelemään. Illan kruunasi vielä Monicoitten keikka ja siellä vierailu. Tatulle on jo tilattu Makkosen lentopallofirmasta nilkkatuet, vältetään Unen rumpujen korjaustalkoot. (Lisää kuvia festivaalilta)

Torstai, Tikkamäen päiväkoti

Päivä lähti timanttisesti käyntiin kun soitin Metal-Mikalle kello 7:28. Keskustelu meni suurin piirtein näin:

Mika (unisesti): "No huomenta... VOI PARMITTI!!! Nyt...mie...tuun ihan kohta, nukuin pommiin, eiii..."

Ja sieltähän se Mika saapui noutamaan noin 7:50. Vauhdikkaan roudauksen jälkeen oltiin Tikkamäen päiväkodilla 8:10. Puoli yhdeksältä oli Niinivaaran päiväkotikin istuutunut paikoilleen ja starttailtiin keikka. Koko Hattusten veljeskunta oli hieman unessa, kuten Mika aamulla. Tästäkin huolimatta keikka rullasi mainiosti, vaikkakin eräs nuori herra jäi kyselemään Poksutuhnun perään. Lupasimme että perästä kuuluu, emmekä rankaisseet Miihkalia inhimillisen erehdyksen takia.

M-miehet kävivätkin ripeästi keikkojen välissä Poksariin tarvittavan Minidisc-soittimen. Toinen esiintyminen Penttilän ja Petäikkölän päiväkodeille hoidettiinkin hieman virkeämmin ja energisemmin. Yleisö tuntui tykkäävän, ja kellistipä eräs nuori karateka miut keikan jälkeen. Ai niin, ja Ville kauppasi miun rumpukioskia jo yhdelle juniorille...en myynyt. Oli myös mahtavaa huomata yleisön joukosta lapsia jotka lauloivat mukana. Kun jälkimmäinen keikka oli ohi niin Hattumobiili päätettiin suunnata kohti Konservatorion ruokalaa, jossa lounastimme makoisasti ja Mikakin sai tukevan aamupalan, onhan se päivän tärkein ateria.

Lauantai, Sinkkolan ruskajuhlat

Heräsin tuskaan. Jalkoihin ja selkään sattui kuin sumopainin ja maratonin jälkeen. Oltiin nimittäin Mikan kanssa sähläämässä Palloilukeitaalla edellisenä päivänä. Ei se kipu pelaamisesta voinut johtua, vaan siitä että olin yrittänyt 2 päivää soluttautua konsajengiin (Konservatorio, Obsa). Suurempi voima kosti sen mulle kipuna. Kohta se laittaa miun biiseihin terssi- ja vinttikäännöksiä ja dimi maj seiskoja. Parempi olla siis varuillaan noiden puoliammattilaisten kanssa... Anteeksi, suistuin raiteilta.

Suuntasin kohti konservatoriota heti aamulla kostaakseni diskopoljennolla kipuni. Meillä oli nimittäin polttarikeikka. Minä, Metal-Mika, Disko-Pekka ja Suhmuran Santra lyötiin soittopeleillä tahtia kun nuo uljaat Duo Pielismiehet tulivat kaapista tanssimaan juhlakalulle. Elettiin hyvin hattusmaisesti aamupäivää kun päivän eka keikka oli ohi. Kerkesin syödä lautasellisen keittoa ja käydä Octorin pingiskoulussa voittamassa (21-19, 16-21, 29-27) kauden avausottelun ennen kuin lähtö iltapäiväkeikalle oli käsillä.

Onneksi säätyttö Mette ei luvannut pakkasta, olimme nimittäin menossa Sinkkolan ruskajuhliin musisoimaan. Miihkali oli taas saanut vainun suuresta lampaasta ja Mika lähti hakemaan partasuuta erikseen. Villen kanssa jäätiin kokoilemaan soittimia ja viihdyttämään, lähinnä toisiamme. Mika oli saanut stopin Miihkalin syömiselle ja he saapuivat kreivin aikaan juuri ennen keikkaa, joka lyötiin käyntiin tutusti Amerikan mantereelta. Villellä oli kova vauhti päällä, ja ilmalaiva rytisi maasta toiseen, lähes kaikkiin Hattus-maihin. Ainoastaan Skotlanti taisi jäädä perinteisistä matkakohteista väliin.

Itse pistin merkille erityisesti Michael Nightin (Miihkali) toiminnan keikalla. Iso M vimmoi ja mesosi kuin hattunsa kullannut räätäli. Oli siis liekeissä. Se oli hienoa se. Villekin pomppi ja vauhkosi kuin made viiksivahaamossa, mutta onnistui ratkomaan housunsa vasta loppuroudauksessa. Housut hajosivat kyllä tyylikkäästi ja suuresti, niin kuin stadionbändeille kuuluukin. Kahvi- ja piirashetken jälkeen aktiivinen Hattusviikko alkoikin olla pulkassa (Lämppärinmäki Rantakylässä on muuten suosikkipulkkamäkeni) ja roudauksen jälkeen Hattupojat katosivat omille teilleen, eikä heitä sen koommin ole nähty.

Eräs nuori poika sanoi sankareistaan: "Muistan kun he tulivat taivaalta, soittivat Rapakkobluesin ja katosivat viemäriin". Hattuset vai Turtlesit, kuka tietää... Se selviää seuraavassa numerossa.

-Leo

27.8.2004 HATTULAMMEN JUHLAPÄIVÄ

Kun aloittelimme levyn nauhoituksia kesäkuussa, mietimme sopivaa julkaisupäivää, ja sovimme melko pian että levy julkaistaan elokuun viimeisenä perjantaina, jolloin vietetään myös Joen yötä. Elokuun loppu oli siis eräänlainen kesän huipennus; sinällään ei ollut ihme, että levynjulkaisupäivää edelsi huonosti ja katkonaisesti nukuttu yö. Oli vähän samanlainen olo kuin pienenä, kun seuraavana aamuna on syntymäpäivä: "joko on aamu?"

Lopulta aamu saapui, kun herätyskello soi kuudelta. Saman tien ylös, aamupalan laittoon ja valkoinen kauluspaita päälle. Mika oli luvannut hakea minut kotoa. Häntä odotellessani vilkaisin kitaralaukun viereen pakkaamiani CD-laatikoita. Muistan kuinka ajattelin, ettei ole mitään järkeä pakata mukaan niin monta laatikollista levyjä: eivät ihmiset kuitenkaan niitä niin paljon osta.

Kuuden keikan putki starttasi melko tarkkaan puoli yhdeksän aikaan Karsikon päiväkodista, jossa soitettiin aikanaan Hattusten ensimmäinen keikka. Keikka alkoi hurjan vibraslap -soolon sisältäneellä Kookospähkinällä. Niin lapset kuin aikuisetkin tuntuivat tykkäävän keikasta. Keikan jälkeen ensimmäiset levyt menivät kaupaksi. Saatoimme siis todeta ettei levynmyynti jäänyt ihan nollaan.

Karsikosta matka jatkui entiselle työpaikalleni, eli Aallontien päiväkodille. Aallontieläiset onnittelivat levynjulkaisun johdosta lahjoittamalla meille keikan jälkeen eriparisukat, kiitoksia paljon! Aallontieltä siirryimme Mutalan päiväkodille. Mutalassa olemme soittaneet useammankin kerran, ja vastaanotto on aina ollut hienoa, niin myös nyt.

Päiväkotikiertueen jälkeen pidimme Mutalassa ruokatauon ja jatkoimme kaupunkiin. Matkalla soitimme Jarmolle (levyn äänittäjä, ja levy-yhtiömme edustaja), ja pyysimme tuomaan lisää levyjä: laatikot nimittäin olivat huvenneet jo päiväkodeissa varsin mukavasti. Haettuamme Leon kanssa palautetut värityskuvat levykaupasta kävimme lepäämässä hetken Metal-Mikan luona. Sitten siirryimme torikahvioon seuraamaan päiväkahvin lomassa lämppäriorkesterin, eli Kosti Kotirannan ja Bruunin jengin esitystä.

Torilavalla pääsimme aloittamaan oman settimme hieman myöhässä, mutta hyvissä tunnelmissa. Ilma oli hieman viileä, mutta Miihkali piti kekseliäästi itsensä lämpimänä pukemalla kauluspaidan alle villapaidan. Keikka meni vallan mainiosti, ja levyt kävivät jälleen kaupaksi keikan jälkeen: kiitoksia vaan levymyyjänä toimineelle Arja Vänskälle. Torilavalta suoritimme nopean roudauksen kivenheiton päähän kävelykadulle. Kävelykadulla järjestelyt eivät ihan täysin toimineet, joten keikka alkoi reilun varttitunnin myöhässä, vaikka innokas poika eturivissä ilmoittikin useaan kertaan, että keikan olisi parempi alkaa "tällä punaisella minuutilla".

Ihmisiä oli kertynyt paikalle suorastaan hämmentävä määrä. Senkin takia oli ikävää, ettei äänentoisto oikein pelannut missään vaiheessa. Jossain välispiikissä taisi turhautuminen laittaa sanomaan vähän kurjasti äänentoistoa hoitaneille sälleille. Pyysin sitä jo keikan jälkeen anteeksi, mutta pyydän vielä uudelleen: uskon että teitte parhaanne, vaikka hommat tökkivätkin.

Keikka oli mielestäni ongelmista huolimatta mainio, ja sen jälkeen piti soittaa jo kolmannen kerran Jarmolle, joka tässä vaiheessa jo vähän hämmästeli rajua levymyyntiä. Kävelykadun keikalla suoritettiin myös arvonta niiden kesken, jotka olivat palauttaneet värityskuvat. Hattusten levyn itselleen voittivat: Suvi Haverinen, Verna L., Sonja Matilainen, Erno Kettunen ja Eeva Turtiainen. Onnea voittajille!

Kävelykadulta siirryimme illan viimeiselle keikkapaikalle, ravintola Wanhaan Jokelaan. Söimme talon tarjoamat maukkaat sapuskat, kasasimme soittokamat ja pidimme Jarmon johdolla lyhyen soundcheckin. Checkin jälkeen oli vuorossa kahvitauko. Miihkalin äiti toi meille kävelykadun keikan jälkeen muhkean onnittelukakun, joka oli tietenkin hatun muotoinen. Maukas kakku teki hyvin kauppansa, ja samalla kohotimme kahvi- ja teekupit levyn menestykseksi.

Jokelan keikka alkoi vähän erikoisissa tunnelmissa. Oli jo aika väsynyt olo, ja ensimmäisen biisin aikana oli jokseenkin epätodellinen olo. Lisäksi yleisö oli aika kovaääninen. Melko pian homma alkoi kuitenkin toimia ihan täysillä. Ranska-biisin alussa hiljensimme Miihkalin kanssa yleisön täysin, ja kunnon intensiteetti löytyi. Biisien draamallisissa osuuksissa oli paikoitellen aivan fantastista irrottelua, ja meininki oli muutenkin katossa.

Keikka päättyi osuvasti Hattulammen juhlapäivä -kappaleeseen (joka palasi taas tänä kesänä ohjelmistoon, oltuaan noin vuoden poissa). Ei jäänyt paljoa lisättävää. Biisin lopussa kitarastani katkesi kieli ja olo oli muutenkin holtiton, mutta yhdessä yleisön kanssa onnistuimme kaatamaan Hattulammen kalojen juhlia häiritsemään saapuneen moottoriveneen. Kiitos paikallaolijoille, mahtavaa oli.

Loppuilta meni väsyneissä, mutta onnellisissa tunnelmissa. Hienon illan päätti koskettava juttutuokio paikallisen laulaja- lauluntekijän Pepe Nissisen kanssa. Kiitoksia kaikille levyn ostaneille ja keikoilla olleille. Perästä kuuluu!

-Ville

11.6. ja 14.-18.6.2004 KEIKALLA JA STUDIOSSA

Hattusveljien kanssa olemme monesti panneet merkille, että keikkaa edeltävien treenien levottomuus on suoraan verrannollinen itse keikan hyvyyteen. Niinpä perjantaina Joensuun Teatteriravintolassa soittamamme keikat menivät todella hyvin. Varsinkin myöhäisempi, äänenvoimakkuudeltaan hevimpi keikka pisti hatut jaloissamme pyörimään ja lapset siinä hyörimään... tai oikeastaan hatut pysyivät enimmäkseen päässä, ja keikan yleisökin oli pääosin aikuisia. Hyörimisestä en edes tiedä mitä se tarkoittaa, mutta meininki oli kova kuin kookospähkinä. Kookospähkinä olikin kovempi kuin koskaan - kiitos banjonsoittaja Markus Banjosen, joka vieraili molemmilla keikoilla tuoden Hattus-ohjelmiston vanhimpaan biisiin aitoa villin lännen menoa. Keikan jälkeen ilta sujui rattoisasti teatterin tiloissa viestintäpäällikkö Risto Erosen rohkaistessa meitä musiikilliseen riskinottoon.
Kiitos Risto. Olet hyvä ihminen ja Jimi Hendrix -imitaatiosi oli kerrassaan mukaansa tempaava.

Maanantaina palasimme studioon. Viikon kuluessa saimme nauhoitettua kaiken mitä vielä tarkoitus oli ja enemmän, paljon enemmän. Joidenkin mielestä liikaa. Pieneksi hetkeksi Hattuset vaipuivat itsetutkiskelun syövereihin. Pohdimme äänittäjämme Jarmon johdatuksella muun muassa sitä, onko Hattusilla mitään tekemistä lastenmusiikin kanssa ja että nauraako kukaan meidän jutuille. En usko että pääsimme minkäänlaiseen lopputulokseen, joten kaikki jää nyt teidän hartioillenne, rakkaat fanit. Tuollaiset aikuisten jutut ovat monesti hieman takaperoisia ja niihin tulee suhtautua tietyllä varauksella. Toisaalta Jarmo kertoo toisinaan myös pierujuttuja, joten ehkä häntä on hyvä kuunnella.

-Miihkali

Settilista 11.6. (iltakeikka)

1. Hullut Hattuset
2. Pieni ruskea ruukku
3. Yu-Kin kulkuset
4. Rapakkoblues kurahousuista
5. Kilttimies
6. Poliisi ja rosvo
7. Hattukauppiaan tytär
8. Kookospähkinä
9. Byy-Diin, käärmeenlumooja (*uusi*)
10. Eriparimies
11. Sammakkokuningas
12. Siivekäs ukkonen
13. Poksutuhnu

31.5-5.6.2004 KUUSI PÄIVÄÄ HATTUSTEN SEURASSA

Kesäkuun ensimmäinen viikko oli Hattusille poikkeuksellisen kiireinen. Maanantaina aloitimme esikoislevymme nauhoitukset äänittäjä Jarmo Kähkösen kanssa Ylämyllyn JJ-Voice -studiolla. Levy julkaistaan näillä näkymin alkusyksystä, lisää informaatiota asiasta on luvassa myöhemmin.

Tällä kertaa päiväkirjaa elävoittävät hienot studiokuvat, joten on ehkä helpoin antaa niiden puhua puolestaan. Todettakoon vaan, että maanantaista torstaihin kestäneet nauhoitukset sujuivat hienosti. Nyt äänityksissä on viikon tauko, ja 14. päivä alkavalla viikolla pääsemme todennäköisesti jo aloittamaan levyn miksauksen.

Nauhoitusten ohessa Hattuset ehtivät myös keikkailemaan. Torstaina ja perjantaina esiinnyimme Sporttileirillä Joensuun urheilutalolla, ja meininki oli mitä melkoisin. Lauantaina taas soitimme Pekkalan kuvataideoppilaitoksen pihalla. Ensimmäinen kaunis kesäpäivä ei ollut houkutellut hirvittävästi ihmisiä Pekkalaan, mutta paikan päälle vaivautuneiden kanssa meillä oli oikein riemukas tuokio. Kiitokset vielä tapahtuman järjestäjille, sillä oppilaitoksen pihassa vallitsi harvinaisen leppoisa tunnelma. Siirtykäämme aurinkoisissa tunnelmissa kuvien pariin. Kuvat otti Hattusten virallinen hovikuvaaja Katri Kilpiä.

-Ville

30.4.-1.5.2004 KOLME KERTAA MAAILMAN YMPÄRI

Hullut Hattuset vietti vapun matkaamalla maailman ympäri kolme kertaa sekä isomman että vähän nuoremman väen seurassa. Matka alkoi perinteisesti partasuun luota Tikkamäentieltä, josta suuntasimme roudauksen jälkeen ensimmäiseksi Pielisjoen koulun vappujuhlaan. Ilmassa oli selvää juhlan tuntua ja mieli oli yhtä aurinkoinen kuin ilma.

Onnistuneen keikan jälkeen metsästimme itsellemme äänentoistolaitteet ja suuntasimme kohti seuraavaa etappia eli Kerubin Kuppilaa. Illan keikalle oli kanssamatkustajiksemme saapunut varsin mukava joukko isoja lapsia ja tunnelma oli varsin riehakas. Jopa niin riehakas, että Villen pääkalloon ilmaantui pikku vikaa hänen hypättyään Ranskassa epätoivoisen rakkauden riutelemana pää edellä ulko-oven metallikarmiin. Onneksi tästä selvittiin kuitenkin pelkillä tikeillä. Villen lähdettyä ensiapuun jatkoimme me muut vappuaaton viettoa kukin omilla tahoillamme hattusmaisissa tunnelmissa.

Vappuaamuna oli heti herättyä aika suunnata toiselle keikalle Kerubin Kuppilaan. Miihkali tuli herättämään minut yhdentoista aikaan ilmoittaen samalla, että lemmikkirottani Vilma oli mennyt hänen suuhunsa. Vaikka partasuu onkin tunnetusti syönyt jopa kokonaisia lampaita, niin onneksi Vilma kuitenkin säästyi ja löytyi lyhyen etsinnän jälkeen kaapista.

Klo 12:00 olikin jo aika aloittaa vapun viimeinen maailmanympärimatka. Soitto sujui erinomaisesti ja myös pienempiä lapsia oli äitien ja isiensä kanssa ilmaantunut oivallinen määrä matkustamaan Hattusten hyvässä seurassa. Tällä kertaa Ville otti Ranskassa rauhallisemmin, ja pystyimme jatkamaan matkaamme eteenpäin ilman haavereita.

Näin meillä,

-Mika

2.4.2004 "SCREAM FOR ME, SCREAM!"

Kun naurusta kipeytyneet vatsalihakset alkoivat Marjalan keikan jälkeen hiljalleen parantua, oli aika suunnata katseet kohti viikonloppua. Olimme sopineet soittavamme yllätysesiintyjänä Stu-yhtyeen levynjulkistamiskeikalla nuorisokeskus Screamissa lauantaina. Hattuskeikaksi kyseinen show oli harvinainen, sillä sen oli määrä alkaa kymmeneltä illalla. Yleensähän keikkamme ovat aamulla tai korkeintaan alkuillasta.

Lauantaiaamu alkoi treeneillä, jossa mietimme vähän illan settiä ja puhuimme tulevan levymme äänityksistä. Levyyn liittyvät kuviot alkavat olla jossakin määrin selvillä: studiosessiot on sovittu alkavaksi kesäkuun alussa. Levylle on tiedossa useampikin kiinnostunut julkaisija, joiden nimet pidettäköön salassa kunnes asia on ajankohtaisempi ja selkeämpi. Mutta nyt takaisin lauantaihin.

Veimme soittovälineet Screamiin puoli kahdeksan maissa. Hetken asiaa pohdittuamme päätimme soittaa mieluummin akustishenkisesti lavan edessä kuin lavalla. Lyhyen mutta ytimekkään soundcheckin jälkeen hajaannuimme toviksi. Mika ja Leo suuntasivat koteihinsa valmistautumaan, mutta minä ja Miihkali päätimme poiketa lauantaisaunassa. Saunasta löytyikin kainalo- ja polvitaivepierujen myötä oikea keikkafiilis, vaikka kitaristimme nukkumaanmenoaika olikin jo mennyt umpeen.

Suihkunraikkaana takaisin Screamiin, ja Caamos-yhtyeen vanhan intronauhan saattelemana lavalle. Keikka alkoi Hullut Hattuset -hip-hopilla, jonka aikana onnistuin sähläämään todella lahjakkaasti niin kitaran kuin mikrofonitelineenkin kanssa. Soitto sujui kuitenkin pienistä kommelluksista huolimatta hyvin, ja yleisö vaikutti viihtyvän.

Totuttuun tapaan keikka painottui miltei yksinomaan omiin biiseihin. Ainoa lainaveto oli M.A. Nummisen suomeksi sanoittama Pieni ruskea ruukku (eli lattaribiisimme Matti ja Maija), jonka aikana kuulimme Mikalta uskomattoman scat-soolon! Varsinainen keikka päättyi uuteen Hattus-biisiin Siivekäs ukkonen, jonka ensiesitys oli aiemmin viikolla Marjalassa. Ukkoslaulun jälkeen vuorossa oli vielä poikabändihitti Poksutuhnu, jonka myötä ilta päättyi kaikin puolin onnistuneesti. Kiitokset paikalla olleille, jääkäämme odottamaan uusia seikkailuja.

-Ville

31.3.2004 MEHMUTTI SENTÄÄN MITKÄ BILEET!

Heräsin hyvissä ajoin ja odottelin keikkabussin saapumista. Se tuli myöhässä, muttei yllätyksenä. Vielä kun Mikaa vähän aikaa odoteltiin ja päästiin torin parkista n. klo 8:07 liikenteeseen, olin varma ettei ehdittäisi puoli yhdeksäksi keikkapaikalle – pitihän meidän vielä käydä pakkaamassa autoon kamat ja Miihkali. Lupasin siis 100 pääsiäismunaa bändille jos pysyttäisiin aikataulussa.

Eipä ole niin nopeaa Hattus-roudausta nähty koskaan. 8:17 liikkeeseen ja jännittämään. Jännitys kesti melko tarkalleen 13 minuuttia kun valkoinen Cadillacimme kurvasi juuri ajallaan Marjala-talon pihaan. Hävisin munat.

Noin kello 9:00 olimme 2-kerroksisesti (eli reppuselissä) latautuneena kantritäräykseen. Kesken 150-päisen yleisön "Hullut Hattuset"-huutojen Ville veti ässän lahkeesta: poksutuhnu kikkareiden kera! Mitään niin hauskaa ei oltu Hattus-piireissäkään ennen koettu. Mahtava solisti meillä!

Hieman myöhässä, tapojaan kunnioittaen, saapui siis Ville pyyhkimään myös keikan kunnialla hattuun. Itse keikka rullasi kuin lumilauta. Yksi itku, mutta monta naurua. Thunderin Klasu oli kouluttanut yleisön niin hyvin ettei Eriparimiestä olisi tarvinnut edes laulaa itse. Oli se hienoa. Keikan jälkeen jaettiin kasapäin nimmareita ja siirryttiin asiantuntevien lasten kanssa syömään. Tiesivät paljon Kummelista ja ihmettelivät miksei Saksa-biisissä (eli hevibiisissämme Poliisi ja rosvo) laitettu tiettyjä punaisia hihamerkkejä käsiin. Miettikääpä sitä.

Oli aika taas roudauksen ja käänsimme viininpunaisen Chevroletin valot kohti eteläistä Joensuuta taskut täynnä eurokolikoita. Näin päättyi taas yksi Hattus-matka...voittajina ja riemukkaina. Muistakaa lapset: Villestä mallia, näillä keleillä voi housut kurata molemmilta puolen.

-Leo

Marjalan koululaisten kommentteja keikasta:

"Hullut Hattuset-bändi soitti pikkuisten musiikkia, isojen musiikkia, rakkausmusiikkia ja hiphoppia."

"He olivat tosi kivoja ja Villellä (laulu) oli aina semmoisia hauskoja ilmeitä."

"Konsertti oli erinomainen, koska esiintyjät eläytyivät rooleihinsa niin hyvin."

"Erään laulun aikana eräs pieni lapsi rupesi itkemään, mutta muuten yleisö oli ihan ok."

"Hienoa oli se, että kaikilla paitsi Leolla oli pitkä tukka. Se oli hyödyllinen hevissä, kun sitä heilutettiin."

Kommentit on poimittu lasten Hattus-keikasta kirjoittamista arvosteluista. Poiminnat toimitti Marjalan koulun varakeisari Lasse Turunen (alias Klaus Thunder). Kiitos!

3.3.2004 RÖNSYILEVÄÄ HATTUSTAMISTA

Kun mä tuolloin heräsin, luulin saapunut on maailmanloppu. Tavarat kitaralaukkuun keräsin, on tarhaan taas kauhea hoppu. ON TARHAAN TAAS KAUHEA HOPPU!!! Kuten nokkelat fanimme varmaan huomasivatkin, alluusio juontautuu bluesin maailmasta, jolloin aina herätään aamuisin, ja selitänpäs taas aivan joutavia.

Keikalle lähdettiin iloisissa merkeissä kahdella autolla, ja perille Otsolaan tai Onttolaan (Ollilaan, toim. huom.) saavuttiin hyvin samanhenkisellä kokoonpanolla. Yllätysten kavalkadi sen kun jatkui, kun roudasimme kamppeet sisään ja teimme soundcheckin. Jo varhaisessa vaiheessa päivän teemakappaleeksi nousi Paula Koivuniemen suurelle yleisölle, ja ystävämme Tatu Kaihuan hieman pienemmälle yleisölle tunnetuksi tekemä Aikuinen Nainen.

En hukkaa kallista palstatilaa itse musiikkiesityksen ruotimiseen - oli hauskaa ja soitimme mainiosti. Shown jälkeen menimme backstagelle (eli päiväkodin keittiöön, toim. huom.) syömään kalasoppaa ja naureskelemaan toisillemme ja ennenkaikkea Tatulle, arkiaskareiden virtuoosille vailla vertaa.

Päivän toinen soittomesta sijaitsi Rantakylän seurakuntasysteemin sydämessä, ja siellä yleisönä oli hiukan vanhempia (noin kymmenvuotiaita) lapsia. Myös siellä rokkasimme kuin viimeistä päivää (ennen torstaita) konsanaan ja vastaanotto oli lämmin. Yleisö innostui toivomaan mm. italohenkistä Poksutuhnua, joka saatiin aiemmista miihkaliteknisistä ongelmista huolimatta soitettua.

Päivä oli erittäin onnistunut, ja siitä kiitos kaikille teille. Erikseen haluan kiittää uutta bassomiestämme Mikaa, joka jo muutaman keikan jälkeen on kuin kala Hattulammen kirkkaassa vedessä. Muutenkin bändimme toimi kuin häkä, paitsi että häkä on hajutonta. HOHOHOHOHOHOHHHHOOO!! HEHEEE! Haaaa...jep.

-Miihkali

2.3.2004 SIVUT NETISSÄ!

Tervehdys kaikille, ja tervetuloa Hullujen Hattusten kotisivuille! Sivut ovat siis viimeinkin valmiit, ja suuri kiitos siitä kuuluu Tommi Rinteelle, joka jaksoi sivut väsätä.

Kuten Yhtye-sivulta huomaatte, yhtyeen jäsenistössä tapahtui viime vuonna muutos kun Mika Kemiläinen korvasi Matias Kuikan bassossa. Näiltä sivuilta löytyvissä kuvissa esiintyy siis vielä Matias, mutta Mikasta löytää mainion kuvan hänen omalta profiili-sivultaan.

Keikkarintamallakin tapahtuu taas hetkellistä aktivoitumista huomisten keikkojen myötä. Viime keikka oli joulukuussa, ja sitä edelliset syyskuussa, joten hiljaista on ollut pidemmän aikaa, mutta eiköhän tilanne korjaannu kevättä päin mentäessä. Alkuvuoden hiljaiselo selittyy osin sillä, että Leo mursi lumilautaillessaan solisluunsa, mikä merkitsi pientä taukoa soittohommiin. Nyt mies on onneksi jo paremmassa kunnossa, joten eiköhän huomiselle saada ihan hyvä meininki.

Tänä vuonna olisi siis tosiaankin tarkoitus saada julki Hattus-levy. Alustavasti on puhuttu noin kuuden kappaleen mittaisesta mini-cd:stä kuunnelmaosuuksineen. Nauhoitukset olisi tarkoitus aloittaa kevään aikana. Katsotaan mitä tapahtuu. Musiikki- sivulta löytyy muuten kaksi kappalettamme mp3-tiedostoina. Kappaleet nauhoitettiin 2.6. 2003 Joensuun konservatoriolla Jarmo Kähkösen avustuksella. Kuunnelkaa ja kommentoikaa.

Tässäpä tärkeimmät juorut, huomisista keikoista tulee varmaan myöhemmin juttua päiväkirjaan. Voikaa hyvin!

-Ville

< takaisin